Hyppää sisältöön

Inttiin asenteella ”Minähän pärjään siellä!”

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 25.4.2022 12.50
Uutinen

Pohjois-Karjalan aluetoimiston järjestämä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen valintatilaisuus pidettiin suuren hakijamäärän vuoksi kaksipäiväisenä 19.4. ja 20.4. Joensuussa, aluetoimiston tiloissa. Asepalvelukseen hakijoita oli määräaikaan mennessä 75 henkeä, mikä on kautta aikain ennätyslukema Pohjois-Karjalan alueella. Valintatilaisuuteen saapui paikalle 49 maanpuolustuksesta kiinnostunutta nuorta naista.

Tilaisuuden avasi aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Jukka Honkanen. Puheessaan Honkanen korosti, kuinka iso merkitys on naisten osallistumisella maanpuolustukseen ja hän kertoikin arvostavansa suuresti hakijoiden tekemää päätöstä hakeutua asepalvelukseen. 

Päällikkö ohjeisti hakijoita ennen asepalveluksen alkamista kohottamaan omaa fyysistä kuntoa, sekä laittamaan myös talous- ja ihmissuhdeasiat kuntoon. Armeija kaikkinensa tulee olemaan ainutlaatuinen kokemus ja sieltä löytää loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita.

 

Älä lähde kokeilemaan, vaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti suorittamaan

Kapteeni Jarmo Kolu ja yliluutnantti Mikko Raunio kertoivat omissa puheenvuoroissaan hakijoille mm. valintaperusteista, palveluksesta yleensä, sekä Puolustusvoimien tarjoamista lukuisista toinen toistaan mielenkiintoisemmista tehtävistä.

Johtajakoulutukseen pyrkiviä tiedustellessa nousi suurin osa käsistä, mutta myös esimerkiksi sotilaskuljettajan koulutukseen löytyi halukkuutta. Kaiken kaikkiaan Puolustusvoimilla on tarjolla yli 600 erilaista tehtävää, mukaan lukien erikoisjoukko- ja erityistehtävät. 

Suoritettu asepalvelus avaa mahdollisuuksia ja antaa arvokkaita eväitä elämään: työkokemusta, johtajakoulutusta ja käytännön kokemusta. Kunto kohoaa ja itseluottamus ja stressinsietokyky kasvavat. Asepalvelusta kannattaa lähteä suorittamaan asenteella, että ”minähän pärjään siellä!”

Hakijoille esiteltiin Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppania, joka sijaitsee Kontiolahden kunnassa Onttolassa, Joensuun laitamilla. Varusmiespalvelus rajajääkärikomppaniassa on vaativa, ja siitä suoriutuakseen hakijalta edellytetään hyvää fyysistä kuntoa ja terveyttä, sekä hyvää uima- ja hiihtotaitoa. Onttolassa palveluksen aloittavat varusmiehet ovatkin selvästi keskimääräistä parempikuntoisia. 

Suurin osa hakijoista tulee aloittamaan asepalveluksensa Kainuun prikaatissa. Sinne on Joensuusta enemmän matkaa, mutta suuri joukko-osasto pystyy tarjoamaan varusmiehille todella monipuolisesti erilaisia koulutusvaihtoehtoja.

 

Intissä kaikki on hyviä hommia!

Tärkeää kokemusperäistä tietoa ja vertaistukea tuleville varusmiehille tilaisuudessa olivat antamassa alikersantit Essi Rahunen ja Mette Koskelo Kainuun prikaatista. He kehottivat hakijoita pitämään mielen avoimena, vaikkei pääsisi siihen tehtävään, mihin on alun perin halunnut. Molemmilla on omakohtaista kokemusta siitä, että vaikka se aluksi harmittaa, niin lopulta heille osoitettu tehtävä onkin ollut aivan nappivalinta, eivätkä sitä enää toiseen vaihtaisi. 

Kannattaa siis luottaa siihen, että kouluttajat näkevät, mikä tehtävä sopii sinulle parhaiten. Toki oma mielipide kannattaa aina tuoda esille ja asioista voi useimmiten neuvotella. Alikersantit kannustivat myös kokeilemaan sekatupia. Heidän kokemuksensa mukaan niissä tutustuu paremmin kaikkiin ja pääsee nopeammin porukkaan.

Elämästä armeijan jälkeen sen sijaan naisille oli kertomassa reserviläinen Milja Muikku. Hän on suorittanut asepalveluksen vuonna 2016 on sen jälkeen ollut aktiivisesti mukana reserviläistoiminnassa ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävissä. Muikku totesi, että ”reservissä on ihmisen hyvä olla ja intti on portti maanpuolustuksen kentälle.” Reservissä on vielä auki monia polkuja, jotka jäävät käymättä armeijassa.

 

Lautakunta lyö leiman paperiin

Tauolla Kontiolahden Sotilaskotiyhdistys tarjosi tilaisuuteen osallistuneille kahvit ja maittavaa välipalaa. Tämän jälkeen ohjelmassa oli vuorossa lääkärintarkastukset ja lautakuntatyöskentely. 
Tarkastuslautakunnassa hakijoilla oli vielä viimeinen mahdollisuus neuvotella asepalveluksen aloitusajankohdasta ja palveluspaikasta. Kun päätös on tehty, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja majuri Jari Kokkonen lyö leiman paperiin ja homma on sillä selvä. 

Jo tällöin monet hakijat voivat olla tilanteessa, että tehty päätös ei vastaa omaa ensisijaista toivetta. Tässäkin vaiheessa asepalvelusta useimmiten pätee alikersanteilta saatu neuvo, jonka mukaan matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin ja luottaa siihen, että tehty päätös on kullekin juuri se oikea.

Katja-Marika Vanninen on menossa suorittamaan asepalvelusta Kainuun prikaatiin ja toiveissa olisi päästä pioneerikoulutukseen. Hänen nykyinen työnsä prosessinhoitajana antaisi hyvää pohjaa ko. koulutukselle ja se voisi hyödyttää häntä työelämässä myös asepalveluksen jälkeen. 

Senni Pursiainen kuuluu niihin harvoihin ja valittuihin, jotka menevät suorittamaan asepalveluksensa Onttolaan, Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppaniaan. Pursiaista ei jännitä tuleva koitos ja odotuksia kysyttäessä hän ennakkoluulottomasti totesi, että ”otetaan vastaan mitä tulee!”

Oman säväyksensä jännittävään päivään toivat paikallismedian toimittajat, jotka haastattelivat ja kuvasivat hakijoita niin lehteen, kuin televisioonkin paikallisuutisiin. Eräskin hakija naurahti, että perhe saa kuulla uutisista hänen hakeneen armeijaan.

Valintatilaisuus oli varmasti jokaiselle osallistujalle mieleenpainuva päivä ja on ilahduttavaa huomata, että joka vuosi maastamme löytyy suuri joukko rohkeita ja ennakkoluulottomia naisia, jotka lähtevät suorittamaan asepalvelusta. Maanpuolustus kuuluu kaikille!

Kuvat ja teksti: toimistosihteeri Anne Riikonen, Pohjois-Karjalan aluetoimisto.
 

Pohjois-Karjalan aluetoimisto
´