Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat raivaa räjähteitä Kuopiossa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 3.2.2020 8.26
Tiedote

Kainuun prikaati johtaa 10.2.-20.3. Kuopion Neulalahden alueraivaamisen talvijakson

Jakson tavoitteena on nostaa räjähteet kone -ja sukeltajatyönä Neulalahdesta raivattavaksi määritellyltä alueelta. Raivaus toteutetaan päivittäin kello 7-21 kahdessa vuorossa.

Turvallisuussyistä räjähteiden nostotyötä tehtäessä vesialueella liikkumista rajoitetaan. Neulalahdessa rajoitusalue on 200 metrin säde sukellus- tai nostotyössä käytettävän avannon ympärillä.

Kalastusta lahdessa rajoitetaan sukeltajien turvallisuuden vuoksi. Rajoitusalue kattaa Neulalahden eteläosan. Kalastus on sallittua Viinaniemen rannan täyttöalueen eteläpään ja Savisaaren keskikohdan tasalta pohjoisen suuntaan.

Alueraivaamisen päättymisestä Kainuun prikaati tiedottaa erikseen.

Raivaamisvastuu Kuopiossa on Kainuun prikaatilla, jonka vastuualueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat.

´