Hyppää sisältöön

Keski-Suomi mukana Päijät-Häme 2/22 -paikallispuolustusharjoituksessa

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 30.8.2022 9.17
Tiedote

Panssariprikaatin johtamaan Päijät-Häme 2/22 -paikallispuolustusharjoitukseen 2. - 9.9.2022 osallistuu joukkoja myös Keski-Suomesta.

Keski-Suomen aluetoimiston harjoitukseen käskemät joukot harjoittelevat pääasiassa Kanta-Hämeen alueella. Päijät-Häme 2/22:een on käskytetty yhteensä noin 1 000 reserviläistä, mikä on merkittävästi enemmän kuin aiemmissa paikallispuolustusharjoituksissa. 
 
"Keski-Suomen reserviläisiä osallistuu paikallispuolustusharjoitukseen yhteensä noin 80 henkilöä. Tällä kertaa harjoitustoiminta keskittyy Hämeenlinnaan Hätilän ampuma- ja harjoitusalueelle, jossa reserviläiset osallistuvat taisteluammuntoihin sekä muuhun jalkaväen ja pioneerijoukkojen taistelukoulutukseen", kertoo Keski-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Yrjö Lehtonen.
 
Päijät-Häme 2/22 -paikallispuolustusharjoituksen harjoitustoiminnan painopiste on Päijät-Hämeessä, jossa Puolustusvoimat harjoittelee mm. aluevalvontaa, kriittisen sotilas- ja siviili-infrastruktuurin suojaamista sekä viranomaisyhteistyötä mm. polisiin ja pelastuslaitoksen kanssa. Harjoitustoimintaa on erityisesti Lahden, Hämeenlinnan ja Hattulan alueella. Panssariprikaati harjoittaa Päijät-Häme 2/22:ssa yhteistoimintaa myös muiden yhteistyötahojensa kanssa, kuten kaupunkien, kuntien, aluehallintovirastojen ja maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n kanssa. 
 
Päijät-Hämeen alueella harjoitustoiminta näkyy katukuvassa koko harjoituksen ajan. Puolustusvoimien kalustoa ja henkilöstöä liikkuu taajama-alueilla ja asutuskeskuksissa. Hälytysajoneuvoja on  liikenteessä tavallista enemmän. Puolustusvoimien henkilöstö liikkuu taisteluvarustuksessa ja aseistettuna. Harjoituksissa käytetään taajama- ja asutuskeskusalueilla paukkupatruunoita, jotka ovat vaarattomia, mutta joista aiheutuu sivullisille meluhaittaa. Oikeita ampumatarvikkeita harjoituksessa käytetään ainoastaan ampumaharjoituksissa Puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueilla Hätilässä ja Hälvälässä.
 
Päijät-Häme 2/22 on Panssariprikaatin johtama osaharjoitus Maavoimien valtakunnallisista paikallispuolustusharjoituksista. Päijät-Häme 2/22 sijoittuu Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueelle 2. - 9.9.2022. Maavoimat järjestää paikallispuolustusharjoituksia koko valtakunnan alueella 2. - 9.9.2022. 

Harjoituksen tiedottaja: Mirva Riihimäki, 0299 442 414, [email protected]

Sosiaalinen media

Harjoitusta voi seurata Panssariprikaatin ja Maavoimien sosiaalisen median kanavilla. Käytettävät aihetunnisteet ovat #päijäthäme22 #paikallisturvallisuus #paikallispuolustajat #reservinura

Panssariprikaatin somekanavat:

Panssariprikaati - Armoured Brigade | Facebook

Panssariprikaati (@PanssariPR) / Twitter

Maavoimien somekanavat:

Maavoimat - Armén - The Finnish Army | Facebook

Maavoimat (@Maavoimat) / Twitter

Maavoimat - The Finnish Army (@maavoimat) • Instagram-kuvat ja -videot

Joukko-osasto Kanta-Häme Keski-Suomen aluetoimisto Keski-Suomi
´