Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee Helsingissä ja Uudellamaalla 9.-13.8.2021
Kaartin jääkärirykmentin 2. Sotilaspoliisikomppania ja 2. Jääkärikomppania (Valmiusyksikkö) harjoittelevat Helsingissä, Hangossa ja Keravalla 9.-13.8.2021. Harjoittelevat joukot koostuvat palveluksensa tammikuussa 2021 aloittaneista varusmiesjohtajista ja miehistöstä sekä henkilökunnasta.
Harjoituksiin osallistuu yhteensä noin 200 henkeä. Harjoitusjoukot liikkuvat sekä siviili- että Puolustusvoimien ajoneuvoilla. Harjoitusten tavoitteena on joukkojen suorituskyvyn kehittäminen. Painopisteenä harjoituksissa on rakennetun alueen taistelu, erityisesti etsintä- ja kiinniottotehtävät sekä erikoisjoukkojen vastainen toiminta.
Joukot liikkuvat maastopuvuissa ja heidän varustukseensa kuuluu rynnäkkökivääri. Kouluttajilla on päällään keltaiset huomioliivit.
Suurimmassa osassa harjoituskohteista käytetään harjoitusampumatarvikkeita, mistä voi aiheutua melua.
Helsingissä harjoituskohteet ovat Vuosaari, Tamminiemi, Malminkartano, Alppila, Koskela, Jätkäsaari ja Lauttasaari. Harjoituksia on myös Syndalenissa Hangossa sekä Keravan keskustassa.
Katso tarkemmat tiedot harjoitusaikataulusta oheisesta melutiedotteesta.
Lisätietoja: tiedottaja Meri Leppänen, 0299 421 235 tai [email protected]