Pahin vihollinen on huono varautuminen
Panssariprikaati järjesti marraskuussa maanpuolustuksen varautumiskoulutuspäivät Tampereella ja Parolannummella yhteistyössä Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien elinkeinoelämän kanssa.
Ensimmäinen pilottikoulutus Päijät-Hämeen osalta toteutettiin jo toukokuussa Lahdessa. Varautumiskoulutuspäivät ovat lähteneet yhteisestä havainnosta siitä, että elinkeinoelämä kaipaa koulutusta siihen, miten varautumista poikkeusolojen varalle voidaan kehittää entisestään. Tilaisuuksien voi ajatella olevan täydentävää koulutusta alueellisille maanpuolustuskursseille, joita on järjestetty jo 60 vuoden ajan.
Tilaisuuden juontaja, Panssariprikaatin apulaiskomentaja eversti Petri Toivonen totesi, että yhteiskuntamme tarvitsee toimiakseen toimintakykyistä elinkeinoelämää, jotta yhteiskunnan rattaat pysyvät toiminnassa.
– Vaikka Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä suoraa sodan uhkaa, meidän täytyy olla varautuneita myös sen pahimman varalle. Jos elinkeinoelämä on varautunut pahimman varalle, niin pienemmätkin kriisit pystytään hoitamaan oikein hyvin, eversti Toivonen kiteytti.
Tapahtumat keräsivät osallistujia eri kokoisista yrityksistä. Mukana oli yritysjohtajia, yritysedustajia sekä eri viranomaistahoja, sillä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen jatkumisen turvaamiseen tarvitaan yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kesken. Tilaisuuden keskiössä olivat huoltovarmuuskriittisten yritysten lisäksi alueiden muut yritykset ja toimijat, jotka ovat jollain tavalla osa kriittisten palvelujen tuotantoketjuja.
Koulutuspäivien aiheet käsittelivät muun muassa turvallisuus- ja toimintaympäristön muutoksia, Ukrainan sodan tapahtumia, mahdollista sotilaallista uhkaa, informaatiovaikuttamista, henkilövarausjärjestelmää Suomessa sekä elinkeinoelämän varautumisen kehittämistä kokonaisuudessaan. Lisäksi tilaisuuksissa tarkasteltiin maakuntien erityispiirteitä varautumisen kannalta.
Yrityksille koulutuspäivät tarjosivat paitsi näkökulmia ja pohdittavaa omasta varautumisesta, myös konkreettisia oppeja esimerkiksi siitä, miten toimia häiriötilanteessa tai epäselviä turvallisuustapahtumia havaitessa.
Eversti Toivonen korosti, että vaikka puhutaan ikävistä asioista, niin meillä menee huomattavan hyvin – samalla Toivonen muistutti, ettemme voi tuudittautua ajatukseen, että kaikki on hyvin nykyisellään.
– Pahin vihollinen on huono varautuminen. Pelätä ei tarvitse, mutta varautuminen kannattaa.