Hyppää sisältöön

Ammunnan sotilaiden SM-kilpailut Karjalan prikaatissa

Karjalan prikaati
Julkaisuajankohta 25.8.2023 15.53
Tiedote

Karjalan prikaati järjestää ammunnan sotilaiden SM-kilpailut Vekaranjärvellä ja Hollolan Hälvälässä 13.-14.9.2023.


"Tervetuloa Karjalan prikaatiin. Kaakon puolustaja johtaa vuoden 2023 ammunnan sotilaiden Suomenmestaruuskilpailut muutaman viikon kuluttuja. On hienoa ratkoa muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen eri lajien Suomen mestarit. Teidät kilpailijat ja muut joukkueiden jäsenet toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi testaamaan taitojanne vaativissa kilpailuissa.

Kilpailuorganisaatio on pyrkinyt kaikin tavoin rakentamaan kilpailut vastaamaan Suomen mestaruuksien ratkomiselle asetettuja vaatimuksia. Suorituspaikoiksi ovat valikoituneet parhaat mahdolliset ampumaradat. Tosin tämä tarkoittaa, että kaikkia lajeja ei kyetä toteuttamaan samassa kilpailukeskuksessa, vaan olemme hajaantuneet kahteen eri ampumakeskukseen, tänne Vekaranjärvelle sekä Hälvälään.

Tämän vuoden uutuutena pääsemme haastamaan itsemme myös toiminnallisen ammunnan merkeissä. Uutuus vaatinee totutusta poiketen myös eri asennoista, liikkeestä pienessä aikapaineessa suoritettujen tähdättyjen ja tarkkojen laukausten ampumisen.  Vaikka sotilaiden ampumataitovaatimuksissa kiinnitetään yhä enemmän huomiota toiminnallisiin ammuntoihin, taustalla tulee kuitenkin aina olla riittävä perusampumataito, jonka opettamisessa ja oppimisessa tulee rata-ammunnoilla jatkossakin olemaan tärkeä merkitys.

Te, kilpailijat ja kilpailujoukkueiden edustajat, olette ammunnan kärkiosaajia, joiden osaamisella on tärkeä merkitys Puolustusvoimien suorituskyvylle ja sen edelleen kehittämiselle. Toivotan kaikille kilpailijoille tarkkoja laukauksia! ”

Kilpailun johtaja, Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Mikko Saarelainen


Tuomarineuvostossa toimivat majuri Henri Häkkinen Maavoimien esikunnasta, kapteeni evp Marko Leppä ja kapteeni Ville Loihuranta Karjalan prikaatista. Kilpailijoiden edustaja valitaan ensimmäisenä kilpailupäivänä.

Eräluettelot 

Kilpailuissa noudatetaan

  • Sotilaiden Suomenmestaruuskilpailujen sääntöjä
  • Suomen Ampumaurheiluliiton kilpailutoiminnan yleissääntöjä ja ohjeita, ISFF:n ampumalajien tekniset sääntöjä
  • Suomen Ampumaurheiluliiton kiväärilajien sääntöjä
  • Suomen Ampumaurheiluliiton pistoolilajien sääntöjä

ja järjestäjien antamia ohjeita.

Kilpailujen ohjelma

13.9.2023

Avajaispuhuttelu ampumaradalla

RK-ammunta 6+6+6 ls

300 m vakiokivääri 3x20 ls

300 m kivääriammunta 20 ls – varusmiehet

25 m isopistooli

Palkintojen jako

14.9.2023

RK-ammunnat 3x5 ls

Toiminnallinen RK-ammunta 30 ls

300 m vakiokivääri pika-ammunta 3x20 ls

25 m isopistooli pika-ammunta

Palkintojen jako ja päättäjäiset - Palkintojen jakoon ja päättäjäisiin osallistuvat kaikki kilpailuun osallistuneet varusmiehet, 2. päivän kilpailijat sekä järjestäjän edustajat.

Finaalikilpailuja ei järjestetä.

Muonitus

Henkilökuntaan kuuluvilla kilpailijoilla ruokailut ovat omakustanteisia. Kilpailijoilla on mahdollisuus käyttää Leijonacateringin Vekaranjärven toimipisteen ruokalapalveluja, sekä Vekaranjärven sotilaskodin palveluita.

Karjalan prikaati tilaa kaikille kilpailuun osallistuville varusmiehille kaikki ruuat kilpailun ajaksi ennakkoilmoitusten perusteella.

Seuraa Ammunnan sotilaiden SM-kilpailua somessa

Seuraa kilpailuja Karjalan prikaatin Facebookista https://fi-fi.facebook.com/KarjalanPR/

Kuvia kilpailusta Karjalan prikaatin Facebookista https://fi-fi.facebook.com/KarjalanPR/photos

Joukko-osasto Yhteistoiminta-alue
´