Hyppää sisältöön

RUK tuo varmuutta itseensä ja joukon johtamiseen

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 4.8.2022 13.47
Tiedote
Naissotilas maastopuvussa ja baretissa.

Reserviupseerikoulutus antaa varmuutta ja kokemusta johtamisesta. Tämän tietää espoolainen Riikka Veijalainen, 27. Hän suoritti vapaaehtoisen naisten asepalveluksen vuonna 2018 Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa Helsingissä. Siihen kuului myös RUK eli reserviupseerikurssi RUK253 ”Perintö”, ja hän sai varusmiesjohtajakoulutusta.

- Reserviupseerikoulutus toi todella paljon varmuutta sekä itsensä, että joukon johtamiseen työelämässä. Olin johtajahenkinen ja rohkea jo ennen RUK:ta, mutta työelämän tietyt vastuut saattoivat jännittää siitä huolimatta paljon. RUK opetti, että kaikesta voi selvitä ja ennen kaikkea miten se tapahtuu stressaavassa ympäristössä paineen allakin ja nykyisin pysyn aikaisempaa paremmin pysymään ns. viileänä haastavissa tilanteissa, reservin vänrikki, diplomi-insinööri Riikka Veijalainen kertoo.

Hän työskentelee prosessikehityspäällikkönä, mutta toimii myös aktiivisena Reserviupseeriliitto RUL:ssa nuorten toimikunnassa ja Helsingin reserviupseeripiirin hallituksessa jäsenenä.

Mitkä RUK:n opit ovat olleet erityisen hyödyllisiä?

Sotilaallinen jämäkkyys - silloin kun on tarpeen -  on täysin RUK:ssa opittua omalla kohdallani. Se on mahdollistanut monta kertaa sen, että olen voinut antaa itsestäni ammatillisesti varman ja asiallisen kuvan. 

- Paineen alla ja lyhyellä aikataululla aikaansaamisen taito on myös päivittäin läsnä työelämässä.

- RUK jos joku on "once in a lifetime"-tilaisuus, jonka vertaista ei ole toista. Koulutus on haastava, ja itsensä ylittäminen tavalla, jota harva koskaan tulisi tehneeksi muuten, kuuluu siihen oleellisena osana. Omien rajojen ylittämisen tunne puolestaan on paras mitä voi olla. 

- RUK on myös mahdollistanut itselleni tärkeän harrastuksen reserviupseeritoiminnan parissa ja näin olen saanut elämääni hienoja ihmisiä sekä mielekästä ja merkityksellistä vapaa-ajan tekemistä. 

Veijalainen pitää merkityksellisenä kuulua osaksi reserviupseerien sukupolvien mittaista ketjua, kunnioittaa perinteitä ja olla koulutettu puolustamaan kotimaata reservin upseerina.

Onko RUK:n suorittamisen arvostus näkynyt esimerkiksi työnhaussa tai työuralla muuten? Miten?

- Useassa työhaastattelussa RUK:n suorittaminen on noussut esiin keskustelussa ja sen arvostus on tuotu ilmi. En usko, että suoraa hyötyä omalla kohdallani on RUK:sta ollut työuran etenemisessä. Tähän ovat vaikuttaneet työelämän saavutukset ja RUK:n opit osana tekemistä siis välillisesti. RUK on kuitenkin tunnettu "meriitti", joka todistaa henkilön pystyneen tiettyihin vaatimuksiin haastavassa koulutuksessa, jolloin myöskään todennäköisesti pienet haasteet työelämässä eivät haittaa. Tämä vaikuttaa epäsuoran positiivisesti.

- Jos armeijan käy, niin kannattaa ottaa kaikki sen tarjoamat mahdollisuudet vastaan. RUK on parasta vastinetta ajalle. RUK-henki, eli joukon yhteishenki on tunnettu käsite, ja oleellisena osana siihen kuuluu, että kaveria ei jätetä ja yhdessä tehdään. RUK kasvattaa ja kouluttaa, kukaan ei osaa sinne mennessä asioita, joita tullaan opettelemaan. Joten omalla aktiivisuudella kyllä pärjää RUK:n läpi, jos sinne pääsee.

Varusmiehet voivat hakeutua varusmiesjohtajakoulutukseen, ja reserviupseerikursseja järjestetään Reserviupseerikoulussa Haminassa kaksi kertaa vuodessa, kaikkien saapumiserien varusmiehille. Seuraava reserviupseerikurssi, RUK261 alkaa 6.11.2022. Kurssin jälkeen varusmies, eli upseerikokelas siirtyy takaisin omaan joukko-osastoonsa loppupalveluksensa ajaksi kouluttamaan ja johtamaan nuorempia varusmiehiä.

Reserviupseerikoulu kuuluu Maasotakouluun.
 

´