Uusia alokkaita noin 2096 Karjalan prikaatiin
Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä aloittaa varusmiespalveluksensa saapumiserä 2/22 maanantaina 4.7.2022. Alokkaita on tulossa noin 2 096 ja heistä naisten vapaaehtoista asepalvelusta on aloittamassa 100 naista. Alokkaiden tulee saapua prikaatiin maanantaina 4.7.2022 klo 16.00 mennessä.
Heinäkuun saapumiserällä palataan normaaliin palvelus- ja lomarytmiin, mikäli koronatilanne sen sallii. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsääntöisesti kaikki arkipäivät ovat koulutusta ja viikonloput vapaata. Viikonloppuvapaisiin poikkeuksia tekevät mm. valmius- ja virka-apuvuorot sekä pidemmät sotaharjoitukset.
Korona-ajalla käytössä olleesta 4+2-lomarotaatiosta (neljä viikkoa koulutusta, kaksi viikkoa VMP-vapaata) luovutaan. Kuitenkin kohortointia, eli varusmiesosastojen toisistaan erillään pitämistä jatketaan paikalliset olosuhteet huomioiden. Koronatilanteen mahdollisesti heiketessä voidaan tarvittaessa joukko-osaston komentajan päätöksellä palauttaa tarvittavat rajoitukset.
Läheistenpäivää ei tällä kertaa järjestetä Karjalan prikaatin alokkaiden läheisille.
Karjalan prikaatin Sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuus pidetään perjantaina 12.8.2022. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa livelähetyksen kautta.
Puolustusvoimien COVID-19 -tilannetta ja toimintaohjeita voi seurata COVID-19 ja Puolustusvoimat -verkkosivuilta.
Karjalan prikaatin toimintaa voi seurata Karjalan prikaatin verkkosivuilta (uutena tammikuussa alkanut Karjalan prikaatin Blogi 2022) sekä sosiaalisen median kanavilta:
- Facebookissa - Karjalan prikaati
- Twitterissä - @KarjalanPR
- Maavoimien Instagramissa - @maavoimat
Ukrainan-tilanteella ja mahdollisella Nato-jäsenyydellä ei suuria vaikutuksia asevelvollisten koulutukseen
Sotilaallisesta näkökulmasta tilanne Suomen lähialueilla on rauhallinen, eikä Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa. Varusmiehet ovat Puolustusvoimissa saamassa sotilaskoulutusta maanpuolustustehtäviin. Tässä valossa varusmiesten ja vapaaehtoisten naisten koulutus näihin tehtäviin jatkuu nytkin tavalliseen tapaan, eikä heidän rooliaan suunnitella olennaisesti muutettavan. Koulutusjärjestelyihin toki tehdään jatkuvasti muutoksia osana normaalia toiminnan kehittämistä ja tässä huomioidaan luonnollisesti muun muassa tehdyt havainnot sodasta Ukrainassa.