Hyppää sisältöön

Reserviläisten tärkeys korostuu entisestään -Keskusteluja paikallispuolustuksesta etenee

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 15.6.2022 17.01
Tiedote
Kolme henkilöä (kaksi sotilasta, yksi siviili) istumassa rivissä ja keskustelemassa paikallispuolustuksesta.

Maavoimien tutkimuskeskuksen Keskusteluja paikallispuolustuksesta eli PapuWebi-webinaarisarja etenee. Keskiviikkona 15.6.2022 seminaarissa keskusteltiin reserviläisten osaamisen kehittämisestä ja roolin tärkeydestä, sekä sen korostumisesta entisestään maanpuolustuksessa.

Johtoajatuksena on, että paikallispuolustuksella luodaan maanpuolustuksen perusta. Näin sanoi everstiluutnantti Jarkko Patrikainen Maavoimien esikunnasta 15.6.2022 Keskusteluja paikallispuolustuksesta -webinaarin alustuksessaan. Mukana seminaarissa oli noin 170 osallistujaa, joista hieman yli sata seurasi sitä netin kautta.

Myös tiivis yhteistyö muun yhteiskunnan ja eri viranomaisten välillä on tärkeää maanpuolustuksessa ja kokonaisturvallisuudessa.

- Reserviläiset ja heistä koostuvat paikallisjoukot muodostavat valtakunnallisen verkoston, joka kykenee monipuoliseen ja vaativaan viranomaistyöhön, Patrikainen sanoo.

Maanpuolustuksen perustana reserviläiset ja paikallispuolustus ovat paras tae, koska he tuntevat oman alueensa parhaiten. Eri alueet ovat erilaisia Suomessa.

- Ylä-Lappi ja Etelä-Haaga ovat toimintaympäristöinä erilaiset ja vaativat erilaista osaamista, Patrikainen toteaa.

Reserviläisten rooli ja tärkeys nousee entistäkin tärkeämmäksi, kun koulutusta ja toimintaa kehitetään. Reserviläisille on suunnitteilla lisää vastuuta ja lisää suorituskykyä. Reserviläisen oma aktiivisuus on avainasemassa. Yhteydenotot Maanpuolustuskoulutus MPK:hon ovatkin kasvaneet huimasti tänä keväänä.

- Kysyntä nousi räjähdysmäisesti helmi-maaliskuussa 2022, kertoo MPK:n toiminnanjohtaja Antti Lehtisalo alustuksessaan.

24.2.2022 ilmoittautumisia MPK:n kursseilla tai koulutukseen tuli noin 1800 viikossa, kun seuraavassa kuussa niitä tuli noin 6200 viikossa.

Puolustusvoimien vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja, eversti Jukka Nurmi kertoo, että kertausharjoituksia on odotettavissa lisää.

- Reservin osaamisen kehittäminen on avainasemassa. Suomea puolustetaan reservin voimin. Reserviajan merkitys osana asevelvollisuutta korostuu, Nurmi sanoo.

-Työn alla on muun muassa yhteydenpidon tiivistäminen reserviläisiin ja MPK:n roolia Puolustusvoimien strategisena ja operatiivisena kumppanina kehitetään, hän kertoo.

Myös valmiustehtäviä suunnitellaan reserviläisille.

- Reservin suorituskykyä tehdään yhdessä, Jukka Nurmi toteaa ja viittaa yhteistyöhön Puolustusvoimien, MPK:n ja maanpuolustusjärjestöjen välillä.

- Reserviläinen, kehitä osaamistasi, osallistu toimintaan ja kerro muillekin, hän kehottaa.

Seminaarisarja huipentuu viimeiseen kertaan 15.9.2022

Seuraava ja seminaarisarjan päättävä, kaikille avoin Keskusteluja paikallispuolustuksesta -webinaari on torstaina 15.9.2022 klo 18.30-20.30, ja aiheena on "Reserviläisen rooli kehittyvässä paikallispuolustuksessa".

Alustajina keskustelulle ovat PV:n Pääesikunnan koulutuspäällikkö sekä edustajat Reserviläisliitosta ja Reserviupseeriliitosta. Mukaan pääsee ilmoittautumalla vaikka heti, mutta viimeistään 13.9.2022 klo 12 sähköpostilla: [email protected].

Osallistua voi joko paikan päällä Haminassa (RUK:n Maneesi) tai netin kautta. Nettilinkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa.

Keskusteluja paikallispuolustuksesta webinaarisarjaa on vetänyt Maavoimien tutkimuskeskuksen johtaja, everstiluutnantti Jukka Saarela.

Asiantuntija-alutusten lisäksi ohjelmassa on paneelikeskusteu, johon yleisö voi osallistua joko paikan päällä tai chatin kautta.

Kuvassa valmiuspäällikkö Atte Kokkinen Paltasta keskustelemessa.

´