Hyppää sisältöön

Viranomaiset yhteiskunnallisessa valmiudessa

Karjalan prikaati
Julkaisuajankohta 10.3.2022 9.55
Tiedote

Paikallispuolustusharjoituksen kulmakiviä ovat viranomaisten yhteistyöharjoitteet. Etelä-Karjala 22 -paikallispuolustusharjoituksen aikana viranomaisten yhteistyön muotona on muun muassa turvallisuus- ja valmiustoimikunnan Etelä-Karjalan TURVA:n kokoontuminen ja työskentely. Erilaisten skenaarioiden pohjalta harjoitellaan yhteistoiminnan eri osa-alueita useita kertoja vuodessa. Paikallispuolustusharjoituksissa useat viranomaistahot osallistuvat alueellisiin yhteisharjoitteisiin jo tottuneesti.

Etelä-Karjala 22 -paikallispuolustusharjoituksessa Vainikkalan ratapihalle oli suunniteltu suuronnettomuustilanne, jossa terveydelle vaarallista ammoniakkia oli päässyt vuotamaan säiliövaunujen törmäystilanteessa. Työntekijöitä altistui skenaariossa ammoniakille ja heidät evakuoitiin Lappeenrannan sairaalaan. Virka-apujoukkueen reserviläiset osallistuivat Puolustusvoimien henkilöpuhdistuslinjastojärjestelmän pystyttämiseen toimintakuntoon. Puolustusvoimien ja Lappeenrannan VPK:n pelastushenkilöstö suorittivat Vanikkalasta evakuoitujen potilaiden puhdistamisen ennen sairaalahoitoon ohjausta. 

Vainikkalan ratapihalla.

Video Vainikkalasta https://www.facebook.com/KarjalanPR/videos/1457015081380047/

Etelä-karjalan turvallisuus- ja valmiustoimikunta EKTURVA
Etelä-Karjalan maakunnassa on toiminut jo kymmenen vuoden ajan Etelä-Karjalan turvallisuus- ja valmiustoimikunta EKTURVA. Konsepti on perustettu maakunnan kokonaisturvallisuuden yhteensovittamiseksi ja koordinointiin. EKTURVA toimii maakunnan ylimmän johdon suunnittelu- ja tiedonvaihtofoorumina turvallisuus- ja varautumisasioissa. Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa verkoston koordinoinnista ja toimii pääsihteerinä.

Poikkihallinnollinen tilannekuva ja yhdessä harjoitteleminen
EKTURVA kokoontuu säännöllisesti päivittämään yhteistä kokonaisturvallisuuden tilannekuvaa. Laadituilla toimintasuunnitelmilla ja toistensa toimintatapoihin tutustumisella on luotu perusta operatiiviselle yhteistoiminnalle mahdollisesti toteutuvissa laajoissa häiriötilanteissa ja poikkeutustilanteissa. Jatkuva harjoittelu yhdessä on tuonut yhteistoimintaan hyviä malleja ja toimintavalmiutta. KuntaTurva-yhteistyössä Etelä-Karjalan kuntien turvallisuudesta vastaavat turvallisuus- ja varautumisasioiden tietovaihdosta osana EKTURVA-verkostoa.

Viestintä osana yhteistyöverkostoa
- Viestinnän osuus on kasvanut ja merkitys huomattu muun muassa Covid-19 -tilanteessa. EKTURVA viestintä on EKTURVA:n alajaos. EKTURVA:lla on vuosittain vahvistettava toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelman pohjalta viestintä toteuttaa viestinnällisiä tavoitteita ja kehittää itsenäisesti verkoston toimintaa. Verkoston toimintaan osallistuu monipuolisesti eri viranomaisia, toimijoita yhteiskunnan eri alueilta. Viestintäjaoksen toimintaan osallistuu lisäksi keskeisimpiä energiayhtiöitä sekä teräs-, puu- ja kemianteollisuuden suuryrityksiä. Yhteisellä tutulla viestintäverkostolla on helpompi tuottaa proaktiivista viestintää erilaisissa yhteiskunnan häiriötilanteissa, kertoo Vesa Kultanen, Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen turvallisuuskouluttaja, ja EKTURVA viestintäjaoksen vetäjä.

- Pohdimme harjoituksen aikana yhdessä muun muassa; miten viestisimme tilanteesta ulospäin tai toteuttaisimme sisäistä viestintää tai millaista informaatiovaikuttamista esiintyisi tai miten viestisimme, jos verkkoyhteyksissä olisi häiriöitä, kertoo EKTURVA:n viestintäverkoston vetäjä Vesa Kultanen.

Henkilöpuhdistuslinjaston perustaminen.

Evakuoitujen potilaiden puhdistustyön organisointia.

Puhdistajat valmistautumassa.

Evakoidun potilaan valmistelu puhdistukseen.

Potilaiden hoitoon ohjaus puhdistuksen jälkeen.

- Vainikkalan ratapihaharjoitus toteutui paikallispuolustusharjoituksen yhteydessä suuronnettomuusharjoitus moniviranomaisharjoituksena. Ratapihaharjoitus toteutuisi muutenkin, koska se kuuluu kohteisiin, joissa tulee harjoitella määräajoin ja jossa testataan ulkoisten pelastussuunnitelmien toimivuutta Etelä-Suomen aluehallintoviranomaisen valvonnan alla. Itse toimin tuolloin viestintäpäällikkönä johtokeskuksessa pelastuslaitoksella, jatkaa Kultanen.

Johtokeskuksessa tieto liikkuu moneen suuntaan.

- Onneksi isoja onnettomuuksia tapahtuu harvoin. Kun tapahtuu harvoin, eikä harjoiteltaisi, ei harjaannuttaisi ilman harjoitusta. Kun ei tule harjoitusta, ei tunnisteta kenen kanssa tositilanteessa tulisi olla yhteydessä. Jos ei tunnisteta avainyhteistyökumppaneita, on vaarana, ettei muodostu yhteistä viestinnän tilannekuvaa. Sen puutteessa puuttuu yhteiset ydinviestit ja viestinnän teho laskee. On tärkeää, että meillä on yhteinen viesti, varsinkin, jos meihin kohdistuu informaatiovaikuttamista. Yhdenmukaisen eri toimijoiden toteuttaman viestinnän avulla kansalaisia on helpompi ohjata oikean tiedon äärelle ja toimimaan rationaalisesti ja turvallisesti, kertoo Vesa Kultanen.

Etelä-Karjalan turvallisuus- ja valmiustoimikunta (EKTURVA)
Etelä-Karjalan pelastuslaitos
Lappeenrannan kaupunki
Imatran kaupunki
Maasotakoulu
Kaakkois-Suomen Rajavartiosto
Kaakkois-Suomen Poliisi
Lappeenrannan Energia Oy
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote
(Etelä-Suomen ELY-Keskus) 
(Etelä-Suomen AVI)

 

 

 

Etelä-Karjala Joukko-osasto
´