Hyppää sisältöön

Seinäjoki 19 -harjoituksessa tähtäimessä viranomaisten varautuminen ja valmius

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 26.8.2019 14.39
Tiedote
Reserviläinen partioimassa aluetta, taustalla poliisiauto

Seinäjoki 19 -paikallispuolustusharjoitus toteutetaan Porin prikaatin toimesta 9.–13.9.2019 Pohjanmaalla ja Eteläpohjanmaalla. Harjoituksen teemana on viranomaisyhteistyön ja paikallisjoukkojen varautumisen ja valmiuden kehittäminen.

Seinäjoki 19 -paikallispuolustusharjoitus tulee näkymään harjoitusjoukkojen liikkeenä ja läsnäolona pääasiassa Seinäjoki - Lapua - Vaasa alueella. Harjoitukseen osallistuu kokonaisuudessaan noin 500 varusmiestä, reserviläistä ja Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa sekä runsaasti eri viranomaisten ja yhteistyökumppanien henkilöstöä.  Harjoituksen johtajana toimii eversti Asko Valta.

Harjoitustoimintaa Seinäjoen alueella on muun muassa lentokentällä, torilla, Vallesmannissa sekä Alakylän, Tuomikylän, Impivaaran ja Jouppilanvuoren alueilla. Toimintaa nähdään myös Nammo Lapuan alueella.
Seinäjoki 19 käynnistyy jo varsinaista harjoitusviikkoa edeltävänä viikonloppuna 6.–8.9.2019, jolloin toteutetaan harjoituksen kovapanosampumavaihe Porin prikaatin ampuma-alueilla. Paikallispuolustusvaihe käynnistyy maanantaina 9.9. ja Seinäjoki 19 -harjoitus päättyy perjantaina 13.9.

Paikallispuolustustoimintojen lisäksi Seinäjoki 19 -harjoituksessa kehitetään kansainvälisen avun antamiseen liittyviä tehtäviä yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa. Harjoituksessa keskitytään mm. yhteisen tilannekuvan muodostamiseen ja jakamiseen sekä viranomaisviestintään, mikä tarkoittaa osallistuville joukoille ympärivuorikautista toimintaa. Seinäjoella harjoitus näyttäytyy viranomaiskaluston ja -henkilöstön normaalia runsaampana läsnäolona.

Harjoituksen aikana pyritään välttämään ulkopuolisille aiheutuvaa häiriötä ja haittaa, mutta osassa toimin-taa käytetään melua aiheuttavia harjoitusampumatarvikkeita. Meluhaittaa esiintyy alueella Jouppilanvuori - Tuomikylä - Ahokylä - Alakylä - Impivaara - Lapua.  Lisäksi lentoaseman ja Ilmajoen suunnalla saattaa esiintyä harjoituksesta johtuen hetkellisiä liikennekatkoksia.

Puolustusvoimien lisäksi harjoitukseen osallistuu Tulli, Pohjanmaan poliisilaitos, Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri ja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos, Seinäjoen kaupunki ja sen omistamia liikelaitoksia sekä alueen yrityksiä.

Harjoitusta voi seurata Maavoimien ja Porin prikaatin sosiaalisen median kanavissa asiatunnisteilla: #seinäjoki19, #paikallispuolustus ja #porpr.

Seinäjoki 19 on yksi Maavoimien viidestä eri puolella Suomea järjestettävistä paikallispuolustusharjoituksista. Muita harjoituksia ovat Kanta-Häme 19, Kehä 19, Kymi 19 ja Pohjoinen 19. Lue lisää paikallispuolustusharjoituksista ja seuraa harjoituksia!

´