Hyppää sisältöön

Maavoimien operaatiopäällikkö tarkasti suomalaisosastot Malissa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 24.3.2023 15.34
Tiedote
Kolme rauhanturvaajaa tervehtii muistomerkkiä

Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa tarkasti 20.–23. maaliskuuta suomalaisten osastojen toiminnan Malissa EUTM Mali ja MINUSMA -operaatioissa.

EUTM Malin tehtävänä on tukea Malin asevoimia koulutuksen ja neuvonnan avulla. YK:n johtaman MINUSMA-operaation tehtäviin kuuluu muun muassa siviilien suojelun, ihmisoikeuksien valvonnan, humanitaarisen avun ja paluumuuton mahdollisuuksien tukeminen. Kaikki suomalaiset toimivat operaatioissa esikuntatehtävissä.

- Suomalaiset työskentelevät ammattimaisesti ja omistautuneesti Malissa, aktiivisessa yhteistyössä kansainvälisen rauhanturvaajajoukon kanssa. Suomalaisten osaamista ja ammattitaitoa arvostettiin vuolaasti molempien operaatioiden johdon suulla, prikaatikenraali Takamaa kertoo.

Suomi on osallistunut molempiin operaatioihin niiden perustamisesta, vuodesta 2013 lähtien.

 - Rauhanturvaajat tekevät kriisinhallintaoperaatioissa tärkeää työtä. Suomi lähettää operaatioihin paitsi Puolustusvoimien henkilökuntaa, myös reserviläisiä. Reserviläisten rooli on merkittävä, ja kannustankin reserviläisiä hakeutumaan aktiivisesti kriisinhallintatehtäviin, Takamaa toteaa.
 

´