Hyppää sisältöön

Vuoden 2022 kutsunnat alkavat Keski-Suomessa 15.8.2022

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 12.8.2022 15.18
Tiedote
Arkistokuva Panssariprikaatin kutsunnoista

Tämän vuoden kutsunnat alkavat Keski-Suomen maakunnan alueella Hankasalmella elokuun 15. päivänä ja päättyvät Jyväskylässä 15. joulukuuta. Kutsuntatilaisuuksia pidetään 32 kappaletta 17 paikkakunnalla.

Tänä vuonna vuorossa ovat vuonna 2004 syntyneet miehet, joita on Keski-Suomessa 1536. Kutsuntaikäluokan lisäksi tarkastetaan 362 aiemmilla kutsunnoilla uudelleen tarkastettavaksi määrättyä. Yhteensä koko maassa on tänä vuonna noin 31 400 vuonna 2004 syntynyttä kutsunnanalaista miestä. Vuosittain järjestettävissä kutsunnoissa määritetään tulevan varusmiehen palveluskelpoisuus ja tehdään sen perusteella päätös palvelukseen määräämisestä tai siitä vapauttamisesta.

Kutsunnoissa asevelvolliset määrätään aloittamaan varusmiespalvelus kolmen seuraavan vuoden aikana. Pääosa keskisuomalaisista asevelvollisista suorittaa varusmiespalveluksensa Kajaanissa Kainuun prikaatissa tai Tikkakoskella Ilmasotakoulussa. Perustelluista syistä asevelvollisia voidaan määrätä myös muihin joukko-osastoihin.

Asevelvollisuuslain mukaan kutsuntojen järjestämisestä Keski-Suomessa vastaa Keski-Suomen aluetoimisto, joka on osa Panssariprikaatia. Kutsuntalautakunnan jäseninä toimivat kaksi aluetoimiston asevelvollisuusasioihin perehtynyttä sotilasta sekä sen kunnan edustaja, jonka kutsunnanalaisia tilaisuus koskee.

Kutsunnoissa määritetään kutsunnanalaisen palveluskelpoisuusluokka ja päätetään palveluksesta, eli palveluksen aloitusaika ja -paikka. Kutsunnoissa on paikalla lääkäri, joka antaa tarvittaessa esityksen asevelvollisen palveluskelpoisuusluokasta. Palvelusajan pituus ja tehtävä, johon asevelvollinen koulutetaan, päätetään vasta joukko-osastossa varusmiespalveluksen alettua.

Erikoisjoukkoihin ei määrätä suoraan kutsunnoissa, vaan niihin on hakeuduttava erikseen. Erikoisjoukkoihin hakeutumisesta lisätietoja osoitteessa https://intti.fi/erikoisjoukot.

Kutsuntojen merkitys

Kutsuntojen maanpuolustuksellinen ja yhteiskunnallinen merkitys säilyy edelleen. Kutsunnoissa jokaista asevelvollista kuullaan henkilökohtaisesti ennen varusmiespalvelukseen määräämistä. Tämä takaa sen, että jokaisen toivomukset voidaan ottaa huomioon mahdollisimman hyvin. Kutsuntatilaisuuksissa tavoitetaan koko miespuolinen ikäluokka ja heille voidaan jakaa tietoa varusmiespalveluksesta sekä siihen valmistautumisesta. 

Hakeutuminen naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen tapahtuu erikseen ja sen valintatilaisuus järjestetään huhtikuussa 2023. Lisätietoja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta osoitteessa https://intti.fi/naisten-vapaaehtoinen-asepalvelus

Lisätietoja kutsunnoista sekä Keski-Suomen kutsuntakuulutukset löytyvät osoitteesta https://intti.fi/kutsunnat.

Joukko-osasto Keski-Suomen aluetoimisto
´