Hyppää sisältöön

Maasotakoulun sotilaspastori Juuso Sikiö on unelma-ammatissaan

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 30.3.2021 11.34
Tiedote
Maastopuvussa seesteinen, hymyilevä sotilaspastori.

"Olen Juuso Sikiö ja olen ollut Maasotakoulun sotilaspastorina Haminassa 1. heinäkuuta 2020 lähtien. Olen Imatralta kotoisin, Joensuussa opiskelut hoitanut ja nyt asettunut Haminaan vaimon ja kessumme (Keeshond, saksanpystykorva, ei kersantti) Vapun kanssa. Täytän lokakuussa 30 vuotta, olen toistaiseksi nuorin sotilaspappi virassa." Lue tästä Juuso Sikiön esittely:

Missä olit töissä aiemmin? Mikä koulutus sinulla on?

Ennen tätä tehtävää olin Kirkon Akateemiset AKI ry:ssä asiantuntijana. AKI on jukolainen liitto, kuten Upseeriliitto. Tein esimerkiksi hallintoa, jäsenhankintaa, opiskelijatyötä ja puolustin pappeja ja kanttoreita pahaa työnantajaa vastaan. Sitä ennen olin pätkät pappina Pieksämäellä ja Joutsenossa. Minut on vihitty papiksi Kuopiossa toukokuussa 2019. Opiskelin Joensuussa Itä-Suomen yliopistossa, valmistuin uskonnon ja psykologian aineenopettajaksi ja papiksi. Minusta piti tulla nuorisopappi, mutta hakeuduin kuitenkin mieluummin aseistetun nuorison papiksi.


Miten päädyit sotilaspastoriksi Maasotakouluun?

Hain paikkaa ja tuli valituksi. Palvelin varusmiespappina ja kokelaana Kontiorannassa (lähellä Joensuuta). Kohtaamani sotilaspapit tekivät minuun suuren vaikutuksen ja minuun jäi kipinä hakeutua joskus sotilaspapin ammattiin. Viihdyin hyvin ja minua jopa pyydettiin palveluksen jälkeen sopimussotilaaksi. En kuitenkaan mennyt, sillä minulla oli liian suuri kiire päästä viettämään opiskelijaelämää ja opiskelemaan Raamatun kreikkaa. Tämä valinta kadutti minua siihen asti, kunnes tulin valituksi tähän virkaan. Nyt olen unelma-ammatissani.

Mitä kaikkea tehtäviisi kuuluu? Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Työtehtävääni kuuluu laajasti ajatellen varusmiesten ja henkilökunnan psyko-sosiaalinen tukeminen ja hyvinvoinnin edistäminen. Tämä tapahtuu kouluttamalla, kuuntelemalla, perinteisen hartauselämän kautta ja olemalla mukana varuskunnan elämässä. Tavallinen työpäiväni sisältää usein keskusteluja varusmiesten kanssa, palavereita ja kevyempänä päivänä viikkoliikuntaa. Olen täällä Haminassa aika tiiviisti mukana sotaharjoituksissa ja muussakin varusmiesten koulutuksessa. Tyhjä päivä kalenterissa minulla ei tarkoita välttämättä tyhjää. Joskus tapaamisia ja puheluita tulee äkkiä ja sitten eletään sen mukaan.

"Aito pohdinta ahdistavan asian äärellä säväyttää."

Kuvassa sotilaspastori Juuso Sikiö pitämässä alokkaille valahartautta Haminassa 8.8.2020. 

Mikä on ollut parasta sotilaspastorin työssä?

Tämä työ on merkityksellisintä, mitä olen tähän ikään mennessä saanut tehdä. Se on syvän tyydyttävää, että pystyy tukemaan varusmiestä tai henkilökunnan jäsentä heidän pulmissaan. Lisäksi nautin "Taistelijan mielen" teemojen kouluttamisesta. (Taistelijan mieli ja Taistelijan keho ovat kaksi tärkeää osiota sotilaskoulutuksessa.)

On hämmästyttävää, kun varusmies pohtii oikeasti syvällisesti sitä, että taistelutilanteessa pitää olla valmius tappaa, kuolla ja nähdä tovereiden kuolevan, mutta silti hän haluaa sitoutua omista syistään tämän maan puolustamiseen. Rauhan aikana tällaisten asioiden pohtiminen jää helposti teoreettiseksi, mutta silti aito pohdinta ahdistavan asian äärellä säväyttää. 

Mikä on ikävintä sotilaspastorin tai papin työssä?

Ikävintä työssä ja pappina ovat ne hankalat tilanteet, kun ei voi tehdä yhtään mitään muuta kuin kuunnella. Yllättävä kuolema, parisuhteen odottamaton päättyminen tai muu traumaattinen asia tuntuu hankalalta, mutta olen pappina tukena. Samalla ajattelen, että elämän kauheuksien tulee tuntua myös minusta pahalta, koska se on vain inhimillistä.

"Traumaattinen asia tuntuu hankalalta, mutta olen pappina tukena."

Mitä harrastat? Oletko viihtynyt Haminassa?

Harrastan toimintakyvyn ylläpitämistä. Minun kohdallani se tarkoittaa erilaista lenkkeilyä, kuntosaliharjoittelua ja kahvakuulailua. Minut saa haastaa milloin vaan leuanveto-kilpailuun joko toistoleuanvetoon tai yksittäiseen maksiminostoon. Tarjoan voittajalle kahvit ja lupaan parantaa tasoani, jos häviän. Omia tuloksiani en julkisesti kerro, niin pysyy näissä haasteissa terve jännitys. Asun Haminassa ja olemme nyt asettumassa pysyvämmin Haminan seudulle. Nyt tässä on hyvä olla.

"Minut saa haastaa milloin vaan leuanveto-kilpailuun."

Miten vietät pääsiäistä?

Viime pääsiäisenä pelasin yksin kolme päivää tietokonetta, katsoin virtuaalijumalanpalveluksia ja nautin omasta rauhasta, kun muu kotiväki lähti anoppilaan. Se oli hyvä pääsiäinen. Tänä vuonna on luvassa ulkoilua, hyvin syömistä ja eristyksissä oloa.

Maasotakoulu toivottaa kaikille hyvää pääsiäisen aikaa!

Hamina Joukko-osasto
´