Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Jääkäriprikaati juhlisti itsenäisyyspäivää veteraanisukupolvien työtä ja perintöä kunnioittaen

Jääkäriprikaati
6.12.2020 18.52
Uutinen
Nyt on meidän nuorten vuoro. On meidän vuoromme kantaa vastuuta isänmaastamme ja sen puolustamisesta. Sen me teemme veteraanisukupolvien työtä ja perintöä kunnioittaen. Pohjoinen – Pitää, edelleen.

Jääkäriprikaatin komentaja, eversti Sami-Antti Takamaa toivotti hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Jääkäriprikaatin tilaisuuksissa Pelkosenniemellä ja Kemijärvellä. - Tänään itsenäisyyspäivänä olemme oikeutettuja, kun saamme asua turvallisessa Suomessa, siniristiliput liehuen maammelaulu soiden - kiitos Veteraaneille, Lotille ja menneille sukupolville.

Jääkäriprikaatissa itsenäisyyspäivän tilaisuudet alkoivat klo 8.00 juhlallisella lipunnostolla Sodankylän ja Rovaniemen varuskunnissa.

Juhlallinen lipunnosto Sodankylän varuskunnassa.

Juhlallinen lipunnosto Sodankylän varuskunnassa.

Sodankylän hautausmaalla laskettiin seppele Sankarimuistomerkille klo 9.00 aamun sinisessä hämärässä. Seppeleen laskivat eversti Sami-Antti Takamaa, kirkkoherra Hanna Kuusela ja valtuuston puheenjohtaja Pekka Heikkinen.

Sodankylässä sankarimuistomerkillä kaksi varusmiestä kunniavartiossa.

"Sankarivainajien muistoa kunnioittaen"

Pelkosenniemen taistelujen muistomerkille kokoonnuttiin klo 12.00, Jääkäriprikaatin ja Pelkosenniemen kunnan ja seurakunnan järjestämään tilaisuuteen. 

Seppeleen laskivat Jääkäriprikaatin komentaja, eversti Sami-Antti Takamaa, kersantti Katariina Pernu ja Pelkosenniemen kunnanjohtaja Vauhkonen.

Kokelas Joonas Raatikainen luki tilaisuudessa tiivistelmän Pelkosenniemen ankarasta taistelusta. 
- Taistelu käytiin erittäin kovissa olosuhteissa, vähillä voimilla ja heikoin varustein. Veteraanit antoivat enemmän kuin olisi voinut kohtuudella vaatia. Heidän käsissään oli hetken Suomen kohtalo, totesi eversti Takamaa puheessaan.

Kokelas Joonas Raatikainen luki taistelukuvauksen.

Päivän seppeleenlaskutilaisuudet huipentuivat Mäntyvaaran taistelun muistomerkillä Kemijärvellä klo 17.00 jätkänkynttilöiden loisteessa.

Tässä tilaisuudessa palkittiin myös kolme varusmiestä sotilasansiomitaleilla toiminnasta onnettomuustilanteessa.

Alikersantti Topias Kristian Sipola, tykkimies Juho Ilmo Samuel Havisto ja kersantti Arttu Matias Immonen.

Jääkäriprikaatin komentaja eversti Sami-Antti Takamaa pitää kolmen varusmiehen toimintaa hyvänä esimerkkinä suomalaisista nykynuorista. 
- Toimeenpanokykyä löytyy, kun sitä tarvitaan. Kolmen sotilasansiomitalin myöntämisellä on suuri symbolinen merkitys. Se on tunnustus kaikille niille varusmiehille, jotka ovat tänäkin vuonna olleet esimerkillisesti esillä lukuisissa onnettomuustilanteissa ympäri Suomea. Ei ole myöskään syytä unohtaa niitä kouluttajia joukko-osastoissa, jotka näitäkin valmiuksia varusmiehille ja -naisille kouluttavat. He tekevät oman työnsä pieteetillä, tämä tapaus on siitä elävä esimerkki, toteaa eversti Takamaa. 

Seppeleen laskivat Jääkäriprikaatin komentaja eversti Sami-Antti Takamaa, Kemijärven kaupunginjohtaja Atte Rantanen ja Lapin rajavartiolaitoksen komentaja eversti Jarkko Alén.

Kersantti Karoliina Pernu luki tilaisuudessa tiivistelmän Mäntyvaaran tulisesta taistelusta.
- Taistelu oli niin sanottu lähitaistelu, joka käytiin erittäin kovissa olosuhteissa. Se oli myös Lapissa käyty taistelu, joka on jäänyt eittämättä liian vähälle huomiolle Pelkosenniemen ja Petsamon taisteluiden ohella. Nämä uhraukset vetävät kokolailla nöyräksi, totesi eversti Takamaa puheessaan.

Kersantti Karoliina Pernu

Kersantti Karoliina Pernu luki taistelukuvauksen.

Pelkosenniemen taistelu

Arvon kuulijat olen kokelas Joonas Raatikainen kotoisin Kempeleestä ja olen saanut kunniatehtävän lukea teille tiivistelmän Pelkosenniemen hurjista taisteluista, joissa panoksena oli Pohjois-Suomen kohtalo.
Ratkaisevat taistelut käytiin 16.-19.12.1939.
Puna-armeija saavutti pari kilometriä Pelkosenniemen kirkonkylän pohjoispuolella, Kemijoella, Kitisen lossin 16.12.1939. Sallasta etenemään lähtenyt vihollinen oli edennyt kuudessa päivässä sata kilometriä. 
Neuvostojoukkojen tavoitteena oli vallata Pelkosenniemi ja jatkaa Kemijärvelle. Tavoitteena yhdistyä Sallasta Kemijärvelle etenevien joukkojen kanssa. Tämän jälkeen yhdistyneet joukot olisivat jatkaneet kohti Rovaniemeä ja Kemiä tehtävänä katkaista Suomi. 
Vihollisen etenemisvauhti oli kiihtymässä, kun hajalle lyödyt suomalaisjoukot koottiin Pelkosenniemellä. Kaoottisessa tilanteessa Suomalaiset päättivät tehdä koukkauksen. 
Seuraavana päivänä, 17.12.1939, ensimmäisenä paikalle saapunut Jalkaväki-rykmentti 40:n pataljoona otti rintamavastuun Kitisen lossilla. Pääasiassa lähes 40 vuotiaat rykmentin miehet olivat ensimmäistä kertaa taistelussa. Lisäksi rykmentillä ei ollut tykistöä, panssarintorjunta-aseita eikä viestivälineitä. Aamulla joulukuun 18. päivänä JR 40 aloitti hyökkäyksensä Pelkosenniemeltä tarkoituksenaan kiertää kahdella pataljoonalla vihollisen selustaan. 
Samaan aikaan oli vihollisella käynnissä hyökkäys kohti Pelkosenniemen kirkonkylää. Taistelut Pelkosenniemellä jatkuivat koko päivän. Vihollisjoukot saivat iltaan mennessä haltuunsa Pelkosenniemen kirkonkylän keskustan.
Vihollisen selustaan kiertäneen suomalaispataljoonan hyökkäys alkoi juuri illalla. Se osui vihollisen tykistöasemiin ja huoltoon.
Yllättyneet neuvostojoukot jättivät Pelkosenniemen ja pakenivat sekasorron vallitessa 19. joulukuuta yöllä kohti Savukoskea. Vesisateessa alkanut taistelu päättyi liki 40 pakkasasteessa suomalaisten eduksi.
Hyvät läsnäolijat, elämme poikkeuksellisia aikoja. Rohkenen kuitenkin väittää, että tuolloin, 81 vuotta sitten näissä metsissä, vaaroissa, erämaissa ja kylissä, pohjoisen Suomen sitkeät asukkaat elivät vielä meitäkin poikkeuksellisemmissa tunnelmissa. Uhattuna olivat isänmaa ja Suomen itsenäisyys - taistelimme olemassaolostamme.
Meidän nuorten tehtävänä on pitää huoli siitä, että muisto ei himmene. Veteraanien rivit harvenevat. Me nuoret kuljetamme mukanamme muistoja heidän teoistaan ja välitämme viestiä eteenpäin tuleville sukupolville.
Se viesti on veteraanien perintö, tietoisuus siitä, mitä suomen kansa on olemassaolonsa eteen ollut ja on valmis tekemään.

Mäntyvaaran taistelu

Arvon kuulijat olen kersantti Katariina Pernu kotoisin Iistä ja olen saanut kunniatehtävän lukea teille tiivistelmän Mäntyvaaran taistelusta, jossa neljässä tunnissa ratkaistiin Lapin kohtalo.
Mäntyvaaran rinteillä ja laella käytiin yksi talvisodan rajuimmista taisteluista 20. joulukuuta 1939. 
Neuvostoliittolainen 596. Jalkaväkirykmentin I Pataljoona sai tehtäväkseen koukata maastoitse Mäntyvaaraan ja katkaista Salla-Kemijärvi –tie Joutsijärven länsipuolelta. Pataljoona oli taivaltanut jalan, noin 20 cm lumessa 20 asteen pakkasessa, suomalaisten selustaan. Vihollinen oli raskaasti aseistettu mm. kranaatinheittimin ja konekiväärein. Lepovuorossa ollut, myös Sallan pataljoonana tunnettu, suomalainen Erillinen Pataljoona 17, havaitsi vihollisen ja ryhtyi taisteluun.
Lyhyen valoisan päivännäön jälkeen taistelua käytiin verisesti käsiasein ja kranaatein, käsikähmässä puukoin ja pistimin. Elämän ja kuoleman saattoi ratkaista, oliko sotilaalla reppu selässä vai ei. 
Mäntyvaarassa kaatui vajaa 20 suomalaista. Hyökkääjän tappiot olivat yli 300 kaatunutta. Hyökkääjältä jäi maastoon yli 400 erilaista asetta. 
Vihollispataljoonan kutakuinkin täydellisestä tuhoutumisesta johtuen vihollinen joutui keskeyttämään hyökkäyksensä, suomalaiset saivat torjuntavoiton.
Jos suomalaiset olisivat hävinneet, olisi puna-armeija päässyt Rovaniemelle ja sitä kautta Tornioon. Suomen elintärkeä maayhteys länteen olisi ollut poikki. Tästä oli kysymys, Suomella ei ollut varaa hävitä tätäkään taistelua.
Hyvät naiset ja miehet. Edellä kuvaamaani taistelua on kuvattu myös ”Mäntyvaaran ihmeeksi”. Tässä muistomerkissä oleva teksti, ”Tässä auttoi Herra”, kertoo hyvin tuon lähes 81 vuotta sitten tapahtuneen taistelun kovuudesta.
Täälläkin pohjoisen suomen miehet puolustivat kotiseutuaan ja isänmaataan lunastaen antamansa lupauksen ”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.”
Nyt on meidän nuorten vuoro. On meidän vuoromme kantaa vastuuta isänmaastamme ja sen puolustamisesta. Sen me teemme veteraanisukupolvien työtä ja perintöä kunnioittaen.

Pohjoinen – Pitää, edelleen.

Paraatit ja juhlat