Hyppää sisältöön

Intti tutuksi -vierailut ovat tavoittaneet 3500 yhdeksäsluokkalaista Uudellamaalla

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 14.12.2016 9.06
Tiedote

Puolustusvoimat haluaa tukea asevelvollisten valmistautumista kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen sekä kannustaa naisia vapaaehtoiseen asepalvelukseen Intti tutuksi -hankkeen avulla.

Kuvassa vasemmalta reserviläiset alikersantti Carolina Lindgren ja kersantti Kristiina Etholen, jotka ovat osallistuneet Intti tutuksi –vierailuihin.

Intti tutuksi vierailut ovat tavoittaneet 3500 yhdeksäsluokkalaista tyttöä ja poikaa Uudellamaalla vuoden 2016 aikana. Kaartin jääkärirykmentin yhteistyöstä koulujen kanssa on vastannut Uudenmaan aluetoimisto.Varusmiehet, henkilökunta ja naisreserviläiset ovat vastanneet kysymyksiin: mihin Puolustusvoimia tarvitaan ja millaista intissä on?

- Elämäni paras vuosi, vaikka alkuun pelotti  ja jännitti aika paljon. Ensimmäinen kaksi viikkoa olivat vaikeimpia, kertoo reservin kersantti Kristiina Etholen.

- Välillä satoi, oli kylmä, nälkä ja väsytti. Porukka tuli läheiseksi. Se piristi ja kannusti. Kaveria ei jätetty ja kaikki kannustettiin maaliin. Jälkeenpäin oli aina tosi hyvä fiilis, jatkaa reservin alikersantti Carolina Lindgren inttikokemuksista.

Miksi reserviläiset halusivat lähteä kertomaan varusmiespalveluksen arjesta yhdeksäsluokkalaisille?

- Olin palveluksen aikana mukana aluetoimistolla naisten valintatilaisuudessa, koin sen tosi palkitsevaksi ja haluan kannustaa naisia lähtemään palvelukseen, kertoo Etholen.

- Minulla oli kavereita, jotka olisivat halunnut mennä, mutta eivät löytäneet tietoa tai uskaltaneet hakea, Lindgren kertoo.

Intti tutuksi -hankkeen tavoitteena on tarjota tytöille ja pojille tasapuolisesti tietoa Puolustusvoimista laajentamalla ja tiivistämällä yhteistyötä koulujen kanssa, sillä Puolustusvoimat tarjoaa monia kiinnostavia ja haastavia palvelusvaihtoehtoja ja -tehtäviä, joista on hyötyä opinnoissa, työelämässä ja elämässä yleensä.

Lisätietoa Intti tutuksi -hankkeesta.

 

´