Hyppää sisältöön

Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee Helsingissä 29.8.-1.9.2022

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 26.8.2022 13.00
Tiedote

Kaartin jääkärirykmentin 2. Jääkärikomppania ja 2. Sotilaspoliisikomppania harjoittelevat Helsingissä Östersundomin, Korsnäsin, Oulunkylän, Kumpulan ja Jätkäsaaren alueella 29.8.-1.9.2022. Harjoituksessa käytetään harjoitusampumatarvikkeita harjoitukseen varattujen rakennusten sisätiloissa. Tarkemmat kellonajat löytyvät tiedotteen lopussa olevasta meluilmoituksesta.

Östersundomin, Korsnäsin ja Oulunkylän alueilla harjoitellaan 29.8.-1.9., Kumpulassa 30.8. ja Jätkäsaaressa 31.8.2022.

Kyseessä on molemmilla varusmiesyksiköillä koulutussuunnitelman mukainen taisteluharjoitus. Sotilaspoliiseilla taisteluharjoitus on valmistava harjoitus viikon päästä alkavaan paikallispuolustusharjoitukseen.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä n. 250 henkilöä (varusmiehiä ja henkilökuntaa). Varusmiehillä on päällään taisteluvarustus ja heillä on mukanaan rynnäkkökiväärit. Kouluttajilla on keltaiset huomioliivit. Ajoneuvoja on harjoituksessa noin 60, joiden joukossa on myös panssaroituja ajoneuvoja.

´