”Komppaniassa herätys” - elämmekö ajassa

On aikainen aamu, kuuden kieppeissä, uusien alokkaiden ensimmäinen aamuherätys. Seuraan aamutoimien järjestelyjä eräässä maavoimien joukko-osastossa. Mitkä mahtavat olla nuorten miesten ja naisten fiilikset? Ennen herätystä muistioihin palautuvat omat kokemukset 1980-luvun alusta vastaavassa tilanteessa. Onko mikään muuttunut?

Herätyskuulutuksen jälkeen ei alakaan hillitön mekastus ja huuto. Ryhmänjohtajat hyvin rauhallisesti kertovat uusille alokkaille mitä seuraavaksi tehdään. Mennään rauhassa aamupesulle, puetaan päälle, pedataan vuode ja valmistaudutaan aamupalalle. Ei hätäilyä, ei mekastusta ja asiallisia vastauksia arkoihin kysymyksiin. Olen tyytyväinen näkemääni ja siihen mitä en kuule, turhaan mekastukseen.

Ajassa eläminen on taitolaji. Taakkanamme on useasti jumittuminen vanhoihin tapoihin miettimättä niiden järkevyyttä. Puolustusvoimissa monet temput on ohjeistettu ohjesäännöissä ja ohjeissa, mutta tärkeintä on miten ne viedään käytäntöön. Heinäntekojärki monesti auttaa. Kun kysyy itseltään "onko tässä järkeä", saa monesti oikean vastauksen automaattisesti.

Otetaan esimerkkinä sotilaan aamutoimet. Niiden tarkoitus on saattaa sotilasjoukko valmiiksi järkevässä ajassa päivän ydinbisnekseen eli koulutukseen. Joukon ja siis yksittäisen sotilaan tulee olla peseytynyt, pukeutunut, vuode pedattu ja ravittu. Kaikki tämä on tehtävä, siis jokaisen, jotta kykenee aloittamaan työn. Mitä rauhallisemmin ja ilman kommervenkkejä tämä sujuu sen parempi.

Vanhat uskomukset ja tavat on vaikeasti pois kitkettävissä, mutta maavoimat on ottanut siinä pitkiä askelia. Sotilaan taidot eivät sillä kohene, että johtaja huutaa naama punaisena vieressä tai teettää turhaa äksiisiä, jotka eivät vie itse asiaa eteenpäin. Työtä on tehty ja tehdään jatkuvasti. Johtajat eri tasolla valvovat ja opastavat uusia johtajia oikeisiin menettelytapoihin. Samalla meidän on sotilaina viestittävä julkisuuteen sotilaan ja varusmiehen arjesta, oltava avoimia palautteelle ja korjattava tarvittaessa menettelytapoja. Meillä ei ole varaa jättää elämään suomalaisten sotilasfarssien tai ulkomaisten sotilaselokuvien luomaa kuvaa ihmisten käsittelystä.

Olen vakuuttunut siitä, että järkevillä toimilla ymmärtäen elettävää aikaa ja siinä kasvanutta nuorisoa saadaan aikaan paljon parempia koulutustuloksia kuin filmien kuvaamalla "rähjämeiningillä". Tämä näkyy todistettavasti varusmiesten antamassa palautteessa palveluksen lopussa. Eläkäämme ja elämme ajassa.

Maavoimien komentaja

Kenraalimajuri Petri Hulkko