Raivaaminen Lapin maakunnassa

Jääkäriprikaati 30.7.2018 7.30
Tiedote

Lapin sodan räjähtämättömät ammukset ja miinat ovat viikoittaisena harmina Lapin maakunnan ihmisille. Jääkäriprikaati toteuttaa vuosittain virka-apuna noin 50–70 raivaamistehtävää.

Virka-apuna tehtävien raivaamisten lisäksi Jääkäriprikaatissa toteutetaan Lapin maakunnan alueella alueraivaamista noin 5–8 viikkoa vuosittain, joista kertyy henkilötyöpäiviä vuodessa noin 500–1000 kappaletta. Raivaamisvolyymi verrattuna käytössä olevaan Jääkäriprikaatin raivaajaresurssiin on valtakunnan korkein. Mikäli kaikki raivaaminen jouduttaisiin tekemään omilla raivaajilla, tehtävää ei kyettäisi toteuttamaan. Onneksi alueraivaamiseen saadaan tukea muista joukko-osastoista.

Virka-aputehtävinä toteutettavat raivaamiset ovat yleensä olleet yksittäisiä tai muutamia räjähteitä, jotka ovat maastossa taistelualueilla tai vanhoilla varastoalueilla. Vielä nykyään virka-apuraivaamisen pääpaino on maastossa olevien räjähteiden raivaamista, mutta osa on vielä autotallin tai varaston hyllyllä olevien räjähteiden hävittämistä.

Alueraivaamisharjoituksissa raivaaminen toteutetaan pääsääntöisesti vanhoilla varastoalueilla ja niiden läheisyydessä sijaitsevissa vesistöissä. Raivattavat kohteet ovat olleet ammuksia, mutta silloin tällöin vielä törmätään myös asennettuihin miinoihin.

Taustaa

Saksalaisten 20. Vuoristoarmeija 20A oli rintamavastuussa Lapissa. Saksalaisten ryhmitys ylettyi Utsjoelta ja käsivarresta aina Oulu–Hyrynsalmi linjalle saakka. Jatkosodan alkuvaiheessa pääpaino saksalaisten miinoittamisessa oli Lapin itäosat, jotka painottuivat lähinnä nykyisen Venäjän alueelle. Lisäksi Lapin alueella oli muutama ns. ammusten ja räjähteiden keskusvarasto.

Miinoittaminen maan sisäosiin toteutettiin vastan vuoden 1943 helmikuussa, jolloin 20A:n esikunta laati operaatiosuunnitelman "BIRKE". Suunnitelman mukaan Armeija vetäytyy Keskisestä-Suomesta, mikäli Neuvostoliiton hyökkäys etenisi syvälle Sisä-Suomeen. Suunnitelmaan kuului muun muassa merkittäviä linnoitustöitä määritetyillä puolustusalueilla, kuten Tankavaarassa tai Lätäsenossa. Miinoittamisen pääpaino oli edelleen idässä, mutta suunnitelmiin lisättiin sisämaan miinoitteita, joita ei kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa rakennettu.

Kilpisjärvellä raivatun miinoitteen miinat kaivettuna miinoitteen lähelle. Kuva: A Oikarinen

Suunnitelman toteuttaminen vaati runsaasti resursseja. Saksalaiset täydensivät omia varastojaan siten, että käytössä oli 200–250 000 miehen armeijalle noin vuoden ampumatarvike- ja räjähdysainekiintiö. Ampumatarvikkeet sijoitettiin kenttävarastoihin. Varastot oli sijoitettu edullisiin maanteiden ja rautateiden risteyspaikkoihin tai niiden välittömään läheisyyteen. Tämän hetkisen tiedon mukaan Pudasjärvellä, usealla paikalla Rovaniemen alueella, Sodankylän pohjoispuolella ja Ivalossa oli isoimmat materiaali varastot. Edellisten lisäksi Kittilässä, Sallassa, Alavojakkalassa ja Enontekiöllä on ollut myös varastoja.

Miinoittaminen alkaa

Rovaniemen Saarenkylän tuhottu rautasilta. SA-Kuva

Suomi solmi rauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944. Aseleposopimuksen ehtoihin kuului saksalasten ajaminen pois Lapista ja määräajaksi annettiin kaksi viikkoa. Vetäytymisen alkuvaiheessa suomalaisten ja saksalaisten välillä sovittiin, mitkä sillat hävitetään ja mihin miinoitteet asennetaan. Sopimuksen taustalla oli pelko Neuvostojoukkojen mahdollinen hyökkääminen Pohjois-Suomeen aselevosta huolimatta. Lisäksi Suomalaisten tuli antaa valvontakomissiolle kuva todellisista sotatoimista saksalaisia vastaan.

Tornion maihinnousun jälkeen saksalaiset katsoivat, että suomalaiset ovat rikkoneet laadittua sopimusta ja sanoivat omalta puolelta sopimuksen irti. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Lapin polttaminen ja tuhoaminen alkoi.

Saksalaisten miinoittamisvyöhykkeet 1944.

Miinoittamisen tarkoituksena suojata 20A:n esikunnan ja pääjoukkojen vetäytymisen suojaaminen Rovaniemeltä. Suluttamisella ei kuitenkaan ollut selvää painopistettä, mutta suluttamisalueita tarkastellessa voidaan todeta, että sulutteista muodostui selviä vyöhykkeitä.

Miinoitteiden raivaaminen sotatoimien aikana

Suomalaiset joukot saavuttivat Kilpisjärven kolmen valtakunnan rajanpyykin huhtikuussa 1945. Joukkojen eteneminen oli ollut hidasta, koska saksalaiset olivat tuhonneet lähes kaiken matkalla. Lapin maantiesilloista oli tuhottu 675 kpl (n. 90 % kaikista silloista) ja tiekatkoksia oli 334. Lisäksi kaikki 24 Lapin maakunnan lossia oli tuhottu.

Miinojen ja miinoitteiden määrästä on ristiriitaista tietoa. Joidenkin arvioiden mukaan Lapista olisi raivattu sotatoimien aikana 300 000 miinaa. Toisen arvion mukaan luku olisi ollut 55 000 ja kolmannen noin 16 000. Viimeisen luku perustuu joukkojen antamiin tilanneilmoituksiin. Suurempien lukujen arvioidaan perustuneet joukkojen liioiteltuihin ilmoituksiin, jotta valontakomissioille voitiin perustella hidasta etenemistä. Saksalaisten oman ilmoituksen mukaan vetäytymisvaiheessa asennettiin noin 30 000 miinaa.

Maahan kaivettu "ammuspesä" oli viekö löydettäessä panostettu telamiinalla. Kuva: H Pelkonen

Kenttävarastojen hävittäminen

Saksalaisten vetäytyminen on hidasta, vetäytymistiestölle oli laskettu pituutta noin 3200 km ja sen vetokyky oli olematon. Alkuvaiheessa kaikki materiaali pyrittiin ottamaan mukaan, mutta kuljetuskapasiteetin vähyydestä johtuen vetäytymisalueelle jouduttiin jättämään paljon materiaali mm ammuksia ja räjähteitä. Taakse jäänyt materiaali tuhottiin joko räjäyttämällä tai polttamalla. Lisäksi joillakin alueilla on ollut havaittavissa neuvostoliittolaisten sotavankien toimesta tapahtunutta vesistöihin upottamista.

Räjäyttäminen toteutettiin keräämällä ammukset läjään, päälle asetettiin telamiina tai muuta räjähdysainetta. Sytyttäminen toteutettiin aikatulilangalla. Hävitysmenetelmä oli erittäin epäluotettava ja ammuksia levisi paljon räjähtämättöminä maastoon.

Sodanjälkeinen raivaaminen alkaa

Lapin sodan sodanjohto (3. divisioonan esikunta, 3D) teki maaliskuussa 1945 esityksen Lapin miinojen raivaamisesta. Esityksessä todettiin, että miinat tulisi raivata heti lumen lähdettyä, ennen kun maa ruohottuu. Tehtävää pidettiin kuitenkin liian suurena käytössä olevan resurssiin nähden, joten 3D esikunta esitti, että palkattaisiin jo siviiliin päässeitä pioneereita raivaamistehtäviin.

1 Divisioonan raivaajia työntouhussa. SA-Kuva

Heinäkuussa puolivälissä 1945 aloitti noin 1000 miehen vahvuinen miinanraivausorganisaatio 3D:n johdossa Lapin raivaamisen. Suurimmillaan organisaation vahvuus oli elokuussa 1945, noin 1550 miestä. Henkilöstö koostui kantahenkilökunnasta (194), varusmiehistä (622), palkatuista raivaajista (646), autonkuljettajista (39) ja lääkintämiehistä (53).

Ensimmäisen kesän raivaamistulos tulos oli 71 000 miinaa, 1160 lentopommia ja 250 000 tykistön ammusta. Tieto löytyi lakkautetun Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnan arkistoista. Koko miinanraivaamisorganisaation raivaamistulos on esitetty taulukossa 1, joka perustuu Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnan tilastoihin. Raivatuista miinoista tai ammuksista on paljon ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi raivattujen miinojen määrä vaihtelee eri lähteiden mukaan 54 430–130 000 miinan välillä.

Miinanraivaamisorganisaation raivaamat räjähteet 1945 - 1952 lakkautetun Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnan tekemän tilastoinnin mukaan.

Raivaamismenetelmät mahdollistivat suurten määrien raivaamisen

Muutamien alkupäivien aikana hävittäminen toteutettiin räjäyttämällä, mutta sen hitauden ja sirpaleiden aiheuttaman lisätyön johdosta siitä luovuttiin nopeasti. Nopeammaksi keinoksi havaittiin miinojen purkaminen (sytyttimen poistaminen) ja upottaminen vesistöihin. Tästä ei ollut mainintaa vielä kesäkuulta 1945, mutta tuli nopeasti vallitsevaksi käytännöksi.

Ampumatarvikkeiden hävittämisessä toteutettiin samalla tavalla sekä myös maahan kaivamalla. Maahan upottamisessa kaivettiin maahan joko metrin syvä monttu, jonne yksittäiset ammukset haudattiin. Suuremmat määrät kaivettiin noin 2–2,5 m syvyyteen ja peitettiin. (kuva 4)

Upottamiselle maahan tai veteen oli raivaamisen nopeutumisen lisäksi myös toinenkin peruste. Kuumina kesäpäivinä käytännössä jokaisen räjäytyksen jälkeen syttyi maastopaloja, jotka hidastivat itse raivaamistyötä.

Raivaamistoiminta vuoden 1952 jälkeen

Miinanraivaamisorganisaatio lopetti toimintansa 14.9.1952. Raivaamista jatkettiin puolustusvoimien omilla resursseilla. Vuoden 1974 "pommikomitean" mietinnössä todettiin, että raivaamisen tulisi kuulua sisäasiainministeriölle, miellä käytännössä tämä olisi tarkoittanut poliisia. Rajavartiolaitokselle ja puolustusvoimille tehtävä kuuluisi vain silloin kun se olisi heidän alueella. Käytäntö oli kuitenkin se, että puolustusvoimien joukko-osastot hoitavat käytännön raivaamisen muiden viranomaisten tukemana.

Räjähteiden esiin kaivaminen koneellisesti nopeuttaa raivaamista. Kuva: H Pelkonen

Nykyinen raivaamistoiminta maavoimissa

Nykyisenmuotoinen alueraivaaminen aloitettiin 1990-luvun puolessa välissä. Jääkäriprikaatin nykyisellä vastuualueella on Misissä, Tankavaarassa ja Ivalon alue. Kohteet ovat olleet alusta asti mukana vuosittaisessa raivaamisohjelmassa. Muita alueraivaamiskohteita kolmen vuosikymmenen aikana ovat olleet Tikkasenkari, Kemin lentokenttä, Rovaniemen kaupungin alue. Lisäksi maakunnan alueella on tarkastettu ja raivattu kymmeniä vesistöjä. Jääkäriprikaati toteuttaa alueraivaamista vuosittain noin 5–8 viikkoa. Raivaamishenkilöstön määrä alueraivaamisharjoituksissa on vaihdellut vuosittain. Henkilöitä on ollut muutamasta henkilöstä jopa 30 henkilöön leiriä kohden.

Vedenalainen raivaaminen on osa alueraivaamista. Kuva: A Mannermaa

Alueraivaaminen toteutetaan vuosittain laadittavan maavoimien toimintasuunnitelman mukaisesti. Alueraivaamiskohteet on pyritty suuntaamaan riskikartoitusten mukaisesti sellaisille alueille, missä räjähteistä on eniten vaaraa ihmisille. Maavoimien raivaamisen painopiste on tästä syystä ollut Etelä-Suomessa, missä kohteet ovat olleet asutuksen keskellä. Nykyinen alueraivaamisen painopiste on ollut Kuopion Neulalahdessa jo useamman vuoden ajan.

Jääkäriprikaatin vastuut 2018

Jääkäriprikaatin vastuulle tämän vuoden toimintasuunnitelmassa on määritetty Ivalon (6 vrk), Tankavaaran (10 vrk) ja Missin alueraivaamisen (10 vrk) toteuttaminen. Lisäksi erillisenä tehtävänä on käsketty toteuttaa Ketolan maamassojen puhdistaminen (5 vrk) räjähteistä ja ELY:n toteuttamien pohjavesikairausalueiden tarkastaminen Rovajärven alueella. Ketolan raivaamistehtävään liittyen Rovaniemen varuskunnan länsipuolella suoritetaan räjähteiden ja vaarallisen alueen tiedustelua mahdollisen alueraivaamisen aloittamiseksi.

Kilpisjärven miinojen hävitysmonttu. Kuva: A Oikarinen

On sanomattakin selvää, että yksin omilla resursseilla Jääkäriprikaati ei kykene toteuttamaa annettua tehtävä. Maavoimien joukko-osastot tukevat Jääkäriprikaatin alueraivaamisprojekteja antamalla henkilöstöä käyttöön. Tänä vuonna Jääkäriprikaatia tukee yli 20 joukko-osastoa ja laitosta. Meri- ja ilmavoimat tukevat myös merkittävästi alueraivaamista asettamalla omia raivaajia maavoimien käyttöön. Lapin rajavartioston raivaajat osallistuvat Ylä-Lapin raivaamiskohteille.

Lapin rajavartiosto on tällä hetkellä ainoa Rajavartiolaitoksen joukko, jossa on koulutettu raivaajia puolustusvoimien käyttöön. Vuonna 2011 laaditussa Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnan ja Lapin rajavartioston välisessä yhteistoimintasopimuksessa sovittiin, että puolustusvoimat kouluttaa Lapin rajavartioston raivaajia kolmen ylimmän kunnan (Inari, Utsjoki ja Enontekiö) alueella toteutettaviin raivaamistehtäviin.

Etsintätavat eivät ole muuttuneet

Tänä päivänä räjähteiden etsiminen toteutetaan pääsääntöisesti syväetsimellä ja miinaharavalla. Miinaharavan käyttö on vähentynyt merkittävästi viimeisien vuosien aikana, koska etsittävät räjähteet ovat syvemmällä kuin 30 cm maanpinnasta. Miinaharavalla ei kyetä paikantamaan luotettavasti syvällä olevia kohteita.

Miinanraivaamisorganisaatio käytti paikantamisessa joko raivausneliötä (puusta tai rautalangasta tehty ruutu, 1 * 1 m), jonka raivaaja tarkasti käytössä olevalla välineistöllä (piikkitutkain tms.). Varsin nopeasti otettiin käyttöön kaistaperiaate, jota käytetään vielä tänä päivänäkin perusetsintämenetelmänä. Kaistaperiaatteella raivatessa tehdään 1.2–1.5 m leveä kaista, jota pitkin raivaaja etenee etsien räjähteitä syväetsimellä tai miinaharavalla. Löydöksen jälkeen takana tuleva raivaaja kaivaa kohteen esiin. Mikäli kyseessä on räjähde, niin kohdetta liikautetaan turvaetäisyyden päästä. Räjähteiden tämän hetkisen kunnon johdosta sytyttimiä ei poisteta, vaan ne siirretään suoraan joko varastopaikkaan ja sieltä päivän päätteeksi hävitykseen. Mikäli kysymyksessä on joko pikriinihappo ja kloraattitäytteinen ammus, ammus hävitetään välittömästi.

Patruunoiden erottelua maaperästä. Kuva: H Pelkonen

Syvemmällä olevat ja suuremmat löydökset kaivetaan esiin koneellisesti. Kaivamiseen voidaan käyttää joko puolustusvoimien konetta tai erillisen sopimuksen mukaan siviilikonetta. Siviilihenkilöitä voidaan käyttää oman koneensa kuljettajana, mutta hänelle tulee tehdä selväksi työhön liittyvät riskit ja laatia erillinen sopimus työn suorittamisesta.

Koneellisessa kaivamisessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Käytännössä montusta otetaan maata pois 5–10 cm kerros kerrallaan, jokaisen kerroksen jälkeen raivaaja tarkastaa pohjan ja antaa luvan kaivamisen jatkamiselle. Kuivassa maaperässä räjähteiden havaitseminen on mahdollista maaperän värjääntymisen vuoksi jo noin 10–15 cm ennen kun räjähteet löytyvät.

Tulevaisuus muuttaa painopistettä

Kuten jo aikaisemmin mainittiin, maavoimien raivaamisen painopiste on tällä hetkellä Etelä-Suomessa. Tulevaisuudessa se tulee kuitenkin muuttumaan. Etelä-Suomen isot raivaamiskohteet tulevat päätökseen muutaman vuoden kuluessa ja se merkitsee sitä, että raivaamisen painopiste tulee muuttumaan pohjoiseen. Käytännössä se tulee muuttamaan Jääkäriprikaatin johdettavina olevien raivaamisviikkojen määrää. Määrä tulee muuttunemaan nykyisestä 5–8 viikosta jopa 15–20 viikkoon vuodessa, mikäli maavoimien raivaamisen resurssit säilyvät nykyisellä tasolla. Jääkäriprikaatin raivaajien osalta muutos tarkoittaa sitä, että raivaamisharjoitusten johtajat ja 1–2 raivaajaa / kohde tulee Jääkäriprikaatista, muu raivaajahenkilöstö muista puolustusvoimien joukko-osastoista. Tämä tulee olemaan ainakin alkuvaiheessa näin, koska muiden joukko-osastojen raivaajat eivät ole riittävästi perehtyneet pohjoisen kohteisiin. Tämä tullaan kuitenkin muuttamaan mahdollisimman nopeasti, jotta oma raivaajahenkilöstö ei kuormitu liikaa.

Riskikartoituksen mukaisesti raivaaminen tulee jatkumaan nykyisillä alueilla, mutta paineita on aloittaa myös kahdella uudella kohteella raivaaminen. Alueilla suoritettujen tiedustelujen perusteella niissä on todettu paljon räjähteitä lähellä maanpintaa. Metsäpalon sattuessa ammukset saattavat räjähtää kuumuudessa.

Teksti: majuri Harri Pelkonen, Jääkäriprikaati

Harjoitukset ja ammunnat Joukko-osasto