Hyppää sisältöön

KEIHÄS 21 -harjoituksen joukot ja kouluttajat!

Karjalan prikaati
Julkaisuajankohta 3.12.2021 21.08
Tiedote
Kenraali seisoo panssarivaunun rinnalla, katsoo eteenpäin hieman ohi kamerasta

Kaakkois-Suomen alueellinen taisteluharjoitus on nyt päättynyt. Taistelut ovat tauonneet ja harjoitusjoukot ovat palanneet kotivaruskuntiinsa.

On ollut palkitsevaa harjoituksen johtajana päästä taas kerran seuraamaan sitä tahtoa ja osaamista mitä nuorista varusmiehistä ja naisista sekä kokeneista reserviläisistä löytyy.  Talvinen sää, valkoisine lumipeitteineen ja auringon pilkahduksineen on varmasti myös sitä, mitä me kaikki olemme odottaneet jo jonkin aikaa. Oli helle tai hanki, suomalaisen sotilaan on osattava ja kyettävä toimimaan kaikissa olosuhteissa.

Harjoituksen suunnittelussa yhdeksi tärkeimmäksi tavoitteeksi olimme määrittäneet eri aselajien ja joukkojen välisen yhteistoiminnan. Tämä tavoite saavutettiin erinomaisesti. Keihäs 21 -harjoitus osoitti jälleen kerran, että me tarvitsemme isoja harjoituksia oman osaamisen ja suorituskykymme kehittämiseen. Sopimista, yhteensovittamista joudutaan tekemään aivan eri mittakaavassa taistelevien joukkojen kesken kuin pienemmissä harjoituksissa. Kentällä toimivien johtajien ennakointi, hyvissä ajoissa annetut esikäskyt ja muiden joukkojen toiminnan ymmärtäminen sekä huomiointi ovat avainasemassa, jotta oma tehtävä toteutuu.  Nyt päättynyt harjoitus tarjosi meille kaikille erittäin vaihtelevia tilanteita ja haasteellisia tehtäviä - oppia kaikki.  

Korostan sitä, että kaikessa mitä teemme, menemme turvallisuus edellä. Olen tyytyväinen että ennalta asettamani palvelusturvallisuusvaatimukset täyttyivät.

Haluan kiittää kaikkia harjoitukseen osallistuneita nuoria sotilaita sekä osaavia reserviläisiä hyvin tehdystä sotilaan työstä. Nyt kotiutuvasta saapumiserästä siirtyy reserviin sotakelpoisia joukkoja, jotka liittyvät vahvaan reservissä olevien maanpuolustajien ketjuun. Tiedän, että nämä miehet ja naiset selviytyisivät myös poikkeusolojen tehtävistä. Uskon, että tämä "loppusota" talvisessa maastossa jää myös teidän mieleen vahvana kokemuksena ja hienona palvelusajan päätöksenä.

Hyvät reserviläiset. Te osoititte jälleen kerran miten nopeasti vanhat taidot palautuvat mieleen ja kuinka aktiivisesti haluatte edelleen kehittää osaamistanne ja oppia uutta. Olen tyytyväinen suorituksiinne. 

Kiitän harjoituksen valmisteluissa ja toimeenpanossa olleita eri joukko-osastojen henkilökuntaa. Teidän ammattitaitonne ja asenteenne varmisti onnistuneen harjoituksen. Tästä on hyvä jatkaa. Yhdessä voima.

Toivotan kaikille hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää sekä rauhallista joulun odotusta.

Harjoituksen johtaja
Prikaatikenraali Jukka Jokinen
Karjalan prikaatin komentaja

´