Kutsunnoista tietoa ja tukea tuleville varusmiehille

Maavoimien esikunta 20.11.2019 15.53
Uutinen
Nuoria miehiä siirtymässä kutsuntatilaisuuteen.

Kutsunnat käynnistyivät ympäri Suomea 15. elokuuta ja jatkuvat 13.12. asti. Joroisissa kutsuntapäivä valkeni aurinkoisena, ja nuoret asevelvolliset saapuivat kutsuntapaikalle Joroisten yläkoululle odottavin mielin. Päivän aikana selviäisi palveluksen aloittamisajankohta ja -paikka sekä oma palveluskelpoisuusluokka.

Aluksi järjestettiin avajaistilaisuus Joroisten yhtenäiskoulun pihalla. Tilaisuus alkoi lipunnostolla, jossa oli mukana koulun väkeä. Juhlallista tunnelmaa tilaisuuteen toi Etelä-Savon aluetoimiston päällikön, everstiluutnantti Joni Volasen puhe, jossa hän toivotti nuoret tervetulleiksi kutsuntoihin.

Kutsuntainfossa nuoret saivat runsaasti tietoa Puolustusvoimista ja tulevasta varusmiespalveluksesta. Nuoret perehdytettiin muun muassa eri puolustushaarojen toimintaan, varusmiespalveluksen vaiheisiin sekä palvelustehtäviin. Infotilaisuuden jälkeen kutsuntanuoret siirtyivät odottamaan henkilötietojensa tarkistusta ja kutsuntalautakunnan haastattelua. Haastattelussa oli mahdollista tuoda esille omat toiveet palveluksen suorittamisesta ennen varsinaista päätöksentekoa. Kutsuntapäivä päättyi käyntiin Etsivän nuorisotyön pisteellä. Siellä nuorille tarjottiin mahdollisuus keskustella omasta elämäntilanteestaan ja heitä askarruttavista kysymyksistä nuorisotyöntekijän kanssa.

Intiltä odotetaan erityisesti mielekkäitä palvelustehtäviä

Odotukset varusmiespalvelusta kohtaan ovat usein korkealla ja erityisesti silloin, kun toive palvelustehtävästä on jo mielessä ennen kutsuntoja tai palvelusta. Vaikka vielä kutsunnoissa ei palvelustehtävää päätetä, kannattaa omat toiveet ja tavoitteet tuoda esille jo kutsuntalautakunnan haastattelussa.

Joroisten kutsuntoihin osallistunut asevelvollinen Joonas Viljakainen kertoi odottavansa intin alkamista innolla.

– Lähden inttiin hyvällä fiiliksellä. Tähän asti olen etsinyt tietoa Puolustusvoimista katsomalla Youtubesta Combat Cameran tekemiä videoita. Tavoitteenani on päästä intissä tykkimiehen tehtäviin, Viljakainen totesi.

Haluaisin työskennellä varusmiespalveluksen jälkeen kuljettajana.

Myös Jooa Kuutille palvelustehtävällä on suuri merkitys, sillä hän toivoo varusmiespalveluksen takaavan hänelle tulevaisuuden ammatin.

– Haluaisin työskennellä varusmiespalveluksen jälkeen kuljettajana. Siksi armeijassa sotilaskuljettajan tehtäviin pääseminen on ensisijainen tavoite minulle. Intti tarjoaa mahdollisuuden hankkia alan ammattipätevyyden, ja tämä mahdollisuus kannattaa totta kai käyttää, Kuutti kertoi.

Valmistautuminen palvelukseen alkaa

Kutsuntojen jälkeen nuorten on aika valmistautua palvelukseen. Palvelustehtäviin perehtyminen, siviiliasioiden hoitaminen "inttikuntoon" ja säännöllinen kuntoilu antavat hyvät lähtökohdat varusmiespalveluksen aloittamiselle. Intin arki ja vaatimukset mietityttävät nuoria etukäteen.

– Kaverit ovat kertoneet odottaneensa, että armeija olisi todella raskas kokemus. Arki intissä oli kuitenkin osoittautunut ihan rennoksi, kertoo Joroisten kutsuntapäivään osallistunut Niko Hynönen. Hänellä itsellään ei ole erityisiä odotuksia intin suhteen.

Vuoden haluaisin intissä viettää.

– Vuoden haluaisin intissä viettää, mutta erityisiä toiveita ei muuten ole. Odotan ainakin, että intissä kunto varmasti kasvaa, Hynönen pohtii.

Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä palvelustaan suorittava Sisko Immonenkin odotti intin olevan rankempaa. Hän oli mukana Joroisilla rohkaisemassa kutsuntoihin osallistuvia nuoria ja myös jakamassa omia palveluskokemuksiaan.

– Totuin armeijan arkeen aika nopeasti. Kokemukseni on ollut positiivinen, sillä meillä on todella saman henkinen porukka, ja kouluttajat ovat mukavia ja rentoja. Parasta intissä ovat arkipäivän jutut, kuten ampumakoulutus, hän kuvailee.

Vaikka fyysinen kunto onkin hyvä valttikortti intissä menestymiselle, myös peruskunnolla pärjää. Puolustusvoimat tarjoaa varusmiespalvelukseen valmistautuville ilmaisen MarsMars-kuntoilusovelluksen, jonka voi ladata puhelimeensa sovelluskaupasta. Palveluksessa pärjäämisessä oma asenne kuitenkin ratkaisee lopulta eniten. Hyvällä asenteella ja huolellisella valmistautumisella saa parhaat eväät intin aloittamiseen.

Lisätietoja