Eversti Petteri Tervonen Kaartin jääkärirykmentin komentajaksi

Kaartin jääkärirykmentti 28.6.2018 14.35
Tiedote

Kaartin jääkärirykmentissä juhlistettiin torstaina 28. kesäkuuta rykmentin johdon vaihtoa. Kaartin jääkärirykmentin komentajana lähes 2,5 vuotta toiminut eversti Ahti Kurvinen siirtyy suunnittelupäälliköksi Maavoimien esikuntaan ja hänen seuraajanaan rykmentin komentajana aloittaa 1. heinäkuuta 2018 eversti Petteri Tervonen.

Kaartin jääkärirykmentin komentajan vaihtotilaisuutta juhlittiin paraatikatselmuksella ja ohimarssilla, jonka jälkeen oli tehtävien vaihtovastaanotto. Eversti Tervonen odottaa tulevalta tehtävältään Kaartin jääkärirykmentissä hyvää yhdessä tekemistä alan huippuosaajien kanssa.

- Vaikka en ole palvellut Kaartin jääkärirykmentissä aiemmin, joukon maine on tuttu ja velvoittava, Tervonen sanoi puheessaan.

Tervonen korosti myös jatkuvassa muutoksessa olemisen tilaa, halusimme sitä tai emme.

- Mitään äkkikäännöksiä ei olla tekemässä, mutta on selvää, että muun muassa Koulutus 2020 -ohjelman toimeenpanossa on parempi pohtia asioita aktiivisesti itse oman joukon parhaaksi, kuin soveltaa muualta annettuja toimintatapoja.

Maavoimien suunnittelupäälliköksi siirtyvä eversti Kurvinen kertoi jättävänsä rykmentin komentajan tehtävän haikein mielin. - En voi kuvitella parempaa tehtävää kuin komentajuus.

Tulevalle komentajalle Kurvinen toivotti parhainta menestystä sekä mainitsi myös, että Kaartin jääkärirykmentti saa Tervosesta erinomaisen komentajan.

- Olen todella ylpeä siitä, että olen saanut olla juuri teidän komentajanne, Kurvinen päätti puheensa.

Tervonen kertoi ottavansa Kaartin jääkärirykmentin komentajan tehtävän vastaan ylpeänä ja nöyränä. Puheensa loppuun hän mainitsi tietävänsä ettei ole yksin, vaan että saa koko rykmentin tuen.

 

 

Kolmatta kertaa jääkärijoukkoon

Ennen Kaartin jääkärirykmentin komentajaksi siirtymistä Tervonen palveli kaksi vuotta Pääesikunnassa koulutusosaston apulaisosastopäällikkönä. Upseerin ura alkoi vuonna 1991 Santahaminassa, jonka jälkeen hän palveli Reserviupseerikoulussa kranaatinheittimistön eri tehtävissä. Vuosiksi 1998-2000 Tervonen palasi Santahaminaan esiupseerikurssille ja tekemään yleisesikuntaupseerin tutkinnon. Opintojen jälkeen Tervonen palveli Kymen sotilasläänin esikunnassa valmisteluvastuullaan muun muassa viranomaisyhteistyö. Vuonna 2002 hän siirtyi Pääesikunnan operatiiviselle osastolle.

- Neljän Pääesikuntavuoden kokemuksella oli mahdollisuus hakeutua samassa korttelissa Puolustusministeriöön. Vuodet 2007-2010 olivat mielenkiintoisia. Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta oli juuri hyväksytty, ja sitä jalkautettiin yhteistoiminnassa parlamentaarisen neuvottelukunnan ja järjestöjen kanssa. Toisen puolen työstä muodosti toiminta valtioneuvoston valmiussihteeriorganisaatiossa, Tervonen kertoo.

Vuonna 2010 Tervosen tie vei Karjalan jääkäripataljoonan komentajaksi Pohjois-Karjalan prikaatiin. Puolustusvoimauudistuksen alla hän siirtyi jälleen takaisin Pääesikuntaan, tällä kertaa henkilöstöosastolle. Vuosina 2014-2016 Tervonen palveli Suomen kansallisena edustajana Yhdysvalloissa NATOn strategiasta ja harjoitustoiminnasta vastaavassa esikunnassa HQ ACT:ssä. Varusmiespalveluksen Tervonen on suorittanut Kymen jääkäripataljoonassa Haminassa.