Hyppää sisältöön

Keskusteluja taktiikasta -webinaarisarja jatkui kesätauon jälkeen

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 11.8.2021 14.19
Tiedote
vohreä teksti Informaatiotaktiikka – taktiikkaa tiedolla tummalla pohjalla, jossa myös numeroita

Keskusteluja taktiikasta -webinaarisarja jatkui 10. elokuuta aiheella "Informaatiotaktiikka – taktiikkaa tiedolla". Alustajana toimi majuri Antti Ahtola Maasotakoulusta. Tämä tilaisuus aloitti webinaarisarjan loppuun sijoitetun neljän aiheen kokonaisuuden, jossa taktiikkaa tarkastellaan uusimpien sodankäynnin ulottuvuuksien kautta.

Informaatio-operaatiot, informaatiovaikuttaminen (tai lyhyemmin yleisesti vain ”info”) on noussut meilläkin Ukrainan kriisin vanavedessä trendiaiheeksi. Infosta on puhuttu osin samaan tapaan kuin hybridistä ja kyberistä. Käsitteille on yhteistä niiden limittäisen käytön lisäksi se, että niistä on helppoa puhua koska niiden ympärillä on runsaasti määritelmällistä epämääräisyyttä. Eri kontekstit määrittelevät ”infon” eritavoin, eikä länsimaissa ole olemassa esimerkiksi infosodasta yhteistä teoriaa. Kunkin maan doktriinit määrittelevät ja ymmärtävät aiheen omista intresseistään käsin. (Lähde: Ahtolan alustus)

Sodan kuva elää ajassa ja sodankäynnin ulottuvuuksien on tunnistettu lisääntyneen. Perinteisten maa-, meri- ja ilma-taisteluiden lisäksi sotaa käydään myös mm. informaatiolla. Informaatio-operaatiolla pyritään vaikuttamaan mm. vastustajan käsityksiin ja käyttäytymiseen. Vaikuttamisen kohteena voi olla joko joukko tai yksilö. Arvot ja uskomukset ovat suhteellisen hitaasti muuttuvia kohteita, jolloin niiden manipuloinnissa ei voida asettaa nopeita tavoitteita. Tunteisiin voi vaikuttaa nopeasti, mutta vaikutus ei ole välttämättä pitkäkestoinen. Tunteeseen tai järkeen vetoamalla voidaan myös yrittää ohittaa muita esteitä, kuten vaikka esimerkiksi uskomuksen osalta. Vaikuttamisen haluttu lopputulos voidaan todeta saavutetuksi, kun kohde käyttäytyy informaatiovaikuttajan haluamalla tavalla. (Lähde: Ahtolan alustus)

Esimerkki informaatio-operaatiosta: Israelin toukokuisessa operaatiossa Gazan konfliktissa on yleisesti tunnistettu informaatiosodankäynnin piirteitä. Helsingin sanomat uutisoi aiheesta 19.5.2021 otsikolla "Huijasiko Israel mediaa saadakseen Hamasin ansaan? Psykologiset operaatiot ovat arkea kummallekin osapuolelle Gazan konfliktissa". Tässä operaatiossa Israelin väitetään antaneen medioille väärää tietoa maahyökkäyksen aloittamisesta Gazan palestiinalaisalueelle. Tiedon vaikutuksesta Hamasin taistelijoiden väitettiin siirtyneen isoin joukoin tunneliverkostoihin suojaan. Maahyökkäystä ei aloitettu vaan sen sijaan toteutettiin voimakas ilmahyökkäys tunneliverkostoja vastaan. Tätä voidaan pitää tyypillisenä esimerkkinä informaatio-operaation vaikutuksesta joukon käyttäytymiseen.

Alustus kirvoitti hyvää keskustelua noin 50 osallistujan kesken. Yleisesti tunnistettiin paljon opittavaa informaatiosodankäynnistä ja sen keinojen hyödyntämisestä muun vaikuttamisen tehostamiseksi.

Artikkelin kirjoitti everstiluutnantti Jukka Saarela, Maavoimien tutkimuskeskuksen johtaja


Keskusteluja taktiikasta-webinaarisarja toteutetaan Puolustusvoimien sisäisin etäyhteyksin. Tapahtumasarja muodostuu 11 webinaarista vuoden 2021 kuluessa. Webinaarien pohjalta tuotetaan julkaisu 2022 kuluessa. Seuraava webinaari järjestetään 24.8.2021 aiheesta "Taktiikkaa tietoverkoissa".

´