Hyppää sisältöön

Hyvää ja rauhallista joulua, toivottaa Maasotakoulu!

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 23.12.2021 11.56
Tiedote
Nuotion loimussa istuu hymyillen lumipukuinen sotilas.

Maasotakoulu toivottaa kaikille hyvää, rentouttavaa ja rauhallista joulua. Maasotakoulun sotilaspastori Aki Lasonen kirjoitti joulusaarnan otsikolla "Tahtoisin päästä paimenten mukaan", jonka voit lukea tästä:

Tahtoisin päästä paimenten mukaan

Tänä vuonna olen pohtinut jouluevankeliumin paimenia. Paimenet saivat enkeliltä viestin Vapahtajan syntymästä. Pelkät sanat eivät kuitenkaan riittäneet, vaan paimenet jättivät arkisen aherruksensa ja lähtivät oitis Betlehemiin katsomaan ja näkemään sen, mikä heille oli ilmoitettu. 

Ensimmäisen joulun sanoma, Jumalan syntyminen ihmiseksi, on niin hämmästyttävä ja suuri, että sen vastaanottaminen vaatii hiljentymistä ja pysähtymistä. Hiljentyminen ja pysähtyminen eivät onnistu arjen ja sen monien kiireiden ja paineiden keskellä. Jotta voi hiljentyä joulun ihmeellisen viestin äärellä, on irtauduttava arjesta – edes hetkeksi. 

Ehkäpä paimenten matka Betlehemiin olikin eräänlainen pyhiinvaellus. He irtautuivat hetkeksi arjestaan ja työstään, kaikista sen kiireistä ja paineista ja lähtivät matkalle kohti pyhää perhettä. Heille oli tärkeää nähdä se, mitä oli tapahtunut; he halusivat katsella ihmeellistä joulun lasta.

Näky saattoi olla toisenlainen, kuin mitä he odottivat. Jeesus-lapsi lepäsi eläinten syöttökaukalossa, likaisessa tallissa. Maria ja Joosef olivat varmasti väsyneitä matkasta ja sen vaivoista. Eläimiä märehti kaiken tämän ympärillä. Tuoksukaan ei ollut miellyttävä. Jumalan Poika oli syntynyt sotkun ja lian keskelle. 

Kuvassa jouluseimi Lappeenrannan kirkossa.

Kenties tämäkin on viesti: Jumalan Poika haluaa tulla myös meidän elämäämme, olipa se kuinka sekainen tai sotkuinen tahansa. Hän haluaa tuoda mukanaan rauhan ja toivon. Tänäänkin. Joulun lapsen viesti on: Olipa elämäntilanteesi millainen tahansa, älä pelkää. Jumala on täällä. 

Kun paimenet olivat aikansa katselleet historian ensimmäistä, elävää jouluseimiasetelmaa, he palasivat takaisin kedolleen, takaisin omaan arkeensa ja työhönsä lammaslauman keskelle. Mutta jotakin oli muuttunut. Joulun lapsen kohtaaminen sai heidät puhkeamaan ylistykseen, jota riitti varmaankin koko paluumatkaksi ja sen jälkeenkin. Joulun lapsi oli syntynyt paitsi Betlehemin seimeen, myös paimenten sydämiin. 

Joulu kutsuu meitä pyhiinvaellukselle paimenten kanssa. Joulun sanoma on edelleen niin suuri, että sitä on vaikea ottaa vastaan arjen kiireissä ja metelissä. Jouluevankeliumissa tästä muistuttaa majatalo, joka oli niin täynnä kaikkea, ettei Kristus mahtunut sinne syntymään. Onko sinun elämäsi niin täynnä kaikkea, ettei Kristus mahdu sinnekään, se kysyy. 

Joulu on jatkuvaa todellisuutta. Jumalan Poika on syntynyt maailmaan, ja vanha maailmanaika on vaihtunut kokonaan uuteen. Betlehemin talli ja seimessä nukkuva Vapahtaja ovat koko ajan lähellä. Meidän on vain pysähdyttävä ja lähdettävä matkalle Häntä kohti. Meidän pyhiinvaelluksemme voi toteutua vaikka nojatuolissa jouluevankeliumia rauhallisesti makustellen, joulukirkossa laulaen tai metsälenkillä koiran kanssa.

Tällaiselle pyhiinvaellukselle kutsun teitä kaikkia näin joulun aikana. Irtautukaa arjesta ja lähtekää Betlehemiin joulun lapsen tykö – ja ottakaa vastaan ne monet lahjat, joita Hän haluaa teille antaa.  

Siunattua ja rauhallista joulua!

Aki Lasonen
Maasotakoulun sotilaspastori

Sotilaspastori Aki Lasonen toimitti Maasotakoulun joulukirkon Lappeenrannan kirkossa 17.12.2021. Linkki striimauksen tallenteeseen Lappeenrannan seurakuntien Youtube-kanavalla:
https://www.youtube.com/watch?v=6Gb6bZ9a93w

Maasotakoulun tapahtumia jouluna 2021:

  • Rakuunasoittokunta esiintyy Lappeenrannan joulurauhan julistus -tapahtumassa Lappeenrannan kaupungintalon edessä jouluaattona 24.12.2021 klo 12 kapellimestari, kapteeni Marko Saikon johdolla.
  • Puolustusvoimien sotilashenkilöstöä voi osallistua kunniavartioon talvi- ja jatkosodan sankarivainajien muistomerkille Lappeenrannan sankarihautausmaalle 24.12.2021 klo 16.30- 17.30 yhteisvoimin Etelä-Karjalan Reserviupseeripiirin, Etelä-Karjalan Reserviläispiirin ja Etelä-Karjalan Rauhanturvaajien kanssa.
  • Myös Etelä-Kymenlaaksossa Maasotakoulu tukee jouluaaton kunniavartioita. Maanpuolustuskoulutus MPK:n järjestämät kunniavartiot sijaitsevat Haminassa Johanneksen kirkolla ja Myllykylän hautausmaalla, Kotkassa Kymin hautausmaalla ja Kotkan kirkon Sankarimuistomerkillä, Virolahden ja Miehikkälän hautausmailla sekä Kouvolan vanhalla hautausmaalla.
     

 

 


 

Joukko-osasto