Gerdtin muistomerkin kivi on panssarintorjuntaeste Salpalinjalta

Kansallisena veteraanipäivänä Lappeenrannassa paljastettiin viimeisen elossa olleen Mannerheim-ristin ritari kapteeni (res) Tuomas Gerdtin muistomerkki ritarin kunniaksi vuonna 2021 nimetyssä Tuomas Gerdtin puistossa Lauritsalan kaupunginosassa.

Tilaisuudessa aluksi kuultiin ”Suomen sotilaan hymni” Rakuunasoittokunnan esittämänä, minkä jälkeen puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen lausui tervehdyksen. 

– Ritari Gerdt oli poikkeuksellisen kyvykäs sotilas, mutta hän ei koskaan ihannoinut sotaa. Hänen suhtautuminen sotaan ja viholliseen oli hyvin inhimillinen. Hän ei korostanut omia tekojaan. Tuomas Gerdt painotti olleensa yksi sotilas muiden joukossa. Tätä hänen periaatettaan kunnioittaen en hänen sodan ajan tekojaan esiin ota, Kivinen totesi tervehdyksensä alussa. 

Sodan ajan tekojen esiintuomisen sijaan komentaja puhuikin muun muassa ritarin luonteenpiirteistä. 

– Tuomas Gerdtissä henkilöityi suomalaisuus sen parhaassa merkityksessään. Hän ei korostanut itseään, vaan antoi arvon kanssaihmisilleen. Esimerkillisyys ja vastuuntunto olivat hänelle ominaisia piirteitä niin sodan kuin rauhankin aikana. Hän johti esimerkillään.  Hän meni ensin ja näytti, miten asiat tehdään.

Lisäksi kenraali puhui koko veteraanisukupolven merkityksestä itsenäiselle Suomelle.

– Ritari Tuomas Gerdt edustaa meille veteraanisukupolven tekoja ja saavutuksia. Veteraani-ikäpolvi turvasi itsenäisyytemme sen vaikeimpina aikoina ja sotien jälkeen jälleenrakensi yhteiskuntamme sisulla ja sydämellä. Tämä perusta on mahdollistanut sen, että nykyhetken haasteista huolimatta saamme elää tänään maailman turvallisimmassa maassa, jossa kansalaisten hyvinvointi on korkealla tasolla. Me sodanjälkeiset sukupolvet tunnemme tästä suurta kiitollisuutta ja arvostusta.

Tuomas Gerdtin muistomerkin paljastivat Maasotakoulun johtaja eversti Sami-Antti Takamaa, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva, Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlund ja Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Sanna Koskenranta.  Muistomerkkiä paljastettaessa kuultiin Rakuunasoittokunnan esittämänä ”Marsalkan hopeatorvet.”

Muistomerkin kivi on Salpalinjalta peräisin oleva panssarintorjuntaeste, johon on kiinnitetty muistolaatta. Laattaan on kaiverrettu yksityiskohtainen kuva Mannerheim-rististä sekä tekstit ”Kaiho Tuomas Albin Gerdt” ja ”Suomen puolesta, muiden puolesta, sen aina tekisin”. Muistolaatan teksti on sovittu yhdessä Tuomaksen omaisten kanssa.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva toi puheessaan esille, kuinka Lappeenrannan kaupungille oli kunnia nimetä vuonna 2021 puisto Tuomas Gerdtin puistoksi erityisesti siksi, että Lappeenranta merkitsi Mannerheim-ristin ritarille kotikaupunkia – ja Lauritsala rakasta kotipaikkaa.

–  Oli selvää, että talvi- ja jatkosodassa palvellut Gerdt tulisi huomioida myös muistomerkillä. Aloimme valmistella asiaa yhdessä Maasotakoulun kanssa – ja kuten puistonkin osalta – oli ensiarvoisen tärkeää, että Tuomas Gerdtin omaiset osallistuivat valmisteluun, Jarva sanoi.

Jarvan puhuessa muistomerkin luona olivat myös Lappeenrannan kaupunginpuutarhuri Laura Ratilainen ja ympäristösuunnittelija Anne Veijovuori, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa muistomerkin valmistelussa.

Kaupunginjohtajan puheen jälkeen majuri Joni Pirinen lausui kirjoittamansa runon ”Viimeinen”.

Karjalan Lennostossa palveleva majuri kirjoittaa parhaillaan runoteosta kaikista Mannerheim-ristin ritareista. Tässä tilaisuudessa julkaistu ja ensiesityksensä saanut Tuomas Gerdtistä kertova runo "Viimeinen" on omistettu paitsi Tuomakselle ja koko Suomen kansalle, myös erityisesti kaikille lappeenrantalaisille ja Maasotakoululle.

Tilaisuus päättyi Rakuunasoittokunnan ja kadettikuoron esittämään ”Veteraanin iltahuutoon”, jonka juhlaväki kuunteli seisaaltaan.

Viimeinen

On täynnä Lappeenrannan kadut ja paljaat on päät. 
Siellä kunnioittavan Suomen kansan sä näät, 
ne siellä kaipaa, ne aikaa kaipaa ritarien. 
Ei sitä aikaa ole enää, nyt tiedän sen. 

Tämä vaikka on loppu, nyt tarinan tän, 
niin alkuun sen kirjoitan ja ymmärrän, 
mitä saikaan, silloin aikaan miehet nää, 
ei sitä aikaa, enää tule se tiedetään.
 
On jonkun vuoro ole ensin, jonkun taas viimeinen. 
Saman arvoinen on täällä meistä silti jokainen. 
Suomalainen, mies ja nainen itsenäisyyden, 
jonka takasi tämän tarinan kaltainen.
 
Mutta mennäänpä nyt tarinan lopun alkuun, 
tämä tarina on miehen, oikean hymysuun, 
viimeisen, suomalaisen ritarin. 
Tarina muuan Kaiho Tuomas Albinin. 

Talvisotaan lähti 17-vuotias, 
vapaaehtoinen lapsenkasvoinen sotilas, 
Ei rintamalle, vaan taustalle määrättiin, 
Rantasalmella vaikutti silloin niin. 

Mut jatkosotaan vaihtui paikka eturiviin, 
paljon tähän mieheen uskottiin, kun toivottiin, 
että Suomi säilyis jälkipolville, 
ei huoli, onneksi Tuomas Gerdtille. 

JiiÄr seiska hyökkäs ryhmittyäkseen Ohdalle,
Sevastopol nimiseksi ristitylle, 
paikalle Tuomas, silloin joukkoineen nyt käi. 
Siellä alkuun veri punnitsemaatta jäi.

Mutta koitti sitten aika tuo heinäkuinen, 
asemasodan vaiheen rauhallisen, 
kun kaikki pantiin peliin ja hanttiin laitettiin. 
Sen jäljiltä myös Tuomas silloin nimettiin.

Ritariksi jatkoon riviin nyt aiempien, 
yhdeksänkymmenen neljän miehen suomalaisen, 
Ysiviis nyt ritariksi luettiin, 
ysiviis, kun mestaruus voitettiin.

Sevastopolin maineteot ne muistetaan, 
mitä muuta miehestä voisi nyt kertoakaan, 
sitä kun mietin, aikaa vietin mielessäin, 
mä hiljaa mietin, sen kerron nyt mä mielelläin.

Pääsiäisvaarassa lähettinä piti yhteyttä 
henkensä uhmaten tiedotti aina päällikköä, 
lounaalla luodin sai päähän, luodin silloin hän, 
mutta se luoti säästi silloin elämän.

Toivuttuaan palasi hän lähetin tehtävään, 
Mensuvaarassa taas henki vaaraan kun pistetään, 
puolesta Suomen, taas viestin tuoden menee hän 
keskellä raudan rohkeasti etenee hän.

Haki tykistöltä avun siihen tilanteeseen, 
kiväärimiesten kannalta niin epäedulliseen. 
Pelasti hengen, silloin useamman hän. 
Vaarallisen paikan nähtiin ylittävän.

Vai lähtisitkö itse siitä sitten koittamaan 
maastonkohdasta, johon kaikkialta ammutaan. 
Hän meni sinne, paikkaan minne ei mee muut. 
Hän meni sinne, loksahti auki muiden suut.

Mutta Sevastopol on hänen historiaa, 
siellä kapteenia kantaa, turvaan kun saa. 
Ja rukoillen hän, toivoo isän selviävän. 
Jo heti näki pahasti osuneen hän tähän.

Olis vapaan saanut seuraavasta hyökkäyksestä, 
käski sanoa, että ei löytänyt häntä. 
Näin Tuomas sanoi, lähetille sanoi hän. 
Ja lähetti ei tuntunut Tuomasta löytävän.

Tuo hyökkäys vei hänet lopulta taas sairaalaan, 
sinne joutui kakskymmentä tuntia taisteltuaan. 
Sai sinne tiedon, kersantin ylennyksestään. 
Myöhemmin tiedon, että ritariks nimetään.

Toivuttuaan Tuomas Niinisaloon passitettiin, 
asemasodan aikana upseeriks koulutettiin. 
Siellä hänet silmätikuksi otettiin. 
Santsareiden toimesta silloin niin.

Ei Tuomaksella ollut Marskin ristiä mukanaan, 
vaikka pataljoonan komentaja sen kehottaa. 
Mukaan ottamaan, ehkä tietä tasottamaan. 
Ei risti auta nyt, kun pannaan juoksemaan.

Tuomas taskussaan silloin piti täytekynää, 
sen näkyvä pidike kokelaan sai hiiltymään. 
Hän osoittaa kynää ja alkaa siitä tenttaamaan. 
Satutteko Mannerheim-ristin ritari olemaan. 
Tuomas myönsi ja sai kokelaan hermostumaan.

Kokelas luulee Gerdtin silloin kanssaan pelleilevän. 
Kasarmin ympäri käski juoksemaan hän. 
Niin pääsi Tuomas Ermon kanssa juoksemaan, 
kasarmin takana kävelyksi laitetaan.

Kokelas luulee Gerdtin silloin kanssaan pelleilevän. 
Kasarmin ympäri käski juoksemaan hän. 
Niin pääsi Tuomas Ermon kanssa juoksemaan, 
kasarmin takana kävelyksi laitetaan.

Niinisalosta vänrikki Gerdt yksikköön palaa, 
Suurhyökkäyksen aikaan Siiranmäessä taas taistellaan, 
siellä Tuomas saa käskyn niin ilkeän, 
sisällään sen pitää päätöksen elämän.

Rykmentin komentaja Adolf on itse paikalla, 
kun käsky annetaan tuolta aukko tukkia. 
Sen vänrikille pataljoonan komentaja osoittaa, 
Tuomas Gerdtille joukkoineen tää lankeaa.

Tuomaksen silmät näyttävät niin keskittyneiltä, 
hän ei välty eversti Ehrnroothin kysymyksiltä 
Ja loppuun hyvästelevät he toisensa. 
Hyvästi vänrikki Adolf saa sanottua.

Mutta Tuomas näyttää jälleen mihin voima tuo vie, 
esimerkin nimittäin se perillä vie, 
perille melkein, kunnes matkaa päättyy tää. 
Komentajat ovat silti ihan hyvillään.

Niin konekiväärin sarja käteen rävähtänyt, 
oli ritarin rintamapalveluksen päättänyt. 
Kolmanteen kertaan haavoittuu nyt sankari tää, 
josta tulee legenda ritareiden elämään.

Kun linnanjuhlat alkoi teeveessä se usein nähtiin, 
kuinka katseet kääntyivät jälleen Tuomas Gerdtiin. 
Hän oli ensimmäinen noiden juhlien, 
samalla hänestä tuli myöskin viimeinen.

Viimeiseksi palaan sinne alkuun kaduille Lappeenrantaan, 
väkijoukon mukaan ilman hattua seuraamaan. 
Kuinka kulkee kärjessä nyt viimeisen 
kerran ritari tuon oman hautajaissaattueen.

Presidenttikin läsnäolollaan kunnioittaa, 
kun hautaan lasketaan Suomen sotahistoriaa. 
Ei ole ketään, kun oli ritari viimeinen. 
Nyt on tullut aika myöskin miehen sen.

Kuten riviin aikoinaan ritari saatiin, 
se rivi siirtynyt on kokonaan taivaan kotiin. 
Sinne katson, ja mieleen hiipii kiitollinen toive tuo. 
Toivottavasti Luoja ei Suomelle enää ritareita suo. 
Sodalta siunaa, jätä taakse aika tuo. 
Nyt kun sait viimeisen ritarin muiden ritareiden luo.