Hyppää sisältöön

Taistelunmukainen harjoittelu takaa iskukykyisen ilmapuolustuksen

Julkaisuajankohta 23.11.2023 20.56
Tiedote

Kansainvälinen ilmapuolustusharjoitus Lohtajan Vattajanniemellä on päättynyt. Kahdesti vuodessa järjestettävä harjoitus toteutettiin viimeistä kertaa eversti Mikko Mäntysen johdossa, tämän siirtyessä vuodenvaihteessa uusin tehtäviin.

Kaikkiaan yhdeksän kertaa harjoitusta luotsannut ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Mäntynen on varma siitä, että ADEX Mallet Strike -ilmapuolustusharjoitus säilyttää asemansa ilmatorjuntajoukkojen tärkeimpänä koulutustapahtumana.

Vaikka harjoituksen perusrakenne ampuma- ja ilmaoperaatioiden torjuntavaiheineen on säilynyt 2010-luvulta saakka, sisällöllisesti harjoitus on tiukasti ajan hermolla. Kehittyminen ja uhkan mukainen harjoittelu ovat Mäntysen mukaan ilmapuolustusharjoituksen kulmakiviä.

- Niin taistelet kuin harjoittelet, tiivistää eversti Mäntynen. Uhka muuttuu ja harjoituksen sisältö muuttuu uhkan osalta. Myös vastatoimet kehittyvät aikaa myöten.

Harjoituksesta on tulossa myös entistä kansainvälisempi, vaikka alueella toimivan harjoitusjoukon vahvuutta ei merkittävästi voida lisätä. 

- Sotilasliitto Naton jäsenyys tulee kansainvälistämään harjoitusta, vahvistaa Mäntynen. Tässäkin harjoituksessa meillä on ollut tarkkailijoita USA:sta, Ruotsista, Norjasta ja Saksasta.

Lähitulevaisuudessa liittolaisten kanssa harjoitellaan yhdessä myös Lohtajalla. Joitakin kokemuksia kansainvälisistä osallistujista saatiin kevään 2023 harjoituksesta, johon tuli mukaan merijalkaväen joukko Yhdysvalloista.

Ilmapuolustus on iskussa

Ilmapuolustus ja -ilmatorjunta ovat olleet kasvavan kiinnostuksen kohteena, eikä vähiten Ukrainan sodan vuoksi. Aselajitarkastajana eversti Mäntynen on tyytyväinen Suomen ilmatorjunnan nykytilaan. Merkittävä taustatekijä hyvässä iskussa olevalle ilmapuolustukselle löytyy aikanaan tehdyistä, onnistuneiksi osoittautuneista ratkaisuista. Kun useat maat kylmän sodan jälkeen luopuivat ilmatorjunnasta, Suomessa sitä kehitettiin edelleen.

- Vahvuutemme on ehdottomasti ilmapuolustuksen integroitu kokonaisuus, ei mikään yksittäinen järjestelmä, painottaa Mäntynen. Meillä on kerroksellinen ilmatorjunta, joka on länsimaalaisittain katsottuna uniikki.

Ilmatorjunnan kehittäminen määrätietoisesti osana ilmapuolustuksen kokonaisuutta jatkuu. Myös Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan tehdyt havainnot, kokemukset ja data tullaan hyödyntämään, vaikka liian suoraviivaisia johtopäätöksiä ei pidäkään vetää.

Harjoitus tekee mestarin, mestaritkin harjoittelevat

Seuraajansa johdettavaksi Mäntynen luovuttaa ilmapuolustusharjoituksen, joka on rakenteeltaan selkeä, jatkuvasti kehittyvä ja kykenevä huomioimaan muutokset uhkamaailmassa. Yksittäisen harjoituksen onnistumisen ratkaisee kuitenkin harjoitusjoukkojen asenne ja hyvä henki, jotka nyt päättyneessä harjoituksessa olivat merkille pantavia.

- Harjoitus tekee mestarin, mestaritkin harjoittelevat, Mäntynen lausuu. Lämpimät kiitokset erinomaisista suorituksista.

Eversti Mikko Mäntynen aloittaa Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen johtajana 1.1.2024 lukien.
Samalla päivämäärällä Ilmatorjunnan tarkastajan tehtävään siirtyy eversti Mano-Mikael Nokelainen.

Ilmatorjunta
´