Vastuu kasvaa tehtävien myötä

Kainuun prikaati 8.7.2019 12.44
Tiedote

Sitä on kaikilla koko elämän. Peruskouluaikoina vastuu ei ollut kovin kummoista. Pystyi vielä elelemään vapain mielin. Jos vastuuta oli, se yleensä koski itseä tai koulua.

Yläasteella vastuu alkoi kuitenkin olla jo hieman omasta tulevaisuudesta. Opiskelulla tähdättiin opiskelupaikkaan, jolla tähdättiin hyviin ja mieluisiin töihin. Töillä taas tähdättiin hyvään tulevaisuuteen.

Armeijan ja koulun välissä täysi-ikäisenä, vastuu alkoi jo olla kohtalaista. Piti vastata omasta toimeentulosta. Yksinkertaisuudessaan ruoasta, sekä katosta pään päällä. Toki myös ihmissuhteista. Silti vastuu koski lähinnä itseä ja valinnat vaikuttivat karkeasti arvioiden vain omaan kohtaloon.

Armeijassa vastassa oli kantahenkilökuntaa, sekä jo puoli vuotta palvelleita varusmiehiä. Pikkuhiljaa varustus oli päällä muuta kuin siviilissä. Mukana alkoi olla tavaraa, joka usein painoi turhankin paljon. Mutta vieläkään vastuun paino harteilla ei tehnyt matkasta raskaampaa.

Sitten koitti aliupseerikurssi. Yhtäkkiä yksittäinen sotilas olikin vastuussa koko kurssin taistelijoista, heidän syömisestään, kulkemisestaan ja valmistautumisestaan tuleviin savotoihin. Siis porukasta, joka koostui yli kuudesta kymmenestä yksittäisestä sotilaasta. Yhteensä varustusta oli metsässäkin mukana kymmenien tuhansien arvosta. Nyt vastuuta jo oli alkuun enemmän kuin tarpeeksi.

Toukokuun toisen viikon lopulla reserviupseereiksi lähti 17 miestä. Heidän vastuunsa tulee olemaan vielä toista luokkaa. Joukkueenjohtajalla on jo vastuuta, että välinpitämättömyys ja huolimattomuus voivat aiheuttaa koko porukalle psyykkisen kärsimyksen lisäksi jopa fyysistä.

Armeijan jälkeen koittaa se niin paljon puhuttu ja odotettu aika, reserviaika. Silloin vastuu taas menee oman elämäntilanteen mukaan. Toiset kantavat vastuun vain itsestään, asunnostaan ja työstään. Toisilla taas on lapsia. Toisilla yritys. Vastuu on reservissä "valittavissa". Jos ei ota vastuullista työtä, ei sitä myöskään tee. Jos ei ole lapsia, ei niistä tarvitse kantaa vastuuta.

Näin on ainakin niin kauan, kuin rauhan aika kestää. Toivottavasti vähintään niin pitkään, kuin auringon säteet yltävät maapallolle ja tuuli jaksaa puhaltaa.

Voi kuitenkin olla, että jonakin päivänä Suomen kesässä sataa veden ohella myös lyijyä. Talven öitä valaisee räiskyvät räjähdykset. Haminan tuuli jää toiseksi, kun tykkitulen paineaalto lyö vastaan.

Sinä tuhoon tuomittuna päivänä jokainen olisi vastuussa Isänmaastaan. Jokainen olisi vastuussa omasta hengestään, kodistaan, perheestään, ystävistään, äidinkielestään, kulttuuristaan, sekä siitä kaikesta, mikä on saanut Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi.

Kovemmaksi vastuu ei enää voi muuttua. Ja valitettavasti, tähän on varauduttava, sillä historia toistaa itseään. Ja vaikka sanotaankin, että jälkiviisaus on paras viisaus, siitä tuskin sotatilanteessa olisi paljoa apua.

Kannetaan vastuu kunnialla loppuun. Rauhan aikana se vielä on kevyttä.

Kirjoitus on julkaistu Hurtti-Ukko-lehdessä heinäkuussa 2019 ja sen ovat laatineet pioneerialiupseerikurssin artikkeliksi oppilas Niklas Lehtola ja kapteeni Jari Pirttimaa.