Hyppää sisältöön

Alokkaat uuden äärellä
Ensimmäiset viikot palvelusta takana

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 17.1.2017 8.57
Tiedote

Jokainen palvelustaan suorittava varusmies aloittaa koulutuksensa kahdeksan viikon peruskoulutuskaudella, jonka aikana valitaan miehistöön sijoitettavat ja johtajakoulutukseen lähtijät. Porin prikaatin Viestikomppanian käytävillä ase- ja ampumakoulutukseen osallistuvat alokkaat Kari-Mikko Karjalainen ja Jere Vuorela kertovat fiiliksistään peruskoulutuskauden alkuvaiheessa. Palvelusta on tähän mennessä takana parisen viikkoa.

- Pääsääntöisesti on ollut hyvät fiilikset ja päättäväinen mieli, vaikka välillä "ketuttaa", toteaa Karjalainen kesken asekoulutuksen.

- Ei ole ollut ongelmia minkään kanssa, ruoka on ollut maistuvaa ja tupa on ollut hyvä., Vuorela lisää.

Varusmiespalveluksessa shokeeraavimpia ovat usein juuri ensimmäiset viikot, jolloin toimintatapoja ja yleisiä pelisääntöjä vasta opetellaan, uutta tietoa tulee roppakaupalla ja ja päivät ovat tiiviitä. Karjalainen ja Vuorela ovat yllättyneet toistaiseksi vasta lähinnä arjen rutiineista. Fyysinen kuormitus kasvaa alokkailla peruskoulutuskauden edetessä, sillä liikuntakoulutus aloitetaan nousujohteisesti.

-Vaikka tiesin että olin armeijaan tullut, niin yllätyin kuinka tarkkoja ollaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien., kertoo Karjalainen.

- Minulla on hyvä peruskunto, enkä ole kokenut palvelusta tähän asti fyysisesti raskaaksi, toteaa Vuorela.

- Odotan liikunnallisia aktiviteettejä, jotta saisi kuntoa sekä ryhtiä paremmaksi, sekä metsäharjoituksia, jotka käyvät varmasti raskaiksi kun pitää valvoa yöllä kipinävahdissa eikä saa nukahtaa, kertoo Vuorela.

Varusmiehen on totuttava sosiaalisuuteen. Ystävyyssuhteet ja sosiaalinen kanssakäyminen ovat varusmiehenkin hyvinvoinnille tärkeitä ja tupakavereita harveqmmin pääsee karkuun. Porin prikaatiin saapui tammikuussa varusmiespalvelustaan suorittamaan noin parituhatta uutta alokasta, joista noin tuhat tuli Säkylään. Samassa saapumiserässä saattaa olla jo entuudestaan tuttuja monelle varusmiehelle.

- Tuvassani ei ole ketään entuudestaan tuttua, komppaniassani on kaksi sekä muissa komppanioissa on lisää kavereita, toteaa Karjalainen hyväntuulisena.

- Joukkueessani minulla on yksi tuttu kaveri, Esikuntakomppaniassa on yksi koulukaverini alijohtajana ja Pioneerikomppaniassakin muutama.

Molempien alokkaiden mielestä palveluksessa parasta tähän mennessä on ollut asekoulutus, ja myös kouluttajat saavat hyvää palautetta.

 

´