Jääkäreiden työ elää Puolustusvoimissa
Suomalaisvapaaehtoisista muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27, joka otti osaa ensimmäisen maailmansodan taisteluihin osana Saksan armeijaa. Jääkärit palasivat kotimaahan kotiin helmikuussa 1918. Jääkärit toimivat sotaväen kehittäjinä itsenäisyyden ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Jääkäreiden johdolla Suomen maanpuolustus rakennettiin tasolle, jolla kansa ja koulutettu reservi kykenivät talvi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa säilyttämään Suomen itsenäisyyden. Jääkäreiden tekemä työ on osaltaan mahdollistanut nykyaikaisten Puolustusvoimien kehittymisen.
Suomalaisten vapaaehtoisten koulutus alkoi Saksassa talvella 1915. Alkuvaiheessa vain 189 suomalaismiehen joukko kasvoi vuosien 1915–1916 aikana noin 950 henkilön vahvuiseksi. Joukko nimettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27:ksi toukokuussa 1916. Joukko sai nimen Ausbildungstruppe Lockstedt sijoituspaikkakuntansa mukaan. Kokoonpanoltaan monipuoliseen koulutuspataljoonaan kuului jalkaväkiyksikköjen lisäksi tykistö-, pioneeri-, viesti-, ja ratsuväkiosia. Koulutus toteutettiin saksalaisen järjestelmän mukaisesti. Koulutus käynnistyi alokaskoulutuksen perusteilla, minkä jälkeen edettiin yksittäisen sotilaan syvällisempiin taitoihin ammunnoissa ja taisteluharjoituksissa. Osa suomalaisista koulutettiin erilaisiin ryhmän- ja joukkueenjohtajan tehtäviin. Johtajakoulutuksen lisäksi painotettiin koulutustaitoa. Jääkäreiden luomassa suomalaisten asevelvollisten koulutusjärjestelmässä painotettiin käytännön harjoittelun merkitystä.
Jääkäripataljoona 27 hajotettiin Saksassa helmikuussa 1918, minkä jälkeen jääkärit vannoivat sotilasvalansa Suomen lailliselle hallitukselle. Seuraavana päivänä alkoi kotimatka. Matkustajalaiva Arcturukseen ja rahtilaiva Castoriin sijoitettiin 950 jääkäriä. Jäänmurtaja Sammon perässä nämä laivat saapuivat Vaasaan 25.2.1918 täsmälleen kolme vuotta sen jälkeen, kun koulutus Saksassa oli alkanut.
Jääkärit Puolustusvoimien kehittäjinä ja kouluttajina
Jääkäriupseerit nousivat 1920-luvulla merkittäviin tehtäviin Puolustusvoimissa. Jääkärit muodostivat keskeisen osan itsenäisen Suomen puolustusvoimien päällystöstä. Saksassa koulutuksensa saaneita jääkäriupseereita palveli Puolustusvoimissa noin 500. Joukko oli koulutettu lähinnä joukkueenjohtajan tehtäviin. Nuoren valtion upseeristo sai runsaasti vaikutteita ulkomailta, sillä Suomen omia puolustusvoimien suorituskykyjä oltiin vasta luomassa. Kaikkea ei kopioitu sellaisenaan, vaan yleiset periaatteet sovitettiin kansallisten erityispiirteiden mukaisiksi.
Maanpuolustuksen ensimmäisten kehitysvuosikymmenien aikana 1920–1930-luvulla noin 700 jääkäriä toimi henkilöstön ja asevelvollisten kouluttamisen kannalta tärkeissä tehtävissä Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa. Jääkäriupseerit ja muissa sotakouluissa oppinsa saaneet sotilaat muodostivat merkittävän osan upseeristosta talvisodan alkaessa 1939.
Ensimmäisen maailmansodan kokeneet jääkäriupseerit toimivat talvi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa merkittävissä komentaja- ja päällikkötehtävissä. Kenraaliluutnantti Lennart Oesch toimi esimerkiksi lähes koko talvisodan ajan Päämajassa yleisesikunnan päällikkönä ja samalla esikuntapäällikkönä. Kannaksen armeijaa komensivat koko talvisodan ajan kenraaliluutnantit Hugo Österman ja Erik Heinrichs. Talvisodan alkaessa kaikki armeijakunnan ja divisioonan komentajat olivat jääkäreitä. Jääkäritaustainen eversti Paavo Talvela osastoineen saavutti yhden talvisodan tärkeistä voitoista Tolvajärvellä samoin kuin eversti Hjalmar Siilasvuo joukkoineen Suomussalmella, Raatteen tiellä ja Kuhmossa. Kenraalimajuri Woldemar Hägglund johti mottitaisteluita Laatokan pohjoispuolella.
Jatkosotaan osallistui yhteensä 710 jääkäriä. Tästä joukosta 418 palveli jonkin aikaa rintamajoukoissa tai kenttäarmeijan johtoportaissa. Jatkosodan päämajassa ylipäällikön lähimpänä alaisena toimi vuodesta 1942 lähtien jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Kenraaliluutnantti Väinö Valve toimi yhä Merivoimien ja kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist Ilmavoimien komentajana.
Jääkäreiden johdolla Puolustusvoimia oli kehitetty ja varusmiehiä, reserviläisiä sekä henkilökuntaa koulutettu 1920–1930-luvulla. Joukkojen luja taistelu- ja maanpuolustustahto oli perustana menestykselliselle taistelulle.
Uudet taistelulajit
Ensimmäinen maailmansota ja siitä saadut kokemukset sodankäynnissä vakiinnuttivat kansalliseen taktiikkaan kaksi päätaistelulajia. Hyökkäys ja puolustus muodostivat taktisen ajattelun rungon, jota noudatettiin aina toiseen maailmansotaan asti.
Ensimmäisessä maailmansodassa korostuivat laajat puolustukselliset ja kuluttavat taistelut.
Ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla taistelut olivat kulutuksellisia ja jumiutuneita. Jääkärit osallistuivat ensimmäiseen maailmansotaan Saksan itärintamalla. Rintamalinja oli pitkä, ja taistelut olivat itärintamalla liikkuvampia kuin länsirintamalla, vaikka jääkäreiden rintamavastuiden aikana taistelut olivat staattisempia.
Kuluttavista puolustustaisteluista pyrittiin kehittämään entistä liikkuvampia taistelumuotoja. Tästä syystä jääkäreiden Suomeen mukanaan tuoma hyökkäyksellinen taktiikka korostui suomalaisessa sotataidossa etenkin 1920- ja 1930-luvulla. Syyt kulutussodan ja puolustuksellisen sodankäynnin välttämiseen liittyivät pitkälti materiaalikulutuksen ja elävän voiman tappioiden minimointiin. Aikakauden sotataitoa ja taktiikkaa leimasivat jääkäriliikkeen vaikutuksesta pyrkimykset hyökkäykselliseen taktiikkaan ja hyökkäyksellisiin operaatioihin, joiden uskottiin johtavan ratkaisuun pitkällisten ja kuluttavien puolustustaisteluiden sijaan. Vihollisen toimintavapaus tuli kiistää häikäilemättömällä, liikkuvalla ja nopealla hyökkäyksellä. Viivytystaistelukin tunnettiin. Sen nähtiin parhaiten sopivan tilanteisiin ja olosuhteisiin sovellettuna osana hyökkäystä tai puolustusta, vaikka erillisen taistelulajin aseman suomalaisessa taktiikassa se saavuttikin vasta talvisodan alla.
Jääkäreiden vaikutus tuntuu yhä
Jääkäreiden vaikutus näyttäytyy 2010-luvulla Suomen puolustusvoimissa monin tavoin. Jääkäreiden yhteishenki ja reippaus ovat edelleen oleellinen osa suomalaista sotilaskulttuuria. Yhteishenki ja sen keskeinen merkitys toiminnalle konkretisoitui talvi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa kaveria ei jätetä -periaatteena. Sotilaat asettivat Suomen edun oman etunsa edelle.
Jääkärilippu, itsenäisen Suomen ensimmäinen joukko-osastolippu vihittiin ennen jääkäreiden kotiinpaluuta 13.2.1918 nykyisessä Latviassa Libaun Pyhän kolminaisuuden kirkossa Trinitatisissa. Jääkärilippu seuraa Puolustusvoimien valtakunnallisissa paraateissa kielekkeistä valtiolippua. Lipun vihkimisen yhteydessä jääkärit ensimmäisinä suomalaisina sotilaina vannoivat sotilasvalan Suomen lailliselle hallitukselle. Sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen kaava muistuttaa 100 vuotta sitten vannottua, ensimmäistä sotilasvalaa ja -vakuutusta.
Puolustusvoimissa käytössä olevat sotilasarvojärjestelmä, -arvomerkit ja asepuvut muistuttavat jääkäreiden työstä. Jääkäripataljoona 27:n lakkauttamisen yhteydessä Saksassa helmikuussa 1918 ylennettiin paljon jääkäreitä Suomen armeijan upseereiksi ja aliupseereiksi. Ennen paluuta kotimaahan oli selvitettävä kysymys Suomessa käytettävistä sotilasarvoista. Siksi alun alkaen Suomeen vakiintui jääkäri (Hauptzugführer) Erik Jernströmin ehdotuksesta järjestelmä, jonka perustana olivat Saksassa hankittu palvelusarvo ja saatu koulutus sekä henkilökohtaiset ansiot. Alkuperäinen Jernströmin ehdotus arvomerkkijärjestelmäksi toteutui kuitenkin muunnoksena useista erilaisista vaikutteista, joista voimakkain oli Saksalainen käytäntö kiinnittää arvoluokka asetakin kauluksiin. Myös suomalaisessa sotilasvirkapuvussa on paljon saksalaisia piirteitä niin asepukujen leikkauksessa, malleissa, kuosissa, väreissä ja tyylissä. Nekin ovat jääkäreiden mukanaan tuomia vaikutteita, jotka vakiintuivat aikojen saatossa suomalaisiksi sotilasperinteiksi.
Jääkäreiden vaikutukset näkyvät tänä päivänä myös Puolustusvoimien ohjesäännöissä sekä asevelvollisten koulutuksen jaksottelussa.
Everstiluutnantti Marko Palokangas
Kainuun tykistörykmentin komentaja
Sotatieteen tohtori
Jääkäreiden kotiinpaluun 100-vuotisjuhla Vaasassa ja Helsingissä 23.–26.2.2018
pe 23.2. klo 12–18 ja la 24.2. klo 10–15 Kalustoesittely Vanhalla kasarmialueella
pe 23.2. klo 19–20.30 Saksan asevoimien soittokunnan, Stabsmusikkorps der Bundeswehrin konsertti Vaasan kirkossa
la 24.2. klo 11 Paraatikatselmus Kauppatorilla
la 24.2. klo 12 Ohimarssi Vaasanpuistikossa kohti Jääkäripatsasta
la 24.2. klo 12.30 Näytöslento eteläisellä kaupunginselällä, säävaraus
ma 26.2. klo 19–21 Stabsmusikkorps der Bundeswehrin konsertti Helsingissä temppeliaukion kirkossa
Paraatikatselmusta ja ohimarssia voi seurata suorana Yle Areenassa ja Yle Pohjanmaan Facebook-sivulla. Lue lisää tapahtumista täältä.
