Kadetit kertovat opinnoistaan Pioneerikoulussa

Syksyllä 2019 kahdeksan kadettia aloitti oman aselajinsa opiskelun Pioneerikoululla. He valmistuivat sotatieteiden kandidaateiksi syksyllä 2020. Tässä artikkelissa he kertovat opintojensa viimeisestä vuodesta. Pääopinahjo on Maanpuolustuskorkeakoulu MPKK, mutta osa opinnoista suoritetaan Maasotakoulussa ja sen aselajikouluissa.
"Lähiopintoja, etäopintoja, sotaharjoituksia, paljon uusia tietoja ja taitoja sekä neljä eri varuskuntaa. Tästä kaikesta koostui 104. kadettikurssin pioneeriopinnot. Kaikki alkoi kesällä 2019 C-ajolupakurssilla, josta jokainen onnistuneesti ajokokeen läpäisten sai itselleen uuden ajokortin taskuun. Ajokokeen jälkeen saimme hyvillä mielin siirtyä lyhyelle kesälomalle, jonka jälkeen varsinaisesti hyppäsimme toden teolla pioneeriopintojen pariin.
Ensimmäinen viikko elokuussa 2019 kesäloman jälkeen käynnistyi Maanpuolustuskorkeakoululla kandidaatintutkielman seminaariviikolla. Tässä kohtaa oli hetki, jolloin ohjaajan ja opponoivien opiskelijoiden kanssa oli mahdollisuus päivittää oman tutkielman tilannetta. Kandidaatintutkielma valmistuu pääasiassa muiden opintojen ohessa omalla ajalla. Jokainen sai tarvittavat korjausehdotukset ja uusia ideoita, joten oli aika jättää taas tutkielma hautumaan ja siirtyä takaisin Maasotakoululle perehtymään pioneeriaselajiin. Edessä oli ADR-kurssi, jonka läpäisy oikeuttaa kuljettamaan vaarallisia aineita. Kyseisellä kurssilla teoriaopetusta oli paljon ja pitkät päivät luokassa tuntuivat jopa tuskalliselta. Viikon päätteeksi pidetty lisenssiin johtava teoriakoe antoi kuitenkin voimia keskittymiseen.
Tästä tiukasta viikosta olikin helppo siirtyä tutustumaan pioneerikomppanian välineisiin ja kalustoon. Kolmen viikon opintojaksolla saimme kattavan perehdytyksen osittain uusista välineistä ja kalustosta, joiden parissa tulisimme tulevien opintojen ja työelämän aikana työskentelemään. Koulutus sisälsi myös vanhojen asioiden kertaamista, mutta hyvä niin. Kertaus ei koskaan mene hukkaan ja opimme paljon uusia yksityiskohtaisia tietoja käsittelystä, huollosta ja käyttöperiaatteista. Opintojakso oli hyvä aloitus aselajiin tutustumisessa ja antoi ymmärryksen kaluston merkityksestä joukon toiminnan kannalta.
”Opimme ajamaan trukilla ja muilla työkoneilla”
Alkusyksystä opintomme jatkuivat pioneeriaselajin kannalta tärkeiden työkoneiden käsittelyn parissa. Opimme ajamaan trukilla sekä pyöräkuormaajalla ja saimme myös syksyn aikana kokeilla kaivinkoneella kaivamista ja työskentelyä. Oppimisen kannalta oli hyödyllistä hypätä itse työkoneen puikkoihin, koska arvostus työkoneiden kuljettajia kohtaan nousi suuresti. Tällainen taito ei ole välttämättä nykypäivänä itsestäänselvyys ja työkoneista saatu hyöty edesauttaa suuresti pioneerien tehtävien toteuttamista.
.jpg/1ccde08a-94b6-bc08-bb46-0b52b55334aa?t=1602764734738&imagePreview=1)
Sitten panostajaksi ja räjäytysten johtajiksi
Tästä jatkoimme teoriaopintoihin täysin toisenlaisissa merkeissä ja siirryimme opiskelemaan nuoremman panostajan ja räjäytysharjoituksen johtajan oikeuksiin johtavia lisenssejä varten. Aiheet olivat monipuolisia ja kurssilla korostui tarkkuus ja huolellisuus räjäytystöitä tehdessä. Eri räjähdysaineiden ominaisuudet, sytytysvälineiden käsittely ja panoskaavojen laskenta tuntuivat aluksi haastavilta, mutta viikon jälkeen jokainen meistä menestyi hyvin kurssilla ja sai itselleen nuoremman panostajan lupakirjaan vaaditun kokeen hyväksytysti suoritettua.
Ehkä pioneeriopintojen fyysisin opintojakso oli seuraavaksi edessä. Pioneeriryhmän toiminta ja johtaminen suluttamistehtävässä oli ensimmäinen opintojakso, jossa pääsimme oikeasti ensimmäistä kertaa toimimaan pioneeriryhmänä ja suorittamaan annettuja suluttamistehtäviä. Jokainen toimi vuorollaan ryhmän eri tehtävissä ja jokainen sai myös johtamiskokemuksia pitkän tauon jälkeen. Suluttamisen opintojakso huipentui Kainuun prikaatiin, Pohjan pioneeripataljoonan suluttamisen osaamiskeskuksen ammattitaitoisen henkilökunnan johtamaan harjoitukseen. Harjoituksessa meistä muodostettiin pioneerijoukkue ja toteutimme pioneeriryhmän tehtäviä koneryhmien tukemana. Yhteensä vietimme Kainuun prikaatissa noin 26 vuorokautta opiskellen suluttamista ja liikkeenedistämistä.
Liikkeenedistämisen opintojaksolla ensimmäiset viikot tutustuimme pioneeriryhmän näkökulmasta tien kunnossapitoon, tien rakentamiseen, rumpujen vaihtoon ja erilaisten siltojen rakentamiseen. Ennen taisteluharjoitusta rakensimme siltakurssilla Acrow Panel -siltaa ja tutustuimme myös erilaisten kenttäsiltojen rakentamiseen. Kainuun lokakuinen loskasää sai varpaat ja sormet palelemaan, mutta sopivissa väleissä olleet kahvitauot kuuluivat asiaan ja lämmittivät mieltä. Viimeinen viikko Kainuun prikaatissa keskittyi pioneeriryhmän erilaisiin raivaamistehtäviin taisteluharjoituksessa. Tämän jälkeen opintomme talvisissa ja lumisissa Kainuun maisemissa vaihtui harmaaseen ja syksyiseen Lappeenrantaan linnoittamisharjoitukseen.
Korsujen ja tuliasemien rakentamista
Linnoittamisharjoituksessa rakensimme kolmessa työryhmässä yhdessä muutaman reserviläisen kanssa erilaisia linnoitteita. Välineet ja resurssit kurssille olivat suotuisat ja saimmekin hyvällä työtahdilla rakennettua kuusi erilaista korsua tai tuliasemaa. Marraskuisen raikkaan ulkoilman nauttimisen jälkeen siirryimme seuraavaksi opiskelemaan pääsääntöisesti luokkatiloihin komento- ja huoltojoukkueen ryhmien toimintaa ja johtamista. Opintojaksossa käsittelimme ryhmien kokoonpanoja, tehtäviä ja käyttöperiaatteita. Suurimmalle osalle nämä olivat hyvinkin uusia asioita ja uutta tietoa tuli jälleen paljon. Pakkasimme jälleen varusteemme, hyppäsimme ajoneuvoihin ja tällä kertaa suuntasimme joulukuun alussa kohti Porin prikaatia ja Säkylän varuskuntaa.
Pelastus ja suojelu tutuksi
Säkylässä tutustuimme Suojelun osaamiskeskuksen henkilökunnan opastuksella komento- ja huoltojoukkueen kahden pelastus- ja suojelutiedusteluryhmän toimintaan. Perusteviikolla opiskelimme molempien ryhmien osalta kalustoa, välineitä ja toimintaperiaatteita. Teoriaopetusta suojelun parissa oli paljon, mutta sen mielenkiintoisuus ja haastavuus antoivat täysin uudenlaisen kuvan suojelusta osana aselajiamme. Aktiivinen ja toiminnallinen pelastusryhmän koulutus toi tasapainoa suojelutiedustelun rauhalliselle ja tarkalle työskentelylle.
Sammutus- ja pelastustyöt toivat uudenlaisia kokemuksia nopean reagointikyvyn vaativista tehtävistä. Johtaminen ja tilannekuvan ylläpitäminen sekä potilaiden oikeanlainen käsittely onnettomuuspaikalla ovat niin työelämän kuin siviilielämän vaaratilanteita varten merkittäviä taitoja.
Opintojakson aikana valitsimme myös tulevat palveluspaikkamme, mikä oli ehdottomasti odotetuin, mutta samalla myös jännittävin hetki viime syksynä. Tämän lisäksi vietimme yhden illan Santahaminassa perinteisen puurojuhlan merkeissä, josta jatkoimme vielä Säkylään sotaharjoitukseen. Siihen päätimme vuoden 2019 opinnot ja lähdimme ansaitulle joululomalle viimeistelemään kandidaatintutkielmaa.
Joukkueenjohtajan saappaisiin
Kahden viikon joululoman jälkeen oli aika aloittaa vuosi 2020 hyppäämällä ryhmätason tehtävistä joukkueenjohtajan saappaisiin. Pioneerijoukkueen toiminnan ja johtamisen opinnot sisälsivät monipuolisia opetusmenetelmiä ja paljon taktista ajattelua. Viiden viikon rupeaman kiteytti paljon puhuttu JOHA1 eli johtamisharjoitus Karjalan prikaatissa. Pakkasimme jälleen taisteluvarustuksen, aseen ja lähes kahden viikon selviytymiseen tarvittavat varusteemme ja suuntasimme kohti Vekaranjärven varuskuntaa. Harjoituksen aloitimme normaalisti siten, että yksi opiskelija kerrallaan toimi joukkueenjohtajana ja muut ryhmien johtajina Karjalan prikaatin valmiusyksikön pioneerijoukkueessa. Uusien perustaistelumenetelmien harjoittelu, erilaiset varsinaiset ja varautumistehtävät pitivät niin opiskelijat kuin varusmiehetkin kiireisenä.
Harjoitus jouduttiin valitettavasti yllättäen keskeyttämään Covid-19-viruksen aiheuttaman poikkeustilan toimenpiteiden vuoksi ja siirryimme takaisin Maasotakoululle jatkamaan harjoitusta toisin keinoin. Harjoituksen jälkeen jokainen meistä ainakin oppi sen, miten tilanteet voivat muuttua äkillisesti hyvinkin radikaalisti ja miten olosuhteiden pakosta on joskus heittäydyttävä luovaksi ja muuttaa lennosta harjoituksen kulkua.
Ennen johtamisharjoitusta ja koronaviruksen aiheuttamia muutoksia vietimme muutaman viikon tutustuessa uuteen Koulutus 2020- järjestelmän mukaisiin opetus- ja koulutusmateriaaleihin. Valmistauduimme myös viikon mittaiseen työharjoitteluun, jonka suurin osa pääsi toteuttamaan tulevassa joukko-osastossaan.
Pakkasimme jälleen tavaramme ja hajaannuimme ympäri valtakuntaa eri joukko-osastoihin harjaantumaan tulevissa työtehtävissämme. Joukko-osastoissa johdimme harjoitteita, pidimme koulutuksia varusmiehille, kehityimme kouluttamisessa ja tutustuimme viikon ajan perusyksikön arkeen. Työharjoittelu oli hyvin antoisa ja tarpeellinen osa opintoja kadetin näkökulmasta, sillä muutoin opintojen aikana ei ole montaa mahdollisuutta päästä kouluttamaan varusmiehiä.
Koronan varotoimena etäopintoihin
Maalis- ja huhtikuun 2020 aikana suoritimme pioneerikomppanian puolustukseen liittyviä opintoja paljolti etänä. Kolmen vuoden opiskelun aikana etäopiskelua meillä ei juurikaan ole tätä lukuun ottamatta ollut. Sotatieteiden opinnot vaativat paljon käytännön koulutusta ja olemme läsnäolovelvollisia kaikilla opintojaksoillamme. Kuitenkin vallitsevan koronatilanteen puitteissa koimme ensimmäistä kertaa etäopiskelun pidemmän aikaa. Pääsääntöisesti etäopiskelu oli positiivinen kokemus ja opiskelu kotoa käsin oli mukavaa vaihtelua jatkuvalle reissaamiselle. Kotona ehti hetkeksi jopa hengähtämään ja irtaantuminen sotilasympäristöstä pidemmäksi aikaa on ajoittain terveellistä ja teki meille kaikille varmasti hyvää.
Saatoimme viettää myöskin enemmän aikaa perheidemme kanssa, mihin ei aina tunnu olevan riittävästi aikaa. Jo Kadettikouluun hakiessa oli tietenkin tiedostettava, että opinnot tulisivat olemaan intensiivisiä ja vaatisivat läsnäolon lisäksi töitä myös vapaa-ajalla. Koronaepidemiasta johtuvien etäviikkojen aikana jokainen meistä varmasti oppi arvostamaan kotia, perhettä ja läheisiään taas entistä enemmän.
Ammuntojen johtajaksi
Pidemmän etäopintojakson jälkeen pääsimme osallistumaan toukokuussa Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoonan koulutukseen sekä ampumaharjoitukseen. Vietimme yhteensä kolme viikkoa harjaantumassa varusmiesten kouluttamisessa ja joukkueen taisteluammuntojen johtamisessa. Suunnittelimme ja toteutimme aselajikohtaisia koulutuksia kuten palkkisiltakoulutuksen, sirotemiinoitteen raivaamisharjoituksen ja soveltavia harjoituksia perustaistelumenetelmistä. Taisteluammuntojen osalta korostui etenkin turvallisten, koulutustasoa vastaavien ja monipuolisten ammuntojen suunnittelu ja toteutus.
Jokainen meistä johti vähintään yhdet ammunnat ja muina päivinä toimimme erilaisissa ammunnan toimihenkilöiden tehtävissä. Taisteluammunnat ovat tärkeitä koulutustapahtumia, joissa korostuu ammuntaa edeltävä harjoitteluvaihe, koulutus ja päivän kruunaa tilanteenmukainen eläytyminen ja onnistuneet suoritukset. Kolmen viikon rupeama oli meille kaikille hyvin opettavainen ja lähdimme kohti viimeisiä opintojamme Pioneerikoululle joukkueen taisteluammuntojen johtamiseen oikeuttavat lisenssit taskuissamme.
Porin prikaatissa ollessamme kesä 2020 ja kesäloma alkoivat jo häämöttää. Kesälomaa ennen oli kuitenkin vielä yksi opintojakso edessä, nimittäin aselajiopintoja pioneerikomppanian hyökkäykseen liittyen. Kesälomaa edeltävät pari viikkoa suunnittelimme tehtäviä, johdimme komppaniaa ja sparrasimme toisiamme erilaisten päätösten laatimisessa. Opintojakso sisälsi täten sotapelaamista, paineen alla toimimista ja yhteistoimintaa muiden aselajien edustajien kanssa.
Valmistuminen syksyksi 2020 lähestyi ja siihen edellyttävä 12 minuutin juoksutesti suoritettiin lämpimänä ja hiostavana kesäkuisena iltapäivänä. Jokainen läpäisi testin hyvillä fiiliksillä, joten kesäloma ja valmistuminen muuttuivat tulevaisuuden haaveista konkreettisemmiksi yhä enemmän ja enemmän.
Teksti: Kadetti Peppiina Kajanne ja kadetti Sanna Koste
Maasotakoulu toivottaa kaikki syksyllä 2020 valmistuneet 104. kurssin kadetit tervetulleiksi työkavereiksemme! Ja tervetuloa kaikki seuraavien kurssien kadetit opiskelemaan!