Hyppää sisältöön

Schmardenin taistelun 100-vuotispäivää juhlittiin Korialla

Karjalan prikaati
Julkaisuajankohta 24.7.2016 19.04
Tiedote

Schmardenin taistelun kansallista 100-vuotispäivää vietettiin lauantaina 23. heinäkuuta aurinkoisissa merkeissä Korian Pioneeripuistossa.

Schmardenin päivällä on suomalaisille pioneereille suuri merkitys. 25. heinäkuuta 1916 Schmardenin kylässä nykyisen Latvian alueella käytiin osana ensimmäistä maailmansotaa Schmardenin taistelu, johon suomalaisista vapaaehtoisista koottu Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania otti osaa. Komppanian tehtävänä oli saksalaisten rinnalla tuhota venäläisten eteentyönnetty asema. Hyökkäys onnistui suunnitellusti ja suomalaiset jääkäripioneerit suorittivat tehtävänsä rohkeasti erityistä taistelutahtoa osoittaen. Pioneerijoukot viettävätkin vuosittain Schmarderin päivää kunnioittaakseen taisteluun osallistuneita jääkäripioneereja, jotka myöhemmin muodostivat itsenäisen Suomen pioneeriaselajin ytimen.

Tänä vuonna pioneereilla syytä entistäkin suurempaan juhlaan, sillä taistelusta tulee maanantaina kuluneeksi pyöreät 100 vuotta.

Juhlapäivä alkoi Korialla lipunnostolla ja perinteisellä pioneeripaukulla, jonka jälkeen laskettiin seppele Pioneerimuistomerkille. Päivän ohjelmassa oli myös edellisenä päivänä alkaneen valtakunnallisen pioneerijotoksen maaliintulo. Joukkueet saapuivat maaliin Kymijoen yli rakennettua ponttonisiltaa pitkin yleisön kannustuksen säestämänä.

Juhlassa kunnioitettiin lisäksi perinteikkäitä pioneerihenkisiä kilpailuja järjestämällä Kymijoella kolmen pioneeripataljoonan ottelu ruuhisoutukilpailua mukaillen.

Paraatikatselmuksessa pitämässään puheessa pioneeritarkastaja eversti Jouko Rauhala korosti pioneerien merkitystä niin sodan aikana että nykyisessä turvallisuusympäristössä. Pioneerit ovat tunnettuja työteliäisyydestään - he pitävät sovituista asioista kiinni ja saattavat ne loppuun. Nämä ovat ominaisuuksia, joilla on edelleen tärkeä asemassa yhteiskunnassamme.

Ohimarssi marssittiin Rakuunasoittokunnan säestämänä. Marssiin osallistuivat kaikki pioneereja kouluttavat pataljoonat ja erillisyksiköt sekä pioneerikalustoa. Paraatin ottivat vastaan kenraalimajuri Ahti Vartiainen, pioneeritarkastaja eversti Jouko Rauhala sekä vuoden pioneerinakin juhlassa palkittu pioneeriaselajiliiton puheenjohtaja Aimo Hattula.

Yleisöstä pienimpiä tilaisuudessa viihdytti kattava kalustonäyttely, jossa erityisesti siltavaunut ja raivaamispanssarivaunu Leopard 2R herättivät kiinnostusta ja kyselyitä. Leijona Catering tarjosi paikalla oleville maukasta kenttälounasta ja sotilaskoti palveli yleisöä koko päivän. Juhla päätettiin professori Martti Häikiön pitämällä esitelmällä.

Päivä oli kokonaisuudessaan onnistunut, ilmat suosivat ja tunnelma oli korkealla - musta lippu yhdistää.

´