Eversti Jukka Aihtia Utin jääkärirykmentin komentajaksi

Utin jääkärirykmentti 30.4.2019 15.09
Tiedote

Utin jääkärirykmentin komentaja vaihtuu toukokuun alussa. Eversti Jukka Aihtia otti vastaan rykmentin komentajuuden Pääesikuntaan siirtyvältä eversti Jaro Kesäseltä Utissa tiistaina 30. huhtikuuta järjestetyssä vaihtotilaisuudessa.

Eversti Jukka Aihtia siirtyi Utin jääkärirykmentin komentajan tehtävään Maanpuolustuskorkeakoulusta Helsingistä, jossa Aihtia oli sotatieteiden maistereita kouluttavan osaston johtaja.
 
Eversti Aihtia on aikaisemmin palvellut Utin jääkärirykmentissä vuosina 1997 - 2001 silloisten Sotilaspoliisikoulun ja Laskuvarjojääkärikoulun johtajan tehtävissä. 

- Lähdettyäni Utin jääkärirykmentistä olen palvellut useissa eri joukko-osastoissa ja tehtävissä. Olen tuona aikana seurannut tiiviisti joukko-osaston kehitystä ja voinkin todeta Utin jääkärirykmentin olevan tänään jotain aivan muuta kuin mitä se oli täältä viimeksi lähdettyäni, sanoi eversti Jukka Aihtia tänään Utissa.

Aihtian mukaan Utin jääkärirykmentti on reilussa kymmenessä vuodessa astunut suorituskykynsä osalta aivan uudelle tasolle.

- Tämän päivän Utin jääkärirykmentti on joukko käyttöä varten. Joukko, jossa yhdistyvät kaikki nykyaikaisen erikoisoperaatiojoukon kulmakivet: jatkuva valmius, monipuolinen suorituskyky, yhteistyökyky ja kansainvälisyys. Ja juuri siksi Utin jääkärirykmentillä on keskeinen asema ja merkitys Puolustusvoimien kokonaissuorituskyvyssä - kaikissa uhkatilanteissa ja kaikissa puolustusvoimien tehtävissä, sanoi Aihtia puheessaan. 

Eversti Aihtia on palvellut aiemmin Kaakkois-Suomen alueella myös Itä-Suomen sotilasläänin esikunnassa, Reserviupseerikoulussa ja Kymen pioneeripataljoonassa. Aihtia on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2001 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2017.

Muita vaihdoksia Utin jääkärirykmentin johdossa

Everstiluutnantti Jussi Kosonen on määrätty Utin jääkärirykmentin esikuntapäälliköksi 1. toukokuuta 2019. Kosonen siirtyy esikuntapäälliköksi Utin jääkärirykmentin erikoisjääkäripataljoonan komentajan tehtävästä.

Everstiluutnantti Jari Kielenniva on määrätty Erikoisjääkäripataljoonan komentajaksi Utin jääkärirykmenttiin. Kielenniva siirtyy tehtävään Turvallisuuskomitean sihteeristöstä Puolustusministeriöstä.

 

Kouvolan Utissa sijaitsevaan Utin jääkärirykmenttiin on keskitetty maavoimien erikoisjoukkotoiminta, puolustusvoimien helikopteritoiminta sekä näitä kahta tukevat toimialat.

Rykmentti kokoonpanoon kuuluvat esikunnan lisäksi Erikoisjääkäripataljoona, Helikopteripataljoona, Tukikomppania ja Huoltokeskus. Palkattua henkilöstöä rykmentissä on noin 400 ja varusmiehiä 220.

 

twitter.com/utinjr
facebook.com/utinjr
maavoimat.fi/utin-jaakarirykmentti