Aluetoimisto - asevelvollisen tiedonlähde
Olenko minä enää sijoitettuna mihinkään, miksi minua ei ole ylennetty? Reserviläiskirjeessä luki sodan ajan sijoituksena henkilövaraus. Mitä se tarkoittaa? Milloinkahan se palveluksen aloittaminen olikaan? Minulta murtui käsi ja palvelukseen lähteminen olisi kuukauden päästä edessä. Mitähän minun pitäisi tehdä?
Näihin ja moneen muuhun asevelvollisuuteen liittyviin kysymyksiin saa vastauksen jokaisesta Suomen kahdestatoista aluetoimistosta.
Asevelvollisen ensimmäisen virallinen yhteys Puolustusvoimiin syntyy aluetoimiston kautta. Puolustusvoimat lähestyy jokaista suomalaista nuorta miestä kirjepostilla sinä vuonna, jona hän täyttää 18 vuotta. Alkaa asevelvollisuusasioiden hoitaminen.
Kutsunnat
Ensimmäinen askel asevelvollisuuteen on kutsunnat. Kutsuntatilaisuudet järjestetään syksyisin 15. elokuuta alkaen, loppuen joulukuun 15. päivä. Kutsuntatilaisuudessa annetaan tietoja varusmiespalveluksesta, tarkistetaan henkilötiedot, terveydentila ja kuullaan asevelvollisen toivomukset varusmiespalveluksen suhteen.
Kutsunnoissa käytettävissä olevien tietojen pohjalta määritetään sopivuus varusmiespalvelukseen eli palveluskelpoisuus. Lisäksi kutsunnoissa päätetään palvelusajankohta ja -paikka tai palveluksesta vapauttaminen.
Kutsuntojen jälkeen, ennen palveluksen aloittamista, aluetoimistot vastaavat asevelvollisten kysymyksiin sekä neuvovat mahdollisissa ongelmissa. Mikäli asevelvollisella tulee terveydellisiä ongelmia tai opiskelut viivästyvät, minkä vuoksi hän ei pysty palvelukseen menemään määrättynä ajankohtana, hoidetaan asia aluetoimistossa asevelvollisen kanssa.
Varuspalveluksen aikana asevelvollisen asioiden hoitaminen tapahtuu joukko-osaston toimenpitein. Mikäli palvelus jostakin syystä keskeytyy, asevelvollisen asiankäsittely siirtyy joukko- osastosta takaisin aluetoimistolle. Tämä tieto on tärkeää asevelvolliselle, jotta hän osaa kääntyä oikean viranomaisen puoleen hoitaessaan asevelvollisuusasiaa.
Asevelvollisuusrekisteri
Aluetoimistot ylläpitävät asevelvollisuusrekisteriä, johon on tallennettu tietoja asevelvollisten koulutuksen ja palveluksen suunnittelusta ja järjestämisestä, sodan ajan sijoittamisesta sekä tarvittavat henkilötiedot. Rekisteriin saadaan tietoja myös muilta viranomaisilta. Muun muassa osoitetiedot päivittyvät asevelvollisuusrekisteriin, kun asevelvollinen päivittää ne väestörekisterikeskukseen.
Mikäli asevelvollisen terveydentilassa tapahtuu palveluskelpoisuuteen vaikuttava muutos, on asiasta ilmoitettava aluetoimistolle. Ilmoitukseen on liitettävä palveluskelpoisuutta koskeva lääkärintodistus. Mikäli aluetoimisto ei voi muuttaa asevelvollisen palveluskelpoisuusluokkaa ilmoituksen perusteella, se järjestää asevelvolliselle tarkastuksen. Näitä aluetoimiston järjestämiä tarkastuksia (AJT) toimeenpannaan kuukausittain ja niissä on paikalla myös lääkäri.
Keväällä 2015 lähetetty Reserviläiskirje edesauttoi aluetoimistoa päivittämään asevelvollisuusrekisteriä myös reserviläisten terveystietojen osalta. Reserviläiskirjeen yleisimmät yhteydenottojen syyt olivat ammatti- ja osoitetietojen lisäksi muuttuneet terveystiedot. Näin ollen sodan ajan sijoituksia pystyttiin purkamaan ja sijoittamaan palveluskelpoinen asevelvollinen tilalle.
Kertausharjoitukset ja vapaaehtoiset harjoitukset
Jokainen varusmiespalveluksen suorittanut siirtyy kotiutuessaan reserviin. Reservissä olevan henkilön osaamista ylläpidetään kertausharjoituksilla ja vapaaehtoisilla harjoituksilla, joihin reserviläiset käsketään tai kutsutaan erikseen. Aluetoimiston päätehtäviin kuuluu kertausharjoitusten valmistelut ja käskyttäminen.
Kertausharjoitukseen osallistuminen on pakollista, mikäli reserviläinen ei ole saanut aluetoimiston myöntämää vapautusta. Vapautushakemukset käsitellään siinä aluetoimistossa, joka on reserviläisen harjoitukseen käskenyt. Oikaisuvaatimukset käsitellään kuitenkin siinä aluetoimistossa, jonka valvontaan reserviläinen kuuluu.
Ylennykset
Aluetoimistot valmistelevat myös reserviläisten ylennyksiin liittyvät muodollisuudet aina ylennysesityksistä itse juhlatilaisuuteen saakka. Ylennystilaisuuksia järjestetään vuosittain kaksi, 4.6. ja 6.12. ylennyspäiviin liittyen. Ylennykset perustuvat koulutuksen määrään, sodan ajan tehtävään ja sopivuuteen. Ylentäminen edellyttää tehtävää vastaavaa koulutusta ja ylennettävän sopivuutta.
Henkilöstön varaaminen
Yksi aluetoimiston vähiten tunnetuimmista tehtävistä on henkilöstön varaamisen liittyvät päätökset. Henkilövaraamisella (VAP) tarkoitetaan asevelvollisen palvelukseen kutsumatta jättämistä yleisen tai sotilaallisen edun vuoksi. Henkilön on yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta tärkeämpää jatkaa siviilitehtävässään, kuin siirtyä asevelvollisuuslain mukaiseen sodan ajan tehtävään.
Henkilövaraushakemus tehdään käyttämällä varaajan omia henkilöluetteloita tai Puolustusvoimien vakiolomakkeella. Varaaja voi olla virasto, laitos tai yhteisö, joka lähettää hakemuksen siihen aluetoimistoon, jonka alueella varaajan toimipaikka sijaitsee. Varausesitykset käsittelee kunkin varattavaksi haettavan henkilön asuinpaikan mukainen aluetoimisto.
Aluetoimistot vastaavat asevelvollisten kysymyksiin, neuvovat asevelvollisia ennen ja jälkeen varusmiespalveluksen, hoitavat asiointia reserviläisten ja puolustusvoimien välillä koko asevelvollisuusajan. Lisäksi aluetoimistot käsittelevät hakemukset naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen.
Kysyvä ei tieltä eksy, kun asioi aluetoimistoon sähköpostilla, puhelimella tai käymällä paikan päällä.