Hyppää sisältöön

Tykistökoulun tykki-muistomerkki uusittiin Rakuunamäellä

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 10.1.2020 15.43
Tiedote
Tykistökoulun upseerikurssien 1918-19 muistomerkkitykki uusittiin. Majuri Tomi Kallunki on Maasotakoulun huoltopäällikkö.

Tykki mallia 155K77 (1877) saapui Lappeenrannan Rakuunamäelle, kun edellinen tykkimuistomerkki tuli tiensä päähän.

- Se sijaitsee Tykkitien varressa, Maasotakoulun entisen esikuntarakennuksen vieressä niin sanotussa Vilho Petter Nenosen puistossa, kertoo Maasotakoulun huoltopäällikkö majuri Tomi Kallunki.

Kyse on Suomen Tykistökoulun upseerikurssien 1918 - 1919 muistomerkistä. Alkuperäinen tykkimuistomerkki pystytettiin alun perin vuonna 1963.

- Silloinen tykki poistettiin paikaltaan 2010-luvun puolivälissä huonon kunnon takia. Nykyinen tykki asennettiin paikalleen joulukuun alussa 2019.

- Huonokuntoisen tykin tilalle etsittiin korvaava tykkiä pitkään. Keväällä 2019 löydettiin Sotamuseon varastoista parempikuntoinen tykki. Tykki toimitettiin Millog Oy:lle kunnostettavaksi. Tykki maalattiin ja deaktivoitiin Millogilla, majuri Kallunki sanoo.

Maasotakoulu ei enää vastaa Rakuunamäen perinnetykeistä eikä muistomerkeistä.

Tykki kuten muutkin Rakuunamäen muistomerkit luovutettiin Lappeenrannan kaupungin hallintaan ja kunnossapitoon vuonna 2018, kun Maasotakoulu muutti Rakuunamäeltä nykyiselle alueelle Leirikentälle Lavolankatu 1:een.

- Muistomerkit ovat edelleen Sotamuseon (Puolustusvoimien) omaisuutta, mutta kunnossapitovastuu on Lappeenrannan kaupungilla, majuri Kallunki Maasotakoulusta kertoo.

- Aikaisemmin muistomerkit olivat Maasotakoulun huoltovastuulla. Hoidimme tykin kunnostuksen ja paikalleen saattamisen. Luovuttamisesta sovittiin Maasotakoulun, Sotamuseon ja Lappeenrannan kaupungin kesken maaliskuussa 2019.

- Tykistön kursseja järjestettiin vapaussodan jälkeen Lappeenrannassa. "Suomen tykistön isä" Vilho Petter Nenonen opiskeli Lappeenrannan tykistökurssilla, Kallunki kertoo.

Nykyään Tykistökoulu sijaitsee Kankaanpään Niinisalossa ja on osa Maasotakoulua. Muita Maasotakouluun kuuluvia aselajikouluja ovat Jalkaväkikoulu ja Pioneerikoulu Lappeenrannassa, Panssarikoulu Hattulan Parolannummella ja Viestikoulu Riihimäellä.

Rakuunamäellä on myös neljä panssarivaunua muistomerkkeinä. Ne ovat Lappeenrannan varuskunnassa vuosien varrella palveluskäytössä olleita panssarivaunuja.

- Ne on aikoinaan hankkinut Panssarikillan Lappeenrannan jaosto. Nekin luovutettiin kaupungille muiden muistomerkkien yhteydessä, Kallunki kertoo.

Joukko-osasto Lappeenranta Niinisalo, Kankaanpää
´