"Kaikille löytyy paikka ja tehtävä" – Viisi naista kertoo palveluksestaan

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen on suorittanut jo yli 10 000 naista. ”Hyvällä motivaatiolla pääsee pitkälle", seuraavia tuhansia kannustavat haastattelemamme viisi asepalvelusta suorittavaa naista.

Naisilla on ollut mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus jo neljännesvuosisadan ajan. Palveluksen suorittamiseen on monia syitä: arvomaailma, velvollisuudentunto, maanpuolustustahto…

Oli motivaattori mikä tahansa, saavat kaikki asepalveluksen suorittaneet intistä ainutkertaisia muistoja ja tärkeää tietotaitoa – näin kertoivat myös viisi haastattelemaamme naista, jotka ovat viettäneet valtaosan viime vuodesta maastopuku päällä.

Oppilaskorpraali Pylvänäinen lähti läheisten esimerkin inspiroimana inttiin

Kangasniemeläinen lääkinnän oppilaskorpraali Lotta Pylvänäinen, 19, teki päätöksen lähteä suorittamaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta Vekaranjärvelle läheisiltä saatujen vaikutteiden kautta.

– Isäni on ollut rauhanturvaajana. Myös alakouluaikainen jalkapallovalmentajani lähti nuorena naisena armeijaan, eli niistä varmaan jonkinnäköistä esimerkkiä olen saanut ja sitä kautta motivoitunut. Semmoista kasvamista ja sitä omalla epämukavuusalueella olemistahan täältä lähdin kuitenkin hakemaan, Pylvänäinen kertoo. 

Psykologiasta kiinnostunut Pylvänäinen päätyi lääkintälinjan aliupseerikurssille, sillä lääkintä tuntui varusmieskoulutuksen ihmisläheisimmältä linjalta, johtajakoulutuskin kiinnosti. Moni kokemus on haastanut ja laittanut koville, mutta aina jälkikäteen on ollut hyvä fiilis.

"Semmoista kasvamista ja epämukavuusaluella olemistahan täältä lähdin hakemaan"

– Esimerkiksi alokaskaudelta oli yksi ampumaratapäivä, jolloin meillä oli ensimmäistä kertaa taisteluvarustus päällä ja marssittiin siinä 30 asteen lämmössä. Se oli raskas päivä, Pylvänäinen muistelee.

Oppilaskorpraali kertoo, ettei ole katunut palvelukseen lähtöä missään vaiheessa. Hän suosittelee naisten vapaaehtoista asepalvelusta kaikille, jotka haluavat kehittää itseään.

– Olen itse kokenut sellaista velvollisuudentunnetta tulla tänne, mutta se on vain kummunnut minusta itsestäni – sellainen tunne, että tänne kuuluu tulla ja se on tuntunut hyvältä päätökseltä. Ehkä siihen liittyy myös ylpeys Suomesta ja kotimaasta, ajattelee Pylvänäinen.

Lääkintälinjan varusmiehet vievät kenties suurimpana oppina reserviin ensiaputaidot, joista voi hyvinkin olla hyötyä tulevaisuudessa.

Armeija oli alikersantti Niemisen pitkäaikainen haave

"On ollut fyysisesti ja henkisesti rankkaa, mutta olen silti tykännyt"

Uudenmaan prikaatin kranaatinheitinkomppaniasta juuri kotiutuneelle 20-vuotiaalle Inkeri Niemiselle varusmiespalvelus oli ajatuksissa jo lapsesta saakka.

– Taisin olla, ehkä kymmenvuotias, kun sanoin äidille ensimmäisen kerran, että haluan armeijaan. Ei minulla ole sellaista yhtä syytä, miksi olin kiinnostunut armeijasta. Se on ollut oikeastaan tavoite ja haaste elämässä – tänne tuleminen on ollut minulle aina selvää, alikersantti sanoo.

Maarianhaminassa asuva Nieminen matkasi manner-Suomeen ruotsinkieliseen Dragsvikin varuskuntaan lähes vuosi sitten. Jotkin Niemisen ennakko-odotukset armeijasta ovat pitäneet paikkansa - ja jotkin taas eivät. Haastetta palvelus on joka tapauksessa tarjonnut. 

– Intti on ollut oikeastaan juuri sitä, mitä odotin, mutta sitten myös ei ollenkaan sitä, mitä odotin. On ollut fyysisesti ja henkisesti rankkaa, mutta olen silti tykännyt ja on ollut kaiken sen arvoista tulla tänne, Nieminen pohtii.

Kranaatinheitinryhmän johtajaksi koulutettu Nieminen kertoo oppineensa etenkin johtajakoulutuksesta taitoja siviiliin. Hän on harkinnut uraa Puolustusvoimissakin, mutta lopullinen päätös jää vielä nähtäväksi.

– Johtajakoulutus on tuonut tosi paljon itsevarmuutta ja kykyä johtaa. Tuntuu, että on todella helppoa saada yhteys ihmisiin ja tuntemattomiin ryhmiin. Sosiaaliset taidot ja fyysinen puoli on kehittynyt. Olen tajunnut sen, että se on tosi paljon päästä kiinni, kuinka paljon todella jaksaa, Nieminen kertoo.

Autot vaihtuivat panssarivaunuihin, kun oppilaskorpraali Österberg astui palvelukseen

"Täällä pärjää kuka tahansa, jolla löytyy vähän luonnetta"

Lahdesta kotoisin olevalle Jenna Österbergille, 28, on varusmiespalvelus ollut pitkäaikainen haave. Sopivan elämäntilanteen ansiosta Österberg päätyikin palvelukseen Karjalan prikaatiin kesällä. Tähän asti on vaikuttanut mukavalta. 

– Olen viihtynyt oikein hyvin – mielestäni täällä on hyvää porukkaa ja olen tavannut tosi paljon uusia ihmisiä. Itse viihdyn paljon metsäolosuhteissa, joten hain tänne mielenkiinnosta ajatuksella “kokemusta rikkaampana kotiin”, Österberg iloitsee.

Siviilissä autoalalla työskentelevä oppilaskorpraali haki alun perin sotilaskuljettajaksi, mutta päätyikin CV-asentajaksi eli panssarivaunumekaanikoksi. Koulutushaarasta hänellä ei ollut etukäteistietoja, mutta reserviin Österberg vie aikanaan rutkasti tietotaitoa.

– Panssarivaunuja en paljoa tulevaisuudessa varmastikaan kohtaa, mutta kyllä nyt tietysti jakoavain pysyy paremmin kädessä, kun saman alan töitä siviilissäkin jatkan. Tietämykseni erilaisista järjestelmistä on karttunut, ennen armeijaan tuloa en tiennyt panssarivaunuista yhtikäs mitään, muistelee oppilaskorpraali. 

Kädentaidoista ja mekaanisesta osaamisesta on CV-asentajan koulutuksessa hyötyä, mutta eivät missään nimessä pakollisia. Österberg suositteleekin naisten vapaaehtoista asepalvelusta kaikille.

– Täällä pärjää kuka tahansa, jolla löytyy vähän luonnetta, ettei nyt vaikkapa vähän kylmä sää aiheuta suurta paniikkia, Österberg kannustaa.

Alikersantti Mikkonen saa varusmiespalveluksesta vahvan pohjan sotilasuralle

"Motivaatiolla pääsee pitkälle"

Savonlinnalainen alikersantti Iiris Mikkonen tiesi jo pienestä pitäen lähtevänsä aikanaan armeijaan. Sotilasuralle pyrkivälle 21-vuotiaalle varusmiespalvelus oli ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

– Aion hakeutua kriisinhallintatehtäviin ja myöhemmin ehkä Kadettikouluun. En tiedä vielä tarkoin mitä teen ja milloin, mutta varmaa on se, että jään sotilasuralle, Mikkonen ilmoittaa.

Alikersantti on palveluksensa aikana johtanut panssarivaunuryhmää Karjalan prikaatin valmiusyksikössä. Kun Mikkonen aloitti palveluksensa tammikuussa, ei hän kuitenkaan tiennyt taistelupanssarivaunuista vielä juuri mitään.

– Ennen inttiä halusin tiedustelijaksi. Alokaskaudella kuitenkin innostuin myös panssarivaunuista ja hainkin taistelupanssarilinjalle. Tänne minut sitten valittiin, vaikka linjalla ei kuulemma ole ennen ollut naisia. Jälkikäteen ajateltuna en vaihtaisi tätä omaa koulutushaaraani mihinkään, Mikkonen kertoo.

Intti on ollut alikersantille ponnahduslauta sotilasuralle, mutta myös tilaisuus kokea uutta ja haastaa itseään. Mikkonen haluaakin kannustaa naisia suorittamaan vapaaehtoisen asepalveluksen. 

– Jos on vähänkään sellainen olo, että intti tai sotilasura kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti suorittaa varusmiespalvelus. Onhan täällä joskus henkisesti ja fyysisesti rankkaa, mutta se kasvattaa. Motivaatiolla pääsee pitkälle, Mikkonen toteaa.

Panssarijääkäri Salmen mielestä intissä pärjää kuka vain, jos motivaatio on kohdillaan

"Aivan sama, kuka olet ja mistä tulet, kaikille löytyy jokin paikka ja tehtävä"

– Maanpuolustus kuuluu kaikille, sanoo panssarijääkäri Sara Salmi. 19-vuotias vantaalainen halusi palveluksen alkaessa ehdottomasti johtajakoulutukseen. Polku veikin kuitenkin valmiusyksikön miehistöön panssaritiedustelulinjalle.

– Monelle naiselle ehkä uskotellaan, että johtajakoulutus on ainoa oikea tie, kun inttiin kerran tulee. Miehistössä on todella hyviä ja tärkeitä hommia, täällä pääsee oikeasti tekemään. Alkuun tietty harmitti kun en päässyt aliupseerikurssille, mutta jos nyt täyttäisin koulutushaaralomakkeita, hakisin vain miehistötehtäviin, Salmi kertoo

Karjalan prikaatin valmiusyksikön panssaritiedustelijana Salmi kertoo tarvitsevansa kylmiä hermoja. Fyysisestä kunnosta on hyötyä, mutta jaksaminen on oikeasti päästä kiinni.

– Tehtävässä tarvitsee pitkäjänteisyyttä, täytyy pystyä pitämään oma pakkansa kasassa. Monissa harjoituksissa taistelemme päivällä ja lähdemme öisin tiedustelemaan. Päivät ovat pitkiä ja raskaita, mutta kaikesta selviää, tiedustelija kertoo.

Salmi painottaa, että palveluksessa pärjääminen ei tule olemaan ongelma.

– Minua jopa ärsyttää, kun joku nainen jättää tulematta inttiin, koska ei usko pärjäävänsä. Täällä pärjää aivan varmasti, jos on motivaatiota. Aivan sama, kuka olet ja mistä tulet, kaikille löytyy jokin paikka ja tehtävä, Salmi päättää.