Porin prikaati harjoittelee paikallispuolustuksen tehtäviä Satakunnassa
Porin prikaati järjestää Army West -harjoituksen Porissa ja Kankaanpäässä 2.–22.5.2019. Harjoitukseen osallistuu yhteensä lähes 450 sotilasta. Tavoitteena on kehittää henkilökunnan, varusmiesten ja reserviläisten osaamista paikallispuolustuksen tehtävissä. Harjoituksen johtaa eversti Asko Valta.
Harjoituksella kehitetään paikallisjoukkojen suorituskykyä parantamalla niiden valmiutta ja johtamista. Paikallisjoukot harjoittelevat muun muassa aluevalvontaa, kohteen suojaamista ja erikoisjoukkojen vastaista toimintaa Porin satamassa ja Niinisalon harjoitusalueilla. Army West on tammikuussa aloittaneille varusmiehille ensimmäinen harjoitus joukkueen ja komppanian kokoonpanossa.
Porin satamassa harjoitellaan ja otetaan vastaan Maavoimien mekanisoituun Arrow 19 -harjoitukseen osallistuva ulkomaalainen harjoitusjoukko yhteistoiminnassa Merivoimien, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa. Porin satamasta ulkomaalainen joukko siirtyy harjoittelemaan Niinisaloon.
Harjoitusta voi seurata Maavoimien ja Porin prikaatin sosiaalisen median kanavissa asiatunnisteilla: #armywest, #paikallispuolustus ja #porpr.