Talvisodankäynnin kurssi alkaa Jääkäriprikaatissa
Jääkäriprikaati järjestää talvisodankäynnin kurssin 7.–21.1.2022 Sodankylässä. Talvisodankäynnin kurssi kehittää sotilaiden ammattitaitoa arktisissa talviolosuhteissa vaadittavan taistelutekniikan käytössä, toimintakyvyn ylläpidossa ja henkilökohtaisissa selviytymistaidoissa.
Kurssille osallistuu suomalaisia, yhdysvaltalaisia, virolaisia, ranskalaisia ja isobritannialaisia sotilaita. Ulkomaalaisia sotilaita osallistuu kurssille 12.
Kurssin ensimmäisessä vaiheessa osallistujille koulutetaan talvisodankäynnin perusteet sekä toimintakyvyn säilyttämiseen liittyvät selviytymistaidot. Toisessa vaiheessa testataan sotilaiden osaaminen koulutetuissa kokonaisuuksissa sovelletussa harjoituksessa.
Ulkomaalaisten sotilaiden osallistuminen talvisodankäynnin kurssille on osa Maavoimien kahdenvälistä koulutusyhteistyötä. Kursseilta saadut kokemukset siirretään kotimaan koulutukseen ja kansallisen puolustuksen kehittämiseen.
Kurssi toimeenpannaan kansallisten ja Puolustusvoimissa voimassa olevien koronarajoitusten edellyttämällä tavalla. Kurssilaiset muodostavat oman osastonsa, joka majoittuu ja ruokailee erillään muusta varuskunnassa palvelevasta henkilöstöstä.