Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat jatkaa miehittämättömien ja miehitettyjen ilma-alusten yhteistoiminnan tutkimusta

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 12.8.2022 10.54
Tiedote

Puolustusvoimat jatkaa miehittämättömien ja miehitettyjen ilma-alusten yhteistoiminnan tutkimusta yhteistyössä Saksan kanssa osana maiden välistä Manned-Unmanned Teaming (MUM-T) -tutkimusprojektia.

Suomen ja Saksan puolustushallintojen johtamaan tutkimukseen osallistuu teollisuusyrityksiä molemmista maista. Suomen osuus tutkimuksesta keskittyy ihmisen ja koneen väliseen yhteistoimintaan sekä johtamisyhteyksien varmistamiseen ja on lavetista ja järjestelmistä riippumaton.

Puolustusvoimat järjestää tutkimukseen liittyviä lentodemonstraatioita Rovajärvellä ja Kemijärvellä 15.-19.8.2022 yhteistyössä Saksan asevoimien kanssa. Tapahtuma on jatkoa vuoden 2021 elokuussa ja 2022 kesäkuussa järjestetyille testeille.
Tutkimusyhteistyö lisää Puolustusvoimien ymmärrystä miehittämättömän ilmailun kehityksestä ja antaa mahdollisuuden kokeilla ja arvioida miehittämättömien ja miehitettyjen ilma-alusten yhteistoimintaa suomalaisissa olosuhteissa. Suomalaisen teollisuuden osallistuminen testeihin vahvistaa kansallista osaamista ja hyödyttää myös muuta Puolustusvoimien tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Miehitettyjen ja miehittämättömien järjestelmien yhteistoiminnalla voidaan mm. parantaa tilannekuvaa, pienentää uhkaa omille joukoille, vähentää väsymyksestä ja stressistä johtuvia virhearviointeja sekä parantaa sotilaallista suorituskykyä tilanteissa, joissa ihmisen reagointinopeus ei ole riittävä.

Aseteknologian kehitys, sodankuvan muutos ja puolustusratkaisujen pitkät kehitysajat edellyttävät Puolustusvoimien ottavan etupainoisesti haltuun myös sellaisia teknologioita, jotka näkyvät taistelukentällä vasta vuosikymmenien päästä. Tällä hetkellä arvioidaan, että ihmisen johtamilla konejoukoilla kyetään tukemaan ilmaoperaatioita 2030-luvulta alkaen.

Osallistuminen MUM-T -projektiin on osa pitkäjänteistä työtä, jolla Puolustusvoimat kehittää osaamistaan mm. miehittämättömiin järjestelmiin, niiden torjuntaan sekä tiedonsiirtoon liittyvissä teknologioissa. Tätä työtä on tehty myös kumppanimaiden kanssa: esimerkiksi kevään 2019 Bold Quest -harjoituksessa Sodankylässä, jossa kehitettiin ja testattiin erilaisten tiedustelu- ja tulenkäyttöjärjestelmien teknistä yhteensopivuutta. 
 

´