Hyppää sisältöön

Jalkaväkikoulun johtaja vaihtuu

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 21.11.2019 16.42
Tiedote
Everstiluutnantti Tapio Huhtamella aloittaa Jalkaväkikoulun johtajan tehtävät joulukuun alussa.

Maasotakouluun kuuluva Jalkaväkikoulu saa uuden johtajan, kun everstiluutnantti Jussi Viinamäki siirtää tehtävät everstiluutnantti Tapio Huhtamellalle 29. marraskuuta 2019 Lappeenrannassa.

Everstiluutnantti Jussi Viinamäki siirtyy Pääesikunnan henkilöstöosastolle suunnittelusektorin johtajaksi Helsinkiin. Jalkaväkikoulun johtajana hän palveli noin puolitoista vuotta, keväästä 2018 alkaen.

Millaista oli tehdä töitä Jalkaväkikoulun johtajana?

- Jalkaväkikoulun johtajan tehtävä oli haastava, mielenkiintoinen ja motivoiva. On aina hienoa olla esimiehenä hienossa joukossa. Erityisesti jäävät mieleen motivoitunut henkilökunta ja innokkaat opiskelijat, everstiluutnantti Jussi Viinamäki sanoo.

Seuraaja everstiluutnantti Tapio Huhtamella palveli ennen Jalkaväkikoulun johtajan tehtävää Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajana Libanonissa. Sitä ennen hän työskenteli Porin prikaatissa Satakunnan jääkäripataljoonan komentajana ja on ollut myös Pääesikunnassa, Maavoimien esikunnassa suunnittelutehtävissä sekä kriisinhallintatehtävissä Libanonin lisäksi muun muassa Afganistanissa.

Jalkaväkiupseerin unelmasta totta

- Taustaltani, sielultani ja sydämeltäni olen aina ollut jalkaväkiupseeri. Se tekee tulevasta tehtävästä erityisen mieluisan. Aikanaan, kun Jalkaväkikoulu päätettiin perustaa, niin taisin jollekin tokaista, että jonain päivä haluan olla tämän koulun johtaja. Nyt silloisesta kaukaisesta unelmastani tulee totta. Olen erittäin tyytyväinen uuteen tehtävään ja tuleviin haasteisiin, Tapio Huhtamella kertoo.

Kotiin Lappeenrantaan

Maasotakoulu ja Lappeenranta on everstiluutnantti Tapio Huhtamellalle tuttuja paikkoja. Huhtamella on toiminut Maasotakoulussa aiemmin opettajana, sektorijohtajana, kurssin johtajana ja kahden eri osaston apulaisosastopäällikkönä. Huhtamellan koti ja perhe ovat Lappeenrannassa.

- Olen asunut Lappeenrannassa vuosia ja edellisten työtehtävien johdosta joutunut matkustamaan paljon. Olen iloinen saadessani palata Lappeenrantaan ja pitkästä aikaa palvelemaan Puolustusvoimia kotoa perheeni parista. Olen aikaisemmin urallani palvellut Maasotakoulussa eri koulutus- ja operatiivisen alan tehtävissä ja nähnyt silloin, kuinka ammattitaitoinen ja sitoutunut koko Maasotakoulun henkilöstö on.

Ura eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla

Sotilashenkilöillä uraan usein kuuluu eri tehtävät Puolustusvoimien eri toimipaikoissa ympäri Suomen ja myös kansainvälisissä tehtävissä ulkomailla. Yleensä yhdessä tehtävässä palvellaan pari vuotta, sitten ura jatkuu ja kehittyy seuraavalle tasolle. Puolustusvoimat tukee henkilökunnan asumista. Eri paikkakunnalla asuvalla sotilashenkilöllä on mahdollisuus vuokrata edullinen työsuhdeasunto työpaikkakunnalta.

Jalkaväkikoulu on aselajokouluista suurin

Kaikki Puolustusvoimien aliupseerit ja Maavoimien kadetit (eli sotatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittavat) sekä jalkaväen maisteriopiskelijat (sotatieteiden maisterin tutkintoa suorittavat) opiskelevat Jalkaväkikoulussa Lappeenrannassa jossain vaiheessa uraansa. Opiskelijamäärä on suurimmillaan noin 300 henkilöä. Henkilökuntaa Jalkaväkikoulussa on noin 70. Jalkaväkikoulu on Maavoimien aselajikouluista suurin. Koko Maasotakoulussa työskentelee noin 580 henkilöä, ammattisotilaita ja siviilihenkilöstöä.

Muita aselajikouluja Maasotakoulussa ovat Pioneerikoulu Lappeenrannassa, Panssarikoulu Parolannummella Hattulassa, Tykistökoulu Kankaanpään Niinisalossa ja Viestikoulu Riihimäellä.

´