Hyppää sisältöön

Realistisilla tilanteilla rytmitetään taisteluharjoitusta

Karjalan prikaatiMaavoimat
Julkaisuajankohta 1.6.2017 20.19
Tiedote

Karjalan prikaatin toimeenpanemassa REPO 117 -taisteluharjoituksessa prikaatin, Pohjois-Karjalan rajavartioston sekä Raja- ja merivartiokoulun joukot harjoittelevat puolustus- ja hyökkäystaistelua sekä aselajien välistä yhteistoimintaa. Harjoitus toteutetaan Selänpään, Pahkajärven ja Tuohikotin alueella 29.5.-2.6. välisenä aikana ja on yksi osa kevään harjoituskokonaisuutta.

Tässä saapumiserän pääsotaharjoituksessa sinisen osapuolen tehtävänä on estää keltaisen hyökkäyksen eteneminen hidastamalla, kuluttamalla ja pysäyttämällä vihollinen sinisen toiminnalle edullisilla alueilla. Sinisen joukko koostuu alueelliseen taisteluun koulutetuista jalkaväki- ja aselajijoukoista. Keskeinen tavoite harjoituksessa onkin muodostaa aselajien saumattomalla yhteistyöllä sellainen yhteisvaikutus, että mekanisoidun joukon hyökkäys saadaan pysäytettyä. Tällainen yhteisvaikutus edellyttää jalkaväen, panssarintorjunnan, ilmasuojelun, sulutteiden ja epäsuoran tulen käyttöä alueellisesti ja ajallisesti oikea-aikaisesti. Lisäksi joukkojen täydennysten, kunnossapidon ja lääkintähuollon tulee olla suunnitelmallista sekä sujuvaa. Tämä kaikki edellyttää niin johtajilta kuin miehistöltä joukkotyypin mukaista osaamista ja oman osaamisen ymmärtämistä osana laajempaa kokonaisuutta.

Sinisen tehtävä ei ole kuitenkaan helppo. Vastassa keltaisella puolella on Karjalan prikaatissa koulutettavan valmiusyksikön muun muassa CV9030 -rynnäkköpanssarivaunujen ja Leopard2A4- panssarivaunujen tulenkäytöstä muodostuva iskuvoima. Keltaisen etujoukon tehtävänä on tiedustella sinisen ryhmitys ja mahdollistaa pääosien hyökkäys rikkomalla sinisen taistelusuunnitelman mukainen toiminta.

Jääkärit kärkeen!

Sinisen puolen pääasiallinen torjuntavoima muodostuu harjoitukseen perustetusta jääkärikomppaniasta. Sen tavoitteena on osata jääkärikomppanian taistelutavat, tilannekuvan ylläpito ja jakaminen, taistelukyvyn ylläpito sekä yhteistoiminta aselajijoukkojen kanssa. Näillä toimenpiteillä pitäisi keltaisen eteneminen saada estettyä. Komppaniaa tukevat eri aselajijoukot, jotka ovat niin ikään harjoitusjoukon komentajan johdossa. Ennen REPO117 -harjoitusta ovat joukot harjoitelleet samassa tilannekehyksessä jo toukokuun alkupuolella toimeenpannussa yhteistoimintaharjoituksessa.

Taisteluun valmistautuminen koostuu käskyistä, tiedustelusta, ryhmittymisestä, sulutteiden ja epäsuoran tulen suunnittelusta sekä taistelusuunnitelman harjoittelusta, koostaa jalkaväen päätehtäviä jääkärikomppanian pääkouluttaja Kymen jääkäripataljoonasta. - Joukon toimintaan vaikuttaa realistinen tilanne, oikea-aikaiset käskyt sekä riittävä valmistautumisaika, kertoo pääkouluttaja.

Taistelujohtokeskus muodostaa tilannekuvan ja rytmittää taistelut

Harjoitukseen perustettu taistelujohtokeskus vastaa joukon komentajan apuna tilannekuvan muodostamisesta ja jakamisesta sekä taisteluiden toimeenpanon johtamisesta saamiensa valtuuksien mukaan.

- Kaikki menee hyvin, kun yhteydet alajohtoportaisiin toimivat, vaikkakin varamenetelmiä tulee myös käyttää eli lähetit liikkuvat silloin enemmän, kertoo taistelujohtokeskuksen päällikkö tilanteesta juuri uudelle paikalle siirtyneessä taistelunjohtokeskuksessaan.

- Taistelunjohtokeskus johtaa taisteluja komentajan antamien suuntaviivojen mukaisesti. Esimerkiksi tuliyksiköiden tuliasemasiirtymiset ovat johtokeskuksen päällikön vastuulla. Suurempiin muutoksiin tarvitaan komentajan päätös asiasta.

Vastassa mekanisoitu keltainen

Keltaisen osapuolen mekanisoidut osat on perustettu Karjalan prikaatin joukoista. Jo mainittujen CV9030 -rynnäkköpanssarivaunujen ja Leopard2A4- panssarivaunujen lisäksi on harjoitusvastustajalla käytössään kranaatinheitinpanssariajoneuvoja, kranaatinheittimiä, viestiasemia sekä minilennokin suorituskyky. Mekanisoidun joukon lisäksi keltaisella puolella toimii Rajavartiolaitoksen varusmiehistä perustettuja tiedustelu - ja erikoisrajajääkärijoukkoja.

Mekanisoidun jalkaväen vanhemman saapumiserän joukot ovat kevään aikana olleet mukana jo useissa taisteluharjoituksissa ja kaikki perusasiat näyttävät valmistautumisen osalta olevan kunnossa. Myös nuorempi saapumiserä on päivittäisessä koulutuksessa ja yön yli kestäneissä harjoitteissa saavuttanut sellaiset pohjatiedot ja taidot, joilla joukko kykenee toimimaan.

- Yksi mekanisoidun taistelun erityispiirteistä onkin se, että vaikka joukko olisi valmistautunut tehtävään hyvin, niin loppujen lopuksi tulee kyetä toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa; vaikka asetelma olisikin heti liikkeelle lähdön jälkeen täysin eri mitä se oli ennen tehtävän alkua, kertoo joukon pääkouluttaja.

Se, kumpi osapuoli tulee menestymään taisteluissa, on pitkälti kiinni kyvystä muodostaa tilannekuvaa ja tehdä sen pohjalta oikeansuuntaisia päätöksiä. Tiedossa on siis kosolti monimutkaisia, yhteistoimintaa vaativia tilanteita ja koulutustaso tietäen myös paljon sellaisia onnistumisia, jotka lisäävät uskoa oman joukon suorituskykyyn.

Kouluttajana joukon saa toimimaan parhaiten opettamalla virheet pois. Tulee kuitenkin olla kannustava ja tuoda ilmi asioita, joita joukko jo selkeästi osaa, sanoo jalkaväkikouluttaja Kymen jääkäripataljoonasta. - Perusperiaate, jossa hyvistä suorituksista kehutaan ja kehitettävät suoritukset korjataan tai ainakin annetaan siihen liittyen pelimerkit onnistumiseen seuraavalla kerralla. Palaute joukolle on se työkalu, jonka avulla joukon toiminta paranee, jatkaa kouluttaja.

Kouluttajana joukon saa toimimaan parhaiten opettamalla virheet pois. Tulee kuitenkin olla kannustava ja tuoda ilmi asioita, joita joukko jo selkeästi osaa, sanoo jalkaväkikouluttaja Kymen jääkäripataljoonasta. - Perusperiaate, jossa hyvistä suorituksista kehutaan ja kehitettävät suoritukset korjataan tai ainakin annetaan siihen liittyen pelimerkit onnistumiseen seuraavalla kerralla. Palaute joukolle on se työkalu, jonka avulla joukon toiminta paranee, jatkaa kouluttaja.

Epäsuora tuli tuottaa pääosan tappioista

-Tässä REPO117 -harjoituksessa on tavoitteena harjoitella etenkin taisteluteknisiä asioita ja yhteistoimintaa muiden joukkojen ja aselajien kanssa, sanoo keltaisen kranaatinheitinpanssariajoneuvokomppanian pääkouluttaja. Yksiköllä on takanaan kaksi ampumaharjoitusta Pahkajärvellä ja mekanisoitujen joukkojen taisteluharjoitus Niinisalossa. Nämä ovat antaneet hyvän pohjan käydä loppusotaa johtajien johtamana, kertoo pääkouluttaja.

Epäsuoratuli on merkittävässä roolissa taistelukentällä, jotta jalkaväki kykenee etenemään. Epäsuoralla tulella aloitetaan vaikuttaminen viholliseen ja kulutetaan sitä ennen panssarien ja jalkaväen saapumista alueelle. - Koulutus on edennyt nousujohteisesti ja palvelusmotivaatio on koko yksiköllä ollut erinomainen. Tämä näkyy kiinteänä, nopeaan toimintaan kykenevänä yksikkönä, kertoo pääkouluttaja Karjalan tykistörykmentistä Karjalan prikaatista.

Amos -kranaatinheitinvaunun miehistöön kuuluu viisi henkilöä. Vaununjohtajana alikersantti Kuolimo (Lappeenranta) on yrittänyt olla vaativa tehtävässään. Palvelusaikanaan, joka hänellä johtajana on 347 vuorokautta, hän on oppinut tuntemaan miehistönsä melko hyvin. -Hyvä yhteishenki on syntynyt ryhmään ajan kuluessa, sanoo alikersantti Kuolimo Karjalan tykistörykmentin 3. Kenttätykistöpatterista. -Tämä on ollut minulle hyvä valinta ja mielenkiintoinen kokemus koulutuksesta. AMOS on erilainen, nopea yksikkö, jossa asiat tehdään ripeästi, kertoo Kuolimo. Koulutukseen kuuluu aliupseerikoulutuksen jälkeen autokoulun C-kortin ajaminen. Itse kranaatinheitinajoneuvo koostuu kahdesta eri koulutuksesta; alusta ja torni. Koulutusten jälkeen näissä joukko-osastoharjoituksissa päästään sitten tositoimiin eli ampumaan ja taistelemaan harjoitustilanteissa nopeassa tilannekehityksessä.

Lataajana vaunussa toimiva jääkäri Jokinen (Tuusula) Karjalan tykistörykmentin 3KT:sta pitää vaunun johtajaa hyvänä johtajana, joka antaa selkeitä käskyjä ja on omatoiminen. -Lataajan tulee olla huolellinen panostamisvaiheessa, kun ammukseen ladataan räjähdettä tietty määrä toivottuun räjähdysetäisyyteen, kertoo lataaja, jääkäri Jokinen, jonka palvelusaika on 165 vrk. - Tässä nopeassa yksikössä kaikki tapahtuu nopeasti. Kun tehdään, tehdään ripeästi, sanoo jääkäri Jokinen.

Joukko-osasto Vekaranjärvi, Kouvola
´