Hyppää sisältöön

Aliupseerit harjoittelevat Taipalsaarella

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 14.2.2022 15.50
Tiedote
Lumipukuinen sotilas aseen kanssa lumisessa maastossa.

Maasotakoulussa täydennyskoulutuksessa olevat aliupseerit eri puolilta Suomea harjoittelevat parhaillaan Taipalsaaren harjoitusalueella.

Noin 130 ammattisotilasta, aliupseeria, on tällä hetkellä Perustason yhteisten opintojen (PTOK Y) Taistelutekniikka- ja ampumaharjoituksessa Taipalsaaren ampuma-alueella. Harjoitus alkoi 7. helmikuuta ja se päättyy 15.2.2022.

Yksi harjoituksen tehtävistä oli 21 kilometrin hiihto, johon kuului rastitehtäviä.

- Tehtävärasteilla oli muun muassa paikantamista, etäisyyden arviointia, tulentekoa, kaluston tuntemusta ja pikataival, kertoo kersantti Juuso Kuhmonen, 26, Maasotakoulusta.

Kuhmonen toimii Maasotakoulussa varastoaliupseerina ja hän on ollut töissä Puolustusvoimissa noin 1,5 vuotta. PTOKY-kurssi kuuluu sotilaan uraan ja täydentää osaamista.

- Kurssilla on vanhan kertausta, ja on tullut myös hyviä työkaluja työtehtäviin, Kuhmonen kertoo.

Sää Taipalsaarella on ollut harjoituksen aikana luminen. Pikkupakkasta, eli aika mukava talvisää. Muttei Kuhmosen mielestä ideaalikeli.

- Liian lämmin! Tulee kuuma. Miinus kymmenen tai miinus 15 olisi paras, Kuhmonen nauraa.

Ilmavoimien esikunnasta kurssilla on kersantti Ida Qvintus, 26. Hän toimii tilannevalvoja-aliupseerina ja asuu Jyväskylässä. Qvintus aloitti PTOKY-kurssilla Maasotakoulussa Lappeenrannassa tammikuussa. Kurssi päättyy helmikuun lopussa.

- Harjoituksessa olemme harjoitelleet ryhmän toimintaa maastossa, parannettu aseen käsittelytaitoja, eli jääkäritaitoja. Olen ollut muun muassa kärkipartiossa ryhmän hyökkäämisharjoituksessa, Qvintus kertoo.

- Parasta on ollut se, että eri puolustushaarojen ja joukko-osastojen välillä on tutustunut ihmisiin ja saanut oppia, miten eri puolustushaaroissa ja joukko-osastoissa toimitaan, hän pohtii.

Luminen Taipalsaari on luonut haastetta harjoitukseen.

- Lumessa on tosi paljon raskaampaa edetä, varsinkin kun olen lyhyt. Tänään oli lunta napaan asti, Qvintus toteaa.

Kuvassa ampumaradalla juuri ampuma- ja aseenkäsittelyharjoituksessa olleet aliupseerit Merivoimista, Pääesikunnan alaisesta laitoksesta, Merivoimien rannikkolaivastosta ja Ilmavoimien Karjalan lennostosta.

-Mukava on päästä ampumaan, laivastossa ammutaan yleensä vain tykeillä ja ilmatorjuntakonekivääreillä, kertovat laivaston aliupseerit.

Lunta riittää Taipalsaaren maastossa, tässä kuvassa taistelijaa noin nivusiin asti.

Kuvassa telttamajoitusta maastossa. Maastoharjoituksen aikana aliupseerit majoittuvat teltoissa, mutta muuten PTOKY-kurssin aikana heillä on majoitus varuskunnassa.

Ampuma- ja harjoitusalue Joukko-osasto Lappeenranta
´