Hyppää sisältöön

Ilmapuolustusharjoitus 2/2016

Valtakunnallinen ilmapuolustusharjoitus 2/2016 järjestetään 14.–24.11. Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella.

Ilmapuolustusharjoitus on ilmatorjunnan varusmiesten ja reserviläisten tärkein ampumakoulutus- ja taisteluharjoitus. Harjoituksen tavoitteena on kehittää asevelvollisten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan eri tehtävissä sekä harjoitella puolustushaarojen ilmapuolustuksellista yhteistoimintaa. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 1400 henkilöä ja siihen osallistuu joukkoja Maavoimien ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista ja Ilmavoimista.

Ilmapuolustusharjoitus on kaksivaiheinen. Harjoituksen ampumavaiheessa 14.–17.11. ammutaan kovapanosammunnat ilmatorjunnan ohjusjärjestelmillä sekä ammusaseilla. Taisteluvaiheessa 18.–23.11. keskitytään erityisesti ilmatorjunnan taisteluun ja sen johtamiseen sekä ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamiseen. Taisteluvaiheen aikana ei ammuta kovilla ampumatarvikkeilla.

Harjoituksen johtaa ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Ari Grönroos. Johto-organisaation harjoitukseen muodostaa Ilmasotakoulu ja tukiorganisaation Karjalan prikaati.

Yhteistoiminta ilmauhkan torjunnassa
Ilmasotakoulu Ilmavoimat Jääkäriprikaati Karjalan prikaati Maasotakoulu Maavoimat Maavoimien esikunta Panssariprikaati Utin jääkärirykmentti

Yhteistoiminta ilmauhkan torjunnassa

Valtakunnallisen ilmapuolustusharjoituksen toinen on harjoituksen taisteluvaihe, jonka aikana harjoitellaan niin maalla kuin ilmassa tappioiden tuottamista vastustajan ilma-aseelle haastavissa maalitilanteissa. Operaattoreiden harjaantumisella kyetään kehittämään ilmapuolustuksen tulenkäyttöä kokonaisuudessaan.
21.11.2016 | 14.53
Ilmapuolustusharjoituksen 2/16 paluumarssit
Ilmasotakoulu Ilmavoimat Jääkäriprikaati Karjalan prikaati Maasotakoulu Maavoimat Panssariprikaati

Ilmapuolustusharjoituksen 2/16 paluumarssit

Ilmapuolustusharjoitus 2/16 Lohtajalla päättyy torstaina 24.11.2016. Paluumarssit saattavat vaikuttaa muuhun liikenteeseen.
21.11.2016 | 11.43
Ilmauhkan torjujat Lohtajalla
Ilmavoimat Maavoimat

Ilmauhkan torjujat Lohtajalla

-Ampuminen oli selkeätä ja maaliin oli helppo osua, kertoi innoissaan tykkimies Arttu Tolvanen (Tuusula) Salpausselän ilmatorjuntapatteristosta ammuttuaan ITO15 -ohjuksen eli Stingerin, ensimmäisen kerran Lohtajalla. - Ampuminen oli helpompaa kuin ”kuivaharjoittelu”, jatkoi Tolvanen. ITO15 on maavoimien uusimpia suorituskykyjä.
18.11.2016 | 20.30
Ilmapuolustusharjoitus 2/2016 johtajan tervehdys

Ilmapuolustusharjoitus 2/2016 johtajan tervehdys

Toivotan teidät tervetulleeksi ilmapuolustusharjoitukseen, joka järjestetään 14.-24.11. Lohtajalla. Toiminnallisesti harjoitus jakautuu ampumavaiheeseen ja taisteluvaiheeseen.
9.11.2016 | 14.27
´