Hyppää sisältöön

Haku Puolustusvoimien urheilukouluun (talvilajit) on käynnissä

Kaartin jääkärirykmenttiKainuun prikaati
Julkaisuajankohta 12.8.2019 10.47
Tiedote

Puolustusvoimien Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelusta suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille (ml. naiset) mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Haku talvilajien osalta päättyy 31.8. ja Urheilukouluun valitut aloittavat varusmiespalveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä tai Kainuun prikaatissa 13.4.2020.

Valmennus

Urheilukoulussa on valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosassa lajeista osallistuu pääkaupunkiseudun urheiluakatemian järjestämään valmennustoimintaan, myös erilaisilla yhteistyömalleilla lajiliittojen kanssa voidaan valmennusta järjestää. Valitut urheilijat sitoutuvat lajiliiton valmennukseen. Urheilukouluun valitut suorittavat valmennuskurssin palveluksensa aikana. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana, lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana.

Hakeutuminen

Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Urheilulajin tulee olla Olympia- tai MM-kilpailujen ohjelmassa tai lajin tulee olla laajasti harrastettu Suomessa/ulkomailla. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä psykologisten ja fyysisten testien tulosten perusteella. Urheilukouluun voi hakea myös hierojan ammattitutkinnon suorittaneet varusmiesikäiset henkilöt.

Huhtikuun saapumiserään hakevat talvilajien urheilijat, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu syksystä kevääseen (mm. jääkiekko, koripallo, lentopallo, salibandy, alppihiihto, kamppailulajit pl. judo ja paini sekä hiihtolajit). Hakemukset on jätettävä 31.8.2019 mennessä. Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 30.9. - 2.10.2019 ja valinnat julkaistaan viikolla 47.

Lisätietoa palveluksesta

Haku sähköisen asioinnin kautta

´