Hyppää sisältöön

Vuoden 2019 kutsunnat Uudellamaalla ovat päättyneet

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 18.12.2019 11.03
Tiedote

Vuoden 2019 kutsunnat päättyivät perjantaina 13. joulukuuta. Kutsuntatilaisuuksia järjestettiin Uudenmaan alueella tänä vuonna yhteensä 81 kaikkiaan 24 eri paikkakunnalla.

Uudellamaalla kutsuntaikäluokan suuruus oli noin 9 000 henkilöä. Valtaosa ikäluokasta määrättiin palvelukseen kutsuntoja seuraavan kolmen vuoden aikana. Pääosa palvelukseen määrätyistä aloittaa varusmiespalveluksensa Maavoimissa tammikuussa 2021.

– Olen tyytyväinen, että yhteistyö kuntien ja kaupunkien etsivän nuorisotyön, ohjaamopalvelujen, liikuntapalvelujen ja suuterveydenhoidon kanssa on edistynyt hyvin. Saadun palautteen mukaan onnistuimme tavoittamaan kohderyhmän hyvin ja elokuussa alkanut hyvien käytänteiden jakaminen kuntakentän toimijoiden kesken on alkanut tuottaa tulosta. Kutsuntojen toimeenpanon kehitystyö jatkuu myös ensi vuonna, Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Vesa Sundqvist kertoo.

Kutsuntojen tuloksessa ei tapahtunut suuria muutoksia viime vuosiin verrattuna. Uudellamaalla palvelukseen määrättiin 73,3 % (2018: 74,8 %) ikäluokan miehistä. 

Terveydellisin perustein vapautettiin palveluksesta rauhan aikana eli määrättiin C-luokkaan 9,2 % (2018: 8,6 %).

Uudelleen kutsunnoissa tarkastettavaksi eli E-luokkaan määrättiin terveydellisistä syistä yhteensä 8,7 % (2018: 7,4 %).

Ulkomailla asuvia, monikansalaisuuden perusteella vapautettuja oli 3,9 % (2018: 4,2 %).

Siviilipalvelukseen hakeutui 2,1 % (2018: 1,8 %).

Tänä vuonna kutsuntaikäisiä olivat vuonna 2001 syntyneet miehet.

Lisätietoja:

´