Hyppää sisältöön

Maavoimille uutta operatiivista vaikuttamiskykyä

Maavoimat
Julkaisuajankohta 17.2.2017 15.10
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö on hyväksynyt puolustusvoimien hankintaesityksen 48 käytetyn tykistöjärjestelmän hankkimisesta Puolustusvoimille.

Tela-alustaiset 155 mm:n K9 Thunder -panssarihaupitsit hankitaan valtioiden välisenä kauppana Korean tasavallan toimielimeltä KOTRA:lta. Kaupan hinta on 146 miljoonaa euroa. Kauppaan kuuluu myös järjestelmien koulutus, varaosia ja ylläpidon järjestelmiä. Allekirjoitettava hankintasopimus sisältää myös mahdollisuuden lisähankintoihin.

Hankinnalla mahdollistetaan operatiivisten joukkojen tukeminen kauaskantoisella ja hyvän maasto- ja tieliikkuvuuden omaavalla tykistökalustolla. Hankinnalla korvataan osittain 2020–2030 -luvuilla vanhenevaa ja käytöstä poistuvaa tykistökalustoa.

Tykistöjärjestelmän sopivuutta on testattu vuoden 2016 aikana Suomessa tehdyissä kenttätesteissä. K9 Thunder -panssarihaupitsi sopii hyvin varusmieskoulutukseen ja sillä saadaan Suomen asevelvollisuusarmeijalle modernia suorituskykyä kustannustehokkaasti.

- Tällä hankinnalla lisätään merkittävästi tykistön iskukykyä. K9-panssarihaupitsi on moderni panssarihaupitsi, joka mahdollistaa laaja-alaisen vaikuttamisen sekä tarjoaa hyvän omasuojan vastatoimia vastaan, toteaa tykistön tarkastaja eversti Pasi Pasivirta.

Toimitukset ajoittuvat vuosille 2017–2024. Millog Oy tekee panssarihaupitseihin kansallisia muutostöitä, joiden työllistävä vaikutus Suomessa on noin 37 henkilötyövuotta.

Henkilökunnan koulutus tykistöjärjestelmään aloitetaan vuonna 2017. Varusmiehille järjestelmän koulutus on suunniteltu aloitettavan vuoden 2019 aikana.

Hankinta sisältyy puolustushallinnon suunniteltuun budjettikehykseen. Hankinta valmisteltiin puolustusministeriön johdolla yhdessä Maavoimien esikunnan ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kanssa.

Hankinnasta on myös ollut tiedonvaihtoa Viron kanssa heidän mahdollista hankintaansa varten.

K9 Thunder

  • Tyyppi: 155mm panssarihaupitsi
  • Valmistusmaa: Korean tasavalta
  • Paino: 47 t
  • Pituus: 12 m
  • Leveys: 3,4 m
  • Korkeus: 2,73 m
  • Miehistö: 5
  • Kantama: 40+ km
  • Pääase: 155 mm:n haupitsi
  • Moottori: 8-sylinterinen, 1 000 hv
  • Teho/paino: 21 hv/t
  • Jousitus: hydropneumaattinen
  • Toimintasäde: 480 km
  • Huippunopeus: 67 km/h
´