Hyppää sisältöön

Heikkilän henki -palkinto on tunnustus hyvästä ryhmähengestä

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 24.5.2023 22.55
Tiedote
Turun Seudun Kodinpuolustussäätiön edustajat tutustumassa ilmapuolustusharjoitukseen.

ADEX123 -harjoituksessa ansioituneita ilmapuolustajia palkittiin juhlavassa päätöstilaisuudessa. Yksi palkinnoista oli Turun Seudun Kodinpuolustussäätiön lahjoittama Heikkilän henki -malja ja siihen liittyvät stipendit.

Turun Seudun Kodinpuolustus – Åbonejdens Hemvärn säätiö kannustaa vuosittain varusmiehiä ja puolustusvoimien henkilöstöä yksilö- ja ryhmästipendeillä sekä kiertopalkinnoilla. 

- Varusmiesten stipendien osalta on vuositasolla kyse summasta, jolla voisi hankkia vaikkapa pienen henkilöauton, kuvailee säätiön asiamies, everstiluutnantti (evp) Pentti Korhonen. Säätiön lahjoittamia kiertopalkintoja on kaikkiaan kuusi.

ADEX123 -harjoituksessa jaetaan Heikkilän henki -malja, joka myönnetään ryhmälle tai joukolle, jonka ryhmähenki ja suoritukset ovat olleet erityisen hyviä. Maljan lisäksi ryhmä saa kunniakirjat sekä stipendit.

- Palkitsemisen ratkaisee nimenomaan kyseisen harjoitusjoukon komentaja, tässä tapauksessa ilmatorjunnan tarkastaja, kertoo Korhonen. Tällä palkinnolla antaa tunnustusta sille porukalle, joka on parhaiten puhaltanut yhteen hiileen. 

Säätiön edustajat kävivät itse paikan päällä seuraamassa harjoitusjoukon toimintaa. Ekskursion aikana asiamies Korhosen lisäksi myös säätiön puheenjohtaja Leena Räsänen ja talouspäällikkö Joonas Rinne pääsivät keskustelemaan harjoitukseen osallistuvien kanssa.

- Kantava ajatus on siinä, että näemme mitä tämä joukko tekee, ja joukko näkee meidät, painottaa Korhonen. Meidän hallituksemme on linjannut, että ”kasvotonta rahaa” ei jaeta.

Hyvä ryhmähenki palkitsee itse itsensä

Ilmapuolustusharjoituksessa ehdokkaita huomionosoituksen saajiksi riittää. Sekä ammuntavaiheen että ilmaoperaatioiden torjuntavaiheen aikana on nähty paljon stipendin ja kunniakirjan arvoisia suorituksia. Hyvä ryhmähenki itsessään on kuitenkin palkinnoista paras. 

- Kyllä me hommat sisullakin suoritettaisiin, vaikka ryhmähenki ei olisikaan niin mahtava, vakuuttaa viestitehtävissä toimiva tykkimies Vironen. Mutta on mukava kuulua johonkin porukkaan ja hoitaa asiat sillä tavalla kuin pitää. Olemme oppineet tuntemaan toisemme, huumori pelaa ja juttua lentää.

Sotilaskeittäjän tehtävissä ahkeroiva korpraali Vanhala on samoilla linjoilla.

Painetaan täällä pitkää päivää ja kun porukka tsemppaa toisiaan, niin se auttaa jaksamaan, pohtii Vanhala. Kun on hyvä ryhmähenki, niin vaikeina hetkinä pystyy kavereista hakemaan tukea. 

Sotilaspoliisin tehtäviä hoitava Juuso Herranen ja joukkueenjohtaja Emma Saarikoski korostavat, että harjoitusolosuhteissa tutustuu kaikenlaisiin ihmisiin syvästi lyhyessäkin ajassa. 

- Se, mitä varten täällä harjoitellaan ja palveluksessa ollaan, on tärkeää, upseerikokelaat toteavat ja muistuttavat asian vakavuudesta. Ilman ryhmähenkeä, ei hommasta tulisi mitään kriisinkään aikana. Kun pystymme luottamaan toisiimme, toimimaan yhdessä ja olemaan yhtenäinen joukko, annetut tehtävät onnistuvat ja kaikki tietävät miten toiset toimivat ja jokainen voi olla oma itsensä. 

 Myös Turun Seudun Kodinpuolustussäätiön edustajat olivat tyytyväisiä näkemäänsä toimintaan Lohtajan harjoitusalueella. Vierailun päätteeksi stipendit ja kunniakirjat luovutettiin ilmatorjunnan tarkastaja eversti Mikko Mäntyselle jaettavaksi edelleen. 

Asekaupasta jääneet markat säätiöksi

Turun Seudun Kodinpuolustus – Åbonejdens Hemvärn säätiön historia juontaa juurensa talvisotaan. Kaupungin ilmapuolustus oli heikkoa, mutta toimeliaat turkulaiset päättivät parantaa tilannetta. 

- Yksityishenkilöiltä, julkisyhteisöiltä ja talouselämältä kerättiin rahaa yhteensä 36 silloista miljoonaa markkaa, kertoo Korhonen. Keräystuotolla päätettiin ostaa lentokoneita. 

Summalla olisi tuolloin saatu 12 Fokker D.XXI -hävittäjää, jotka edustivat tuolloin maailman kärkeä. Hankinta kariutui kuitenkin saatavuusongelmiin, sillä toisen maailmansodan aikana hävittäjille oli kysyntää muuallakin. Turkulaiset delegaatio matkasi sen sijaan asekaupoille Tukholmaan.

- He hankkivat Boforsilta yhden 76-millisen patteriston, joka oli jatkosodassa ampumavalmiina kolmella kukkulalla Turun suojana, tarkentaa Korhonen.

Ilmatorjuntakanuunojen kaupasta jäi hieman rahaa ylikin. Varat säätiöitiin 4.6.1940. 

-    Meidän tehtävämme on katsoa, että se varallisuus lisääntyy, jotta voimme jatkossakin kannustaa ja innostaa sekä varusmiehiä että henkilökuntaa maanpuolustuksen tehtävissä, kuvailee säätiön tarkoitusta asiamies Korhonen.

Teksti: Laura Kaipainen

Heikkilän henki -malja ja stipendi myönnettiin ADEX 1/23 -harjoituksessa:

ITPSTO13E/HELITR/PSPR
Upseerikokelas Syrjärinne
Upseerikokelas Leiviskä
Upseerikokelas Kiuru
Upseerikokelas Lehtonen

 

 

´