Hyppää sisältöön

Porin prikaatista kotiutuu 16.12. noin 1 400 uutta reserviläistä

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 16.12.2021 11.12
Tiedote
Kuvassa kotiutuvia varusmiehiä Niinisalossa matkalla varusteiden palautukseen.

Kotiutuvat varusmiehet ovat aloittaneet palveluksensa saapumiserissä 1/21 ja 2/21 palvellen 165 tai 347 vuorokautta. Varusmiehet ovat käyneet joko johtajakoulutuksen tai heidät on koulutettu monipuolisiin miehistön tehtäviin.

Varusmiehiä kotiutuu Säkylästä noin 780 ja heistä vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia on 29. Niinisalosta puolestaan kotiutuu lähes 600 varusmiestä, joista naisia on 30. Torstaina 16. joulukuuta Porin prikaatissa vänrikin ylennyksen saa lisäksi yhteensä 95 kokelasta saapumiserästä 1/21. 

Varusmieskoulutuksen osastoinnista johtuen osa reserviin siirtyvistä varusmiehistä on poistunut jo aiemmin varuskunnasta VMP-jaksolle (vapaa muusta palveluksesta), josta he kotiutuvat. Yksi reserviin hyvillä mielin 347 päivän jälkeen siirtyvistä varusmiehistä on kersantti Joonas Heino. Säkylässä Satakunnan pioneeri- ja viestipataljoonan suojelukomppaniassa palvellut Heino nostaa parhaimmaksi palvelusmuistokseen oman aliupseerikurssinsa (AUK) välisodan.

Säkylästä joulukuussa 2021 kotiutunut kersantti Joonas Heino.

- Johtajakoulutus antoi paljonkin eväitä siviiliin ja tykkäsin siitä, miten johtajakoulutuksemme oli suunniteltu. Kehitin myös itseäni ihmisenä ja kunto nousi siinä samalla.

Inttivuodestaan tuleva reservin kersantti jää kaipaamaan eniten palvelustovereita ja sitä yhteishenkeä, minkä palvelusaikana sai rakennettua. 

- Jätä kaikki ennakko-oletuksen pois. Kavereilta saattaa kuulla intistä vaikka ja mitä, mutta suurin osa niistä ei pidä paikkaansa, Heino vinkkaa vielä tuleville alokkaille.

Niinisalosta joulukuussa 2021 kotiutunut vänrikki Santeri Helimo.

Myös uunituore vänrikki Santeri Helimo palveli juuri vuoden Niinisalon - ja koko Suomen - ainoana sääupseerikokelaana. Helimo aloitti palveluksensa tammikuussa panssarintorjuntakomppaniassa, josta lähti kärkitaistelijana sääpuolelle. Johtajakoulutus tuntui Helimosta aina omalta jutulta.

- Tehtävä ainoana sääkokelaana ei ollut liian haastavaa, mutta se sisälsi luonnollisesti vastuuta. Loppusodassa Rovajärvellä huolehdin samaan aikaan alaisistani sekä toimin ainoana sääupseerina kouluttajien ohella, Helimo kertoo.

Palvelus opetti nuorelle vänrikille paitsi nöyryyttä, niin myös arvostusta vanhempia sukupolvia kohtaan. Yhtenä parhaana palvelusmuistona hän pitääkin reserviupseerikoulussa loistavaa ryhmähenkeä ja yhteistyötä vertaisten välillä. 

Seuraava saapumiserä aloittaa palveluksensa Porin prikaatissa maanantaina 3. tammikuuta 2022.

´