Hyppää sisältöön

Muutokset asevelvollisten koulutukseen Porin prikaatissa koronatilanteen vuoksi

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 13.3.2020 8.04
Tiedote
Kuvituskuva, jossa näkyy varusmiehiä käyttämässä tablettitietokoneita.

Puolustusvoimat on tänään ilmoittanut muutoksista varusmiesten ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien lomajärjestelyihin, koulutuksen toteuttamiseen sekä kertausharjoitusten järjestämiseen koronavirustilanteen vuoksi. Myös Porin prikaati muuttaa asevelvollisten koulutuksenjärjestelyitä.

Pääesikunnan käskyn mukaisesti Porin prikaati muuttaa varusmieskoulutuksen järjestelyjä sekä kertausharjoitusten järjestämistä 13.3.2020 alkaen.

Porin prikaatin varuskunnssa otetaan välittömästi käyttöön seuraavat rajoitukset:

  • Sotilaskotien, Niinisalon Urheilutalon ja Huovinrinteen kuntotalon käyttö varuskunnan ulkopuoliselta henkilöstöltä on kielletty.
  • Ulkopuolinen liikenne varuskunta-alueelle on kielletty (esimerkiksi varusmiesten läheiset ja muut vierailut). Vain varuskunnan kannalta välttämätön liikenne sallitaan.
  • Varusmiesten ilta- ja urheiluvapaat perutaan.
  • Kertausharjoitukset perutaan toistaiseksi.

Lisäksi Porin prikaatin varusmiehet ja varusmiesten kanssa työskentelevä henkilöstö jaetaan varuskunnittain kolmeen osastoon (A, B ja C). Yksi osasto on kerrallaan viikon verran lomalla, mitä seuraa kahden viikon palvelusjakso varuskunnissa. Palvelusjakso sisältää viikon verran koulutusta kasarmilla ja viikon verran maastossa. Eri osastojen liikkuminen varuskunta-alueella suunnitellaan siten, etteivät ne ole keskenään fyysisesti tekemisissä. Palvelusjaksojen koulutuksen yksityiskohdat tarkentuvat lähipäivinä ja varusmiehille jaetaan viikko-ohjelmat suunnitelmien täsmentyessä.

Lomavuorossa oleva osasto aloittaa lomansa jatkossa perjantaisin kello 15.00 ja palaa takaisin aina seuraavan viikon lauantaina kello 16.00. Tästä poikkeuksena on nyt järjestelyjen aloitus, eli tänään 13.3. vuorokauden mittaiselle lomalle lähtevät vain 255 vuorokautta palvelevat varusmiehet, jotka ovat kotiutumassa 18.3.2020.

Järjestelyt ovat  toistaiseksi voimassa olevia varotoimia, joilla pyritään välttämään ja hidastamaan koronaviruksen leviämistä varuskunnissa sekä vähennetään varusmiesten riskiä altistua virukselle.

Puolustusvoimien tiedote on luettavissa täältä.

Huovinrinne, Säkylä Lounais-Suomen aluetoimisto Niinisalo, Kankaanpää Pohjanmaan aluetoimisto
´