Hyppää sisältöön

Blogi: Sotilaspoliisikoulutus luo ikimuistoisia kokemuksia varusmiespalveluksesta valtakunnan ydinalueilla

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 2.7.2019 15.01
Tiedote

Siviilivaatteita, aurinkolaseja ja vapautuneita hymyjä. Riemun kiljahduksista ja autojen torvien tööttäilyistä voi päätellä, että taas on yhden saapumiserän ollut aika siirtyä reserviin ja vapauttaa kasarmialue uusille käyttäjilleen. Yksi koulutusrupeama on tullut päätökseensä, ja seuraava on valmiina alkamaan tuossa tuokiossa. Lyhyt hengähdystauko ei kuitenkaan tarkoita joutenoloa, vaan heti seuraavalla viikolla uudet ryhmänjohtajat sekä henkilökunta aloittavat valmistelut uutta saapumiserää varten.

Sotilaspoliisikomppania, tai oikeastaan heinäkuusta alkaen 1. Sotilaspoliisikomppania, on monen Kaartin jääkärirykmentissä kesän 2/19 saapumiserässä palveluksensa aloittavan määränpäänä varuskunnan portista sisään astuttuaan. Jokaisella palveluksen aloittavalla on taatusti mielessään tukku kysymyksiä vailla vastauksia. ”Pärjäänköhän minä?”, ”Mitenköhän sopeudun joukkoon?”, ”Onkohan intti pelkkää huutamista ja hölmöilyä?”. Huoli pois! Teitä odottaa ensiluokkaisen ammattitaitoinen henkilökunta, motivoituneet varusmiesjohtajat sekä kattava tukiverkosto, jonka apuun voi luottaa haastavissakin elämäntilanteissa. Kaveria ei jätetä, ei täällä eikä taistelukentällä!

Minkälaista palvelus sotilaspoliisikomppaniassa on? Lue varapäällikkönä toimivan kapteeni Timo Virtasen blogikirjoitus kokonaisuudessaan tästä.

´