Hyppää sisältöön

Kutsunnat – lähtöaskel tulevaisuuteen

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 4.10.2021 18.22
Tiedote

Kutsuntatilaisuuden tarkoituksena on määrittää asevelvollisten palveluskelpoisuus ja sen perusteella päättää palveluksesta. Lisäksi annetaan tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta ja edistetään kansanterveystyötä.

Kutsunnat ovat ensimmäinen henkilökohtainen kohtaaminen Puolustusvoimien ja asevelvollisen välillä. Tiedot kutsuntatilaisuuksista löytyvät kutsuntakuulutuksista osoitteesta intti.fi/kutsunnat. Asevelvollisen on osallistuttava kutsuntatilaisuuteen henkilökohtaisesti, ellei aluetoimisto ole häntä erikseen vapauttanut läsnäolovelvollisuudesta. 

Palvelukseen määrätyt aloittavat varusmiespalveluksensa tammi- tai heinäkuun saapumiserässä kutsuntoja seuraavan kolmen vuoden (2021, 2022 ja 2023) aikana. Pirkanmaalla palvelukseen määrätään pääsääntöisesti Panssariprikaatiin Parolaan, Porin prikaatiin Säkylään tai Niinisaloon sekä Satakunnan lennostoon Pirkkalaan. Asevelvollisen toiveet palveluksen aloittamisesta pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin.


Valmistautuminen kutsuntoihin


Muistathan ottaa kutsuntatilaisuuteen saapuessasi mukaan henkilöllisyystodistuksen sekä tarvittavat lääkärin- ja opiskelutodistukset. Mieti myös etukäteen, mikä palvelustehtävä sopisi sinulle parhaiten. Kutsuntapostin mukana on jaettu opas, josta ne selviää. Palvelustoiveen esittäminen jo kutsunnoissa edesauttaa mieluisaan tehtävään pääsyä. Kutsunnat Pirkanmaalla pyritään pitämään siten tehokkaasti että kutsunta ei kestä yli 3 tuntia pidempään.


Kutsuntapäivän kulku


Kutsuntainfossa sinulle kerrotaan tietoa Puolustusvoimista ja tulevasta varusmiespalveluksesta. Kutsuntainfon tarkoituksena on muun muassa esitellä tuleville varusmiehille eri puolustushaarojen toimintaa, aselajeja, varusmiespalveluksen vaiheita sekä erilaisia palvelustehtäviä. Lisäksi asevelvollinen saa tietoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. 


Lääkärintarkastuksessa tarkastetaan tarvittaessa terveydentilasi ja palveluskelpoisuutesi.
Kutsuntalautakunta kuulee sinua henkilökohtaisesti, jolloin voit esittää toiveesi palveluksestasi. Haastattelun jälkeen lautakunta tekee päätöksen varusmiespalveluksesi ajankohdasta ja paikasta tai muun kutsuntapäätöksen. Palvelusajan pituus sekä tehtävä, johon kukin koulutetaan, päätetään kuitenkin vasta joukko-osastoissa palveluksen alettua.


Pirkanmaalla kutsunnoissa on paikalla etsivä nuorisotyöntekijä, joka auttaa sinua esimerkiksi opintoasioissa, ja jonka kanssa voit keskustella muistakin elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista.


 

Joukko-osasto Kutsunnat